Toivonojalta tuonpuoleiseen?

Johanna Sinisalo jatkaa omaperäistä, kansainvälisestikin tunnustettua, kirjailijanuraansa hienolla lähitulevaisuusskenaariolla Enkelten verta (Teos, 2011).

Kovin harva tulevaisuuteen sijoittuva fiktio on nykyään utopia, dystopioilla mennään. Niin nytkin. Ja ajallisesti hyvin lähellä: tämän vuosikymmenen loppupuoliskolla. Paikallisesti myös: meillä Suomessa. Toki katastrofi on alkanut muualta ja vasta uhkaa meillä, mutta loppu häämöttää kaikkialla, kun mehiläisten pesäautio laajenee tuhoisiin mittoihin aiheuttaen ruokakatastrofin vauraista maissa vauraimmassa.

Romaanin päähenkilö on hautaustoimistoyrittäjä ja mehiläiskasvattaja – tai ehkä mieluummin mehiläisten hoitaja – Orvo, joka kauhukseen huomaa pesien alkaneen salaperäisesti tyhjentyä myös omilla tiluksillaan. Toinen päähenkilö, Orvon poika Eero, eläinten vallankumousarmeijan aktivisti, on mukana blogimerkintöjensä kautta. Muita henkilöitä on vain pari: Eeron etäinen äiti Marja-Terttu ja Orvon lihantehokasvattajaisä Ari.

Tapahtumapaikkana on Toivonojan tila eikä sana toivo ole siinä turhaan, vaikka tilanne onkin traaginen ja synkkä. Mutta povaako Sinisalo toivoa ihmiskunnalle tai maailmalle sellaisena kuin me sen tunnemme? Vai voittaako eläinten – tässä tapauksessa mehiläisyhdyskuntien – piiloviisaus ihmisten ahneuden? Katoavatko mehiläiset pesistään tuonpuoleiseen?

Loistava romaani ja pelottavan visionäärinen lyhyen aikavälin ennustus. Kaikki tähän vuoteen mennessä tapahtunut on totta. Lähdeluettelo romaanin lopussa on harvinaisuus, mutta tässä paikallaan.

Tekijä: Tuulevin lukublogi

Lukija. Kirjabloggaaja. Kirjastoihminen.

2 vastausta artikkeliin “Toivonojalta tuonpuoleiseen?”

  1. Hei, mahtaako olla sattumalta valittu tämä nimi. Toivonojan kartanoa Nastolassa asustaa muuan Jorma Ollila perheineen.

    Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Tuumailen kulttuurikokemuksia, eniten kirjallisuutta.

One Entry to Research

Critical assessment of Web of Science, Scopus and Google Scholar. Updated by Lars Iselid, Umeå University Library, to document a Swedish BIBSAM project.

Bibbidi Bobbidi Book

Blogi kirjoista, lukemisesta ja kulttuurista.

Luetut.net

Kirjablogi

The Bibliomagician

Comment & practical guidance from the LIS-Bibliometrics community

musings of a medical librarian

and mutterings about anything else that takes my fancy!

Kirjavinkit

Yli 9000 lukemisen arvoista kirjaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: