Olavi Maununpoika seikkailee – osa 1

Nuorena luin paljon historiallisia romaaneja: Kaari Utriota, Ursula Pohjolan-Pirhosta, Mika Waltaria, Alexandre Dumas’ta, Robert Gravesia… Sittemmin lajityyppi on hyvin harvoin osunut lukemisteni joukkoon, mutta nyt tartuin suomalaisen, Ranskassa asuvan Milja Kauniston esikoiseen Synnintekijä (Gummerus, 2013; 308 sivua) ja aloin suorastaan katua sitä, että olen melkein vieroksunut historiallista proosaa vuosien ajan.

Romaanin pääosassa on todellinen henkilö Olavi Maununpoika, latinaksi Olaus Magnus, Turun piispa. Synnintekijän tapahtuma-aikaan 1420-luvulla hän oli tosin vain pahainen pappi, joka läksi Pariisiin Sorbonnen yliopistoon jatkamaan opintojaan. (Suomeenhan perustettiin ensimmäinen yliopisto, Turun Akatemia, vasta vuonna 1640.) Olauksen opintielle ilmaantuu ihme, Miracle-niminen opiskelutoveri, josta tulee sydänystävä ja sielunkumppani.

Teoksen toinen päähenkilö on Beatrix-niminen ranskalainen ylimysnainen, josta kertova osuus romaanin alussa tapahtuu parisenkymmentä vuotta ennen kuin Olavi ensi kerran haistaa Pariisin löyhkän sieraimissaan. Lukemalla teoksen loppuun saa tietää, mitä yhteistä heillä on; alussa se vaikuttaa lähes mahdottomalta.

Romaanissa on historian hilpeyttä ja hurjuutta, keskiajan kauneutta ja kurjuutta. Kaunisto kuvaa taitavasti ja yksityiskohtaisesti hajuja ja makuja, näkymiä ja kuulumia. 1400-luvun ihmisten maailma elää ja hengittää Synnintekijän sivuilla. Pariisin kuvaus on taitavaa, mutta parhaimmillaan Kaunisto on kirjoittaessaan Olavin ja Miraclen patikkamatkasta kesälomalle Miraclen kotiseudulle Etelä-Ranskaan. Itsekin noissa maisemissa matkailleena (joskaan en jalan) näin maisemat silmieni edessä ja haistoin laventelipellot sieraimissani.

Kirjailija on myös varsin taitava juonen kuljettaja, mikä tekee romaanista helppolukuisen ja kevyen oloisen. Oikeasti se ei ole ihan kevyttä evästä, vaan tuo eri keinoin esille kuvaamansa ajan kaksinaismoraalin sekä luokka- ja varallisuuserot. Erityisesti naisten asema kirkonmiesten hallitsemassa yhteiskunnassa oli surkea. Miehille – etenkin ja erityisesti papeille – opetettu naisten halveksunta alhaisina, syntisinä ja tyhminä kuvastuu hyvin nuoren päähenkilön ajatusmaailmassa, joka onneksi alkaa kuitenkin vähitellen avartua.

Henkilökuvauksessa Kaunisto ei ole yhtä taitava kuin miljöön luomisessa ja juonen kehittelyssä. Olavi Maununpoikaa lukuunottamatta henkilöillä on lähinnä vain yksi ominaisuus: ahneus, irstaus, julmuus, juonikkuus, irstaus, kauneus, tyhmyys, väkivaltaisuus, älykkyys. Olavin henkilöhahmo sen sijaan on monipuolinen ja ristiriitainen sekä kasvaa ja muuttuu romaanin aikana.

Synnintekijän luettuani iloitsin siitä, että jatko-osa oli jo saatavilla. Halusin lukea lisää sekä Olavi Maununpojasta että Beatrix de la Tour d’Auvergnesta siitäkin huolimatta, että aavistin ja arvasin ennalta monta juonenkäännettä ja salaisuutta; lienen lukenut liikaakin dekkareita.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s