Jos tarttuu kirjaan vaikka sillä perusteella, että sen kirjoittaja on muinaisen koulukaverin puoliso, voi hyvinkin yllättyä iloisesti.
Näin kävi minulle Mikko Reitalan romaanin Tähtihetki (Otava, 2009) kohdalla. Teos on mainion sujuva kertomus keski-ikäistyvän kopiokitarakauppiaan yrityksestä herättää henkiin nuoruuden unelmat ja nostaa 80-luvun tähdenlentobändi Babylonia uudelleen pinnalle.
Pahaksi onneksi bändin jäsenistä ainoastaan Pablo on enää edes suunnilleen sama ihminen kuin kaksikymmentä vuotta sitten – hupiveikko ja huumorimies, parhaiden källien keksijä ja uskottava vedättäjä. Kun bändin henkiinherättämiseen liittyvä kepponen sitten menee niin pieleen kuin vain mennä voi, alkavat Pablon sinisilmät hiljalleen avautua näkemään ruman todellisuuden.
Haaveilun aika olisi ohi, mutta Pablo luopuu unelmistaan perin hitaasti ja vaivalloisesti. Kun viimeinenkin salaisuus lopulta paljastuu niin Pablolle kuin lukijallekin, on se aikamoinen yllätys ja silti uskottava, jopa perusteltu. Matkalla kohti totuutta Pablo ennättää saattaa koko lähipiirinsä hengenvaaraan, koska ei aluksi ymmärrä yhtään, miten isojen asioiden ja vaarallisten ihmisten kanssa on tekemisissä.
Reitala kirjoittaa sujuvasti, suhteellisen lyhyin lausein, joilla onnistuu kuitenkin rakentamaan eläväksi tarinan henkilöt, paikat ja tunnelmat tarvitsematta laajoja kuvauksia tai luonnehdintoja. Juoni kulkee vaivatta ja kevyesti, mutta samalla tiukasti otteessaan pitäen, viihdyttäen, kiehtoen, salaisuuksiaan sopivati pantaten ja pikkuhiljaa paljastellen.
Henkilöhahmoja voi pitää melko stereotyyppisinä; joskin osittain se on monen kohdalla vain pintaa tai rooli, jonka alta paljastuu lopulta kokonaisempi, kompleksisempi ihminen. Pablon naiivius on paikoin epäuskottavaa, samoin hänen vaimonsaa kärsivällisyys. Silti Tähtihetki on vähintäänkin kelpo kesälukemiseksi sopiva yhdistelmä kehityskertomusta, rikosromaania ja veijaritarinaa.
Tuulevin lukublogi 