Luonnos dekkariksi

Esko Laulajaisen kolmas dekkari Oopperakaupungin murhat (Edico, 2011) on luonnosmainen pienoisromaani, jonka lukaisee hetkessä. Alkusivujen sisällysluettelo yllättää: 34 nimettyä lukua näin lyhyessä teoksessa!

Teoksen tapahtumapaikka on kesäinen Savonlinna. Kirjailijan vakiopoliisi Viinikka on muuttanut oopperajuhlakaupunkiin ja selvittelee kesäisessä idyllissä ensin erikoista ilkivaltaa ja sitten muutamaan tapon yritystä ja kahta murhaa, joilla näyttää olevan yhteyksiä kaupungissa luokkakokoustaan viettäviin ex-lyseolaisiin. Paljon tapahtumia pieneen teokseen.

Lähes kaikki maantieteelliset ja kaupunkikuvalliset faktat – Olavinlinna ja oopperajuhlat, kirjasto Nälkälinnanmäellä, koulut ja muut julkiset rakennukset, ravintolat (joita mainitaan siihen tahtiin, että se alkaa vaikuttaa mainonnalta) jne. lähikuntien nähtävyyksiä myöten – ovat kohdallaan; ja tosiasioista poikkeaminenhan on fiktiossa luvallista. Tosin yleensä sille pitäisi olla jonkinlaiset perustelut.

Mutta juuri mikään muu ei sitten olekaan kohdallaan. Tyylillisesti teksti on täynnä niin kuluneita ilmaisuja, että lukiessa lähes nolottaa kirjoittajan puolesta. Dialogi on kauttaaltaan epäluontevaa. Henkilökuvausta ei ole, joten tarinan ihmiset, joita on pienessä romaanissa turhan paljon, jäävät ohuiksi eivätkä tunnu todellisilta ihmisiltä. Dekkarijuoni toimii jotenkuten, mutta lopun irrallinen terrorismipätkä on täysin tarpeeton.

Kirjassa on aineksia rikosromaaniksi, mutta se jää luonnosmaiseksi – ikään kuin kunnollisen romaanin suunnitelmaksi. Laventamalla ihmiskuvausta (vaikkapa matkailumainonnan kustannuksella), karsimalla juonesta kaikkein epäuskottavimmat käänteet, hiomalla ja parantamalla dialogia ja jättämällä pois kaikkein kliseisimmät ilmaisut tekstistä voisi saada melko kelvollisen kesädekkarin. Tällaisena se ei ole valmis.

Kaikkea sitä tulee luettua.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s