Osmo Soininvaara bloggasi kesällä 2007 kuukauden ajan Helsingin Sanomille fillarireissultaan Tallinnasta Nizzaan. Viime vuonna Teos julkaisi blogiin pohjautuvan tekstin kirjana Fillarilla Nizzaan. Itse ajan polkupyörällä todella vähän, joten nimenomaan fillarireissun kuvaus ei minua sen erityisemmin kiinnostanut; sen sijaan tartuin opukseen siksi, että reitti näytti kulkevan monien mp-reissuilta tuttujen seutujen läpi.
Reissun lähtökohta oli vitsi tai vedonlöynti. Karkea arvio matkan pituudesta oli 3000 km eikä aikaa työkiireiden vuoksi ollut kuin kuukausi. Isoja teitä oli siis lähdettävä liikkeelle. En voi edes kuvitella, miten loppumattoman tylsältä viivasuora ja vilkasliikenteinen Via Baltica tuntuu fillarivauhdilla, kun se nopeammallakin vehkeellä on puuduttava. Eksymisiä sattui, aika paha kaatuminenkin, samoin vastatuulta, sadetta, hellettä ja joskus aika huonoja reittivalintoja; matkaakin kertyi lähes 400 km yli arvioidun kolmen tuhannen, mutta aika riitti, eikä mukaan mahtunut kuin yksi pieni fuskaus, 60 kilometrin pätkä junakyydillä Saksasta Itävaltaan.
Kirjaa lukiessani opin paitsi monta asiaa (matka)polkupyöräilystä myös sen, että samoja asioita muutkin suomalaiset Euroopan teitä reissatessaan miettivät: vertailevat kotimaataan ja matkailukohdettaaan, pohtien vaikkapa sitä, miten muissa maissa paitsi Suomessa pienessäkin kylässä (joka lisäksi usein on nätti, jollei jopa kaunis, toisin kuin ruma Suomi*) on tarjolla monenmoisia palveluita; taikka pohtivat raskaan liikenteen seassa tuskaillessaan, onko välttämätöntä rahdata niin monin miljoonin rekkakuormin tavaraa edestakaisiin pitkin Euroopan teitä – tyyliin Ramlösaa Ranskaan ja Eviania Ruotsiin.
Mielenkiintoinen, nopealukuinen kirja – myös muille kuin pyöräilijöille, matkailijoille ja/tai vihreille.
* Tarkennettakoon, että mielestäni Suomi on kaunis maa, muttei rakennuskantansa ansiosta, vaan siitä huolimatta.
Tuulevin lukublogi 