Pakolaiselämää

Marja-Leena Tiaisen Hotelli Desperado (Icasos, 2021; 249 sivua) on nuorille suunnattu, mutta oikein hyvin aikuisillekin sopiva romaani pakolaisista ja pakolaisuudesta.

Sota oli sotkenut Danielin elämän perusteellisesti. Äiti, isä ja pikkusisko olivat kuolleet. Hän ja isovanhemmat olivat menettäneet kotinsa ja omaisuutensa ja joutuneet pakosalle. Daniel oli kantanut koulukirjojaan ja rakkaimpia tavaroitaan mukanaan asuinpaikasta toiseen. Euroopan-matkalle hän oli ottanut vain puhelimensa ja vaatteita.

Teini-ikäinen Daniel on saanut isovanhempiensa kaikki säästöt ja paennut Syyrian sodan jaloista Kreikkaan. Hän pyrkii kohti Suomea, jossa Jakob-veli jo asuu turvapaikanhakijana. Daniel jää kuitenkin jumiin Ateenaan, jossa hän kokee monta pakolaisten elämässä yleistä vastoinkäymistä ja inhottavuutta, mutta kohtaa myös suomalaisen kirjailijan ja tämän perheen.

Kirjan kakkospäähenkilön Islan, joka on Danielin ikätoveri, Heikki-isä on toimittaja ja kirjailija. Hän löytää Danielin haastateltavakseen, kun perhe lomailee Ateenassa.

Suomalaisperhe palaa kotiin, mutta talven koittaessa koditon ja rahaton Daniel on jo epätoivoinen ja päättää lopulta ottaa yhteyttä kesällä tapaamaansa Heikkiin.

Daniel sulki silmänsä. Ajatukset kiersivät päässä, eikä hän saanut unta. Isovanhempien puutarhan ajatteleminenkaan ei auttanut. Minun pitää päästä täältä, tai tulen hulluksi.

Romaani on yhteiskunnallinen, vakavakin, muttei vaikeista aiheistakaan kertoessaan liian raskas, vaan sujuvasti etenevä ja mielenkiintoinen. Hauskasti Tiainen on valinnut henkilöilleen nimipareja: Jaakko ja Jakob, Isla ja Izla.

Tiainen kirjoittaa kauhistelematta, yksinkertaisesti todeten. Hän ei paisuttele, vaan kertoo ja kuvailee. Teos on kokeneen kirjailijan vakuuttavaa työtä, jota lukee ilokseen, vaikkei aihe iloinen olekaan.

Menneisyyden merkitsemät

Tove Alsterdalin parhaana pohjoismaisena rikosromaanina Lasiavaimella palkittu Juurakko (Aula & Co, 2021; Rotvälta, 2020; suomentanut Kari Koski; 414 sivua) sijoittuu Ruotsin Korkearannikon alueelle Ångermanjoen laakson Kramforsiin ja aloittaa Ådalen-sarjan.

Kaksikymmentäkolme vuotta sitten nelitoistavuotias Olof on tunnustanut teini-ikäisen Linan murhan. Hänet on ajettu pois kotoaan ja kaikki yhteydet on katkaistu. Osuessaan lähistölle hieman hämärissä työhommissaan, hän poikkeaa lapsuudenkotiinsa ja löytää suihkusta isänsä ruumiin. Seuraa poliisitutkinta ja ketäpä surmateosta syytettäisiin, ellei Olofia.

Myös konstaapeli Eira Sjödin on palannut seudulle, mutta pidemmäksi aikaa. Dementoituva äiti tarvitsee hänet avukseen eikä huithapeliveljestä juuri apua ole. 23 vuotta sitten Eira oli yhdeksänvuotias. Hän muistaa Linan ja Olofin sekä hämärästi aikuisten puheet. Murhatapauksen tutkinta palauttaa mieleen oman lapsuuden ja veljen nuoruusvuodet, mutta herättää myös häiritsevän epäilyksen.

Juurakko on hyvällä tavalla pohjoismainen yhteiskunnallinen dekkari. Sellainen, jossa jännitys, koukuttavuus ja tunnelma tekevät tarinasta viihdyttävän, ja se, miten on kuvattu ja kerrottu kaikki muu – henkilöt, miljöö, historia, taustat, yhteisö – tärkeän ja vaikuttavan.

Alsterdal kuvaa taitavasti pienen paikkakunnan ilmapiiriä ja ihmisiä. Romaani on synkänpuoleinen muttei valoton. Odotan innolla seuraavaa osaa.

Canthin ja Hurmeen Agnes

Kuopiolaiset Agnes ja Liisi ovat lapsuudenystäviä, parhaimpia ja läheisiä mitä olla voi. Erottamattomia.

Nuorena Agnes kuitenkin muuttaa Helsinkiin ja pian kirjeenvaihto tyrehtyy. Hän asuu jo Pietarissa, kun saapuu yllättäen maalaiskaupunkiin kesäjuhlien aikaan. Jo lapsena Agnes hurmasi kauneudellaan kaikki eikä sen suhteen ole mikään muuttunut. Vain Liisi huomaa, ettei Agnes taida enää olla sisältä kaunis.

Emme kuulleet moneen vuoteen Agnesista mitään. Olimme lopettaneet koulun, olimme hajaantuneet sinne, tänne. Muutamia harvoja oli enää jäljellä entisessä koulukaupungissa.

Liisi(t), Agnes, Antti, Köpi ja Veikko Kallavedellä. Kuva: Karri Lämpsä.

Viisi vuotta olin ollut naimisissa. Minulla oli kolme pientä lasta, niiden hoidossa kului aikani, etten maailmasta juuri mitään tietänyt. Entisiä koulutoveria en häitteni jälkeen enää ollut tavannut.

Ystävyyttä on hankala lämmitellä, kun toinen on kopea ja kaikkea suomalaiskansallista ylenkatsova maailmannainen ja toinen kolmen pikkulapsen äiti, joka ei ole luopunut koulutyttöaikojen ihanteista. Sitten kuvaan astuu mustasukkaisuus, kun jopa vakavamielinen Antti-puoliso häikäistyy Agnesin loistosta.

Liisi, Liisi 2, Antti. Kuva: Karri Lämpsä.

Hänessä oli elämää, mielen intoa, tunteita ja hän herätti niitä muissa ympärillään. Ei osannut kukaan ylläpitää niin säkenöitsevää keskustelua kuin hän. Jäykät, tahmeat luonteet sulivat hänen läheisyydessäänkin, iloisuus syttyi riipasi mukaansa vakavimmatkin ja vapautti heidät huomaamattaan tavallisista konventionin siteistä. Näin vanhojen harmaapäidenkin lämpenevän ja loistavan mieltymyksestä.

Juha Hurmeen sovittamana Minna Canthin teksti elää saman aikaan omassa ajassaan ja tässä ajassa. Teatterissa Agnes kurkottaa 1890-luvulta 2020-luvulle ja osoittaa Canthin kirjoittamien henkilöiden ja kuvaamien ihmissuhteiden ajattomuuden, ikuisuuden.

Näyttelijät, joista suurin osa on vierailijoita, ovat taitavia ja monipuolisia, sillä esityksessä on paitsi sekä kipakkaa että jutustelevaa dialogia ja pitkiäkin monologeja, myös laulua ja tanssia – sekä ammuntaa: nuorina tyttöinä Liisi ja Agnes ystävineen pääsevät nimittäin maalle ja silloin kaikki näyttelijät saavat osoittaa kykynsä lehmien rooleissa. Liisin pidemmät monologit, sisäisen äänen puhe, on ratkaistu yllättävän toimivasti Liisi 2:n avulla.

Lavastus on yksinkertaisuudessaan toimiva ja lavan keskellä trampoliini toimii monena luontevasti ja myös hauskasti. Puvustus on viitteellisesti kirjoitusaikainen.

Esitys on raikas, koskettava, hauska, viihdyttävä ja syvällinen. Valloittava.

”Hän nauroi, heitti päätään taakse, nojautui kyynärspäillään takana olevan tuolin karmiin ja antoi minulle taaskin ylimielisen, vaativan katseen.” Kuva: Karri Lämpsä

Ohjaus ja sovitus: Juha Hurme. Käsikirjoituksen raaka-aineet: Minna Canth (Agnes, Ystävykset, Hanna). Lavastus: Sari Paljakka. Pukusuunnittelu: Sari Paljakka ja Taina Natunen. Valosuunnittelu: Juha Westman. Äänisuunnittelu: Kati Koslonen. Laulujen sävellys ja sovitus: Mika Paasivaara. Rooleissa: Roosa Söderholm (Agnes), Emma Castrén (Liisi), Oliver Kollberg (Liisi 2, Emäntä, Pikku-Antti), Verneri Lilja (Antti Reijola, Villiam Korner, Anna Sohvi), Annukka Blomberg (Sohvi, Aino, Veikko), Seija Pitkänen (Olga, Lyyli, Köpi, Rouva Hartman).

Näytelmän ensi-ilta oli Kuopion kaupunginteatterin Maria-näyttämöllä 3.9.2021 klo 19.15. Katsoin päivänäytöksen 30.10.2021. Teatterille kiitokset lipusta ja kuvista.