Afgaanipojan pitkä matka (antipasto)

Italialaisen ateriani (haaste kirjabloggareille) antipastoksi eli alkupalaksi luin Fabio Gedan muistelmaromaanin Krokotiilimeri (Otava, 2012; Nel mare ci sono i coccodrilli, 2010; suomentanut Leena Taavitsainen-Petäjä). Tositapahtumiin perustuva teos kertoo afgaanipoika Enaiatollah Akbarin pitkästä matkasta Afganistanista Italiaan.

Enaiatollah (Enaiat) oli arviolta kymmenvuotias joutuessaan täysin oman onnensa nojaan. Enaiatin äiti oli salakuljettanut poikansa Pakistanin puolelle Quettan kaupunkiin säästääkseen tämän talebanien väkivallalta, jota hazariperhe oli väistellyt ja kokenut jo pitkään. Yöllä äiti oli jättänyt pojan yksin palatakseen itse takaisin kotikylään.

Siitä alkoi uskomaton selviytymistarina ja matkakertomus, jonka päähenkilö kirjassa kertoo Fabio-nimiselle kuulijalleen. Tie vei Pakistanista Iranin, Turkin ja Kreikan kautta Italiaan. Se oli pitkä sekä kilometreissä että vuosissa. Se oli myös vaarallinen ja tuskallinen. On suorastaan ihme, että Enaiat selviytyi hengissä raskaasta raadannasta, järkyttävistä matkustusolosuhteista sekä nälästä ja väkivallasta.

Pienen pojan neuvokkuus ja sisukkuus herättävät ihailua samaan aikaan kun ihmissalakuljetuksen ja pakkotyön häikäilemättömyys karmii. Onneksi on myös toivoa ja ystävällisyyttä: afgaanipakolaiset pitävät yhtä, avuliaat tuntemattomat auttavat aina joskus. Jos pieni poika olisi matkansa alussa tiennyt, mitä joutuu kestämään ja millaisiin paikkoihin joutuu, hän tuskin olisi lähtenyt matkalleen, vaan ehkä palannut kotikyläänsä ja piiloutunut maakuoppaan odottamaan talebaneja tai yrittänyt sinnitellä katukaupustelijana Quettan kaduilla.

Tarina on vahva ja vilpitön kannanotto, joka tarjoaa vastauksia moniin pakolaisuuteen liittyviin kysymyksiin. Se kumoaa sitkeän myytin Eurooppaan pyrkivien pakolaisten varakkuudesta. Enaiatilla ei ollut alussa yhtään mitään; hän maksoi matkastaan orjatyöllä hanttihommissa rakennustyömailla ja kivilouhimoissa. Ihmissalakuljettajille laittomien pakolaisten kuljettaminen on hyvä bisnes; samoin rakennuttajille, jotka saavat halpaa ja nöyrää työvoimaa; usein myös viranomaisille, jotka lahjusten edestä sulkevat silmänsä tai palauttamisen sijaan ”vain” pieksevät ja päästävät menemään.

Enaiatin lailla pakolaiset jättävät kotinsa saadakseen mahdollisuuden elää. Moni heistä kuolee matkalla kohti unelmiensa Eurooppaa. Enaitille kävi paremmin. Italiassa hänet yritettiin lannistaa makoilemaan toimettomana vastaanottokeskuksessa, mutta hän halusi oppia kielen, opiskella ja tehdä työtä.

Rankasta aiheestaan huolimatta Krokotiilimeri ei ole raskas kirja lukea. Siinä pilkahtelee huumoria, joka keventää kertomusta. Se on kirjoitettu paisuttelematta, toteavasti. Se ei dramatisoi, vaan kertoo, mitä tapahtui.

Tapahtunut on tärkeää. Historia on tärkeää. Tärkeää on se, mikä muuttaa elämää, mitä tapahtuu, eivät paikat tai kenen kanssa sitä on.

Mainokset

2 vastausta artikkeliin “Afgaanipojan pitkä matka (antipasto)”

  1. Olen useasti miettinyt tämän kirjan lukemista. Sehän ei ole koolla pilattu, vaan varsin maltillinen sivumäärältään, mutta jostain syystä olen unohtanut tarttua siihen kirjakaupalla. Täytyy lisätä se lukulistalle.

    PS. Heitin sua haasteella blogissani!

    Tykkää

    1. Kiitos kommentista. Kirja ei tosiaankaan ole laaja. Sen lukeminen on helppoa ja nopeaa, mutta aihe jää kyllä päätä vaivaamaan.

      Kiitos haasteesta!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s