Kanan, broilerin, sian ja lehmän elämä ja kuolema Suomessa

Elina Lappalaisen moneen kertaan palkittu tietoteos Syötäväksi kasvatetut – miten ruokasi eli elämänsä (Atena, 2012) on sujuvasti ja asiantuntevasti kirjoitettu teos, jossa käsitellään yleisimpien tuotantoeläinten (kana, broileri, sika, lehmä) kasvatusta Suomessa, usein muuhun Eurooppaan ja muihin länsimaihin verraten.

Lappalainen kertoo faktoja, mutta ilmaisee myös mielipiteensä kertoen esimerkiksi, mistä ostaa oman joulukinkkunsa ja miksi. Hän kuvaa eläinten tehotuotantoa kaunistelematta ja kauhistelematta käyden läpi eläinten elämää ja kuolemaa tila- ja teurastamovierailuihin, eläinlääkärien ja erilaisten tutkijoiden haastatteluihin, julkaistuun tutkimustietoon ja tilastotietoihin pohjautuen. Taustatyöt on tehty hyvin.

Teos on tarkoitettu ajatusten ja keskustelun herättäjäksi, sillä kaikkien meidän on syötävä, ja tehtävä sen suhteen valintoja. Lappalainen haastaa miettimään, millä perusteella valintamme teemme. Ratkaiseeko vain hinta? Onko tuotantomaalla tai -tavalla väliä? Onko meillä tarpeeksi tietoa voidaksemme tehdä sellaisia ruokaostoksia kuin itse haluamme?

Lappalainen toivoo, että kaupoissa olisi vaihtoehtona hyvinvointimerkittyjä tuotteita, joista tietäisi, että eläinten olot ylittävät minimivaatimukset. Nykytilanteessa meidän on mahdoton tietää, millaiselta tilalta tuotteet ovat peräisin, onko makkaraan käytetty liha ilman puudutusta nupoutetusta lehmästä, tuleeko jukurtin maito parteen kytketystä vai pihatossa elävästä lehmästä tai kastroitiinko porsaanleikkeen possu ilman kipulääkettä. Sen sijaan tiedämme, että broilerisuikaleiden raaka-aine eli viisiviikkoisen elämänsä epäyksilönä tuhansien kaltaistensa laumassa vain päätyäkseen ruuaksemme.

Lappalainen ei saarnaa eikä syyllistä, mutta todellisuutta on se, että suomalaistilojen panostukset eläinten hyvinvointiin vaihtelevat hyvästä kelvottomaan. Pelkkä lakien noudattaminen ei takaa, että eläimillä olisi edes kohtuullisen hyvä elämä.

Kirja on asiallinen tietopaketti kaikille suomalaisille, jotka syövät kananmunia, broileria, sianlihaa, naudanlihaa ja maitotuotteita. Kaikista syötäväksi kasvatetuista eläimistä (kasveista nyt puhumattakaan) se ei kuitenkaan kerro. Lupaus ”Tämän kirjan luettuasi tiedät, miten ruokasi on elänyt.” ei siis aivan täyty, sillä harvempi meistä vain juustolla, munilla ja pekonilla elää. Jatko-osassa Lappalainen voisi paneutua muun muassa kirjolohien elämänlaatuun, riisinviljelyn ympäristövaikutuksiin tai tuontitomaattien tuotannon eettisyyteen.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s