Poimintoja lukumuistista

Vuonna 2011 luin 63 kaunokirjallista teosta; lisäksi muun muassa matkaoppaita ja ammattikirjallisuutta. Kahdeksastatoista lukukokemuksesta olen kirjoittanut blogiini.

Mitä, jos mitään, jäi mieleeni muista?

  • Anne ja Even Holtin sairaalatrilleri Kuoleman tahdissa ei harmittavasti yltänyt lähellekään samaan kuin Anne Holtin aiemmat teokset.
  • Risto Isomäen Con rit, joka on merihirviöseikkailu, luonto-kostaa-saarna ja vanha-suola-janottaa-rakkaustarina kaikki yhdessä paketissa.
  • Leena Lehtolaisen Oikeuden jalopeura, lievä pettymys ensimmäisen, hauskemman ja vetävämmän, Hilja Ilveskero -tarinan jälkeen.
  • Rosa Liksomin Hytti nro 6:n totesin Finlandiansa ansainneen.
  • Jo Nesbøn Lepakkomies ja Torakat tasokkaina norjalaisdekkareina ja silti pieninä pettymyksinä, koska tartuin niihin suurin odotuksin kovin monien kehujen vuoksi.
  • Kristina Ohlssonin Nukketalo alkuvuodesta ja Tuhatkaunot loppuvuodesta jännittävinä, mutta hieman kaavamaisina, ruotsalaisdekkarilaadun edustajina.
  • Ian Rankinin Henkiin herätettävät yhtenä Rebus-sarjan parhaista.
  • Mestariksi myöhemmin yltäneen Carol Shieldsin varhainen Pikkuseikkoja hieman vanhanaikaisena, vaikkakin hyvänä lukukokemuksena.
  • Satu Taskisen tajunnanvirran ja sanataituruuden ihastuttavuus tragikoomisessa esikoisessa Täydellinen paisti.
  • Jim Thompsonin Lumienkelit ja Kylmä kuolema raakoina ja karuina, silti oudon kiehtovina.
  • Antti Tuomaisen Tappaja, toivoakseni ja Veljeni vartija hienoina jälkilöytöinä edellisvuonna luetun seuraajansa, palkitun Parantajan innostamina.

Saattaa jatkua…

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s