Norjalainen sukutarina

Anne B. Radgen Berliininpoppelit (Tammi, 2007 ) on oikeastaan aika hämmentävä kirja. Miten ihmeessä romaani kolmen toisistaan 20 vuotta sitten erkaantuneen norjalaisveljeksen uudelleenkohtaamisesta voi kiinnostaa minua?

Ensinnäkin Radge osaa kirjoittaa yhtä yksityiskohtaisen kiehtovasti ja tarkkanäköisen viihdyttävästi sekä sikatilallisen, hautausurakoitsijan että ikkunasomistajan arkipäivästä. Toisekseen kirjailija osaa kuvata riitapukarien suvun vaiheita samaan aikaan sekä harvinaisen hauskasti että yllättävän koskettavasti.

Tor, vanhin veljistä, on se sikafarmari. Siat ovat Torin elämän sisältö; muuten hän on täydellinen peräkammarinpoika, joka joutuu aivan hukkaan, kun dominoiva äiti halvaantuu ja joutuu sairaalaan. Juuri ja juuri Tor saa ilmoitettua asiasta veljilleen ja aikuiselle tyttärelleen, jonka on tavannut vain kerran aiemmin.

Erlend on veljeksistä nuorin, se somistaja. Hän asuu Kööpenhaminassa toimittajamiehensä Krummen kanssa, eikä edes halua muistaa sukulaisiaan, saati kertoa heistä kellekään. Vaikka Erlend on aikoinaan heitetty kotoa pois, on kutsu äidin kuolinvuoteen äärelle on niin velvoittava, että hän löytää itsensä yrittämästä kommunikoida veljiensä, veljentyttärensä ja kummallisen, lannistetun isänsä kanssa. Veljentyttären kanssa hän onneksi ja yllättäen löytääkin heti yhteisen sävelen.

Keskimmäinen veljes Margido on se hautaustoimiston omistaja; hän jää tarinassa hieman pienempää osaan kuin muut veljekset, mutta ehkä asia korjaantuu trilogian jatko-osissa. Nyt ei saada tietää paljon muuta kuin se, ettei Margido ole uskovainen, vaikka kaikki niin luulevatkin.

Neljäs päähenkilö on Torunn, Torin aikuinen tytär, jonka äiti ei aikoinaan ole kelvannut veljesten äidin mielestä Torin vaimoksi; eikä ilmeisesti olisi kelvannut koskaan kukaan mukaan. Anna halusi pitää langat käsissään ja komennon itsellään; ja onnistui siinä.

Kaiken ja kaikkien taustalla haahuaa legendaarinen Tallak-vaari, joka vaikuttaa olevan lähes myyttinen hahmo.

Radgen luomat henkilöt ovat arkisia mutta silti kiehtovia, hänen huumorinsa on jossain määrin ironista mutta kuitenkin ymmärtävää, ja hänen perusasenteensa on avoin ja suvaitsevainen. Enpä usko, että voin jättää jatko-osia lukematta.

Mainokset

1 vastaus artikkeliin “Norjalainen sukutarina”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s