Helen Mosterin esikoisromaani Hylky (Avain, 2011) oli positiivisesti yllättävä lukukokemus. Kirjailija liikuttelee eritaustaisia ja -ikäisiä henkilöitä taitavasti kahdella eri aikakaudella ja erilaisissa piireissä & sfääreissä.
Yksi päähenkilöistä on vanheneva keisarinna Katariina Suuri, joka tilaa astiaston Meissenista ja maalauksia Wittenbergistä. Toinen on juuri äitinsä menettänt 15-vuotias Arne Arnesen, joka joutuu isänsä mukana merille, vaikka haluaisi vain maalata ja piirtää kotona Rotterdamissa. Onneksi hän pääsee sentään posliinimaalaamoon ja taitelijan ateljeehen. He elävät samassa ajassa, 1700-luvun lopussa. Arnen isä on kapteenina laivalla, joka kuljettaa aarteita Katariinalle.
Kolmas päähenkilö on nykysuomalainen historiantutkija Anton Saksa, joka alkaa harrastaa sukellusta. Tarinat kohtaavat – se on selvää alusta asti.
Ne kohtaavat monella tavalla ja monella tasolla. Konkreettisesti ja symbolisesti ruusukuvioidun posliinikupin muodossa, temaattisesti lasten ja vanhempien välisten suhteiden ja vanhempien lapsiinsa asettamien toiveiden kautta.
Valitettavaa kirjassa on vain paikoitellen hieman kömpelö, joskus virheellinenkin kieli; suomentajalta ja toimittajalta on lupa odottaa parempaa. Aiankin kongruenssivirheet luulisi koneenkin osaavan korjata, vaikka tyyliseikkoihin tarvitaankin ihminen.
Lyhyessä romaanissa Moster onnistuu luomaan monta kiinnostavaa kohtaloa ihmisille, joista haluaisi tietää enemmänkin. Aineksia olisi varmasti ollut laajempaankin historialliseen lukupakettiin, mutta Hylky toimii hienosti juuri näin.
Tuulevin lukublogi 