Ruotsissa on valtava määrä loistavia rikoskirjailijoita. Yksi heistä on Kristina Ohlsson. Varjelijat (WSOY 2013. Änglavakter, 2011; suom. Outi Menna) on hänen kolmas dekkarinsa eikä laatu ole taatusti huonontunut.
Varjelijoiden alkaessa Olhssonin vakiopäähenkilö Fredrika Bergman palaa äkkipäätöksellä äitiyslomalta sopivasti osallistumaan Alex Rechtin erikoisryhmän juuri alkavaan hankalaan tutkintaan.
Metsästä on maan alle kaivettuna löytynyt paloiteltu nuoren naisen ruumis ilman päätä ja käsiä. Onko hän kaksi vuotta sitten kadonnut Rebecca Trolle? Juttu monimutkaistuu, kun naisen jäännösten läheltä, syvemmältä löytyy lähes kolmekymmentä vuotta aikaisemmin haudattu miehen ruumis. Epäiltyjä on paljon, mutta aikajänne rajaa jo teoriassa monet heistä ainakin aiemman murhan mahdollisten tekijöiden ulkopuolelle.
Koko henkilökaarti – niin poliisit, heidän lähipiirinsä kuin epäillytkin – on mielenkiintoinen; kaiken huippuna aikoinaan huippusuosittu lastenkirjailija, joka sittemmin menetti maineensa ja vapautensa eikä ole puhunut vuosikymmeniin.
Murhien tutkinnan edetessä kronologisesti ja monilla rintamilla sijoittuu varsinaisten lukujen väliin kuulustelupöytäkirjoja näitä tapahtumia myöhemmästä sisäisestä tutkinnasta. Niiden perusteella tutkinta näyttäisi lopulta menevän pahasti vikaan. Katkelmien lukeminen lisää kiristyvää jännitystä entisestään, sillä kaikilla jutun päätutkijoilla – Alexilla, Rebeccalla ja Peder Rydhillä – on pelissä myös henkilökohtaisia panoksia.
Varjelijat ei tunnu viidensadan sivun pituiselta, vaan etenee niin vauhdikkaasti, nopeasti ja taidokkaasti, että loppuu melkein kesken.
Tuulevin lukublogi 
Kirjoitin kirjasta bloggauksen äsken itsekin. Pari yötä meni lukiessa, mutta keskenkään ei voinut jättää. Loistava dekkari. Pitää lainata pian kirjastosta aiemmatkin osat.
TykkääTykkää