Lupaukset eivät aivan täyty

Reilu vuosi sitten kehuin Eija Lappalaisen ja Anne Leinosen dystopiatrilogian ensimmäistä osaa, joka koukutti odottamaan jatkoa. Valitettavasti petyin toiseen osaan Hiekkasotilaat (WSOY, 2012), joka ei täysin onnistu täyttämään lupauksia.

Mielestäni Hiekkasotilaat on kuivempi ja tylsempi kuin 2300-luvulle sijoittuvan saagan aloitusosa. Teoksessa käydään sotaa; moninaiset taistelukuvaukset ovat varsin puisevia. Myös Utun retkiä Muinaisella kuvataan liian yksityiskohtaisesti, vaikka merkillinen alus-laite-olento kiehtova otus onkin.

Näkökulmat vaihtuvat ja samanaikaisia tapahtumia eri paikoissa kuvataan eri näkökulmista perusteellisesti. Jokainen keskeisistä henkilöistä seikkailee enimmäkseen itsekseen eikä heidän välisiään jännitteitä synny juuri muuten kuin jokaisen omassa päässä. Kaikista päähenkilöistä paljastuu ominaisuuksia, jotka tekevät heistä vähemmän sympaattisia kuin aiemmin.

Ensimmäisen osan tulee olla kirkkaana lukijan mielessä tätä aloittaessa, sillä muuten juoneen ja henkilöiden välisiin suhteisiin tuskin pääsee käsiksi. Voisin oikeastaan suositella, että trilogian lukemista suunnitteleva odottaisi kolmannen osan ilmestymistä ja lukisi kaikki osat peräkkäin.

Onhan kaikesta huolimatta kyse on taidokkaasta ja kunnianhimoisesta kotimaisesta tieteisfantasiasta.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s