Töksähtelevä rikostarina

Markus Ahosen Jäljet – romaani rikoksista ja ihmisistä (Smashwords, 2014; 158 sivuinen pdf) on kolmas romaani Helsingin väkivaltarikosyksikön poliisista Markku Isakssonista ja hänen tutkimistaan rikoksista.

Helsinkiläisessä elokuvateatterissa tapahtuu nopea, tappava selkäänpuukotus, josta ei jää juuri mitään johtolankoja. Poliisi ei pysty estämään uusia vastaavanlaisia tapauksia. Samaan aikaan, vuoroin poliisitutkimusten kanssa, avataan tappajan sielunmaisemaa. Lukijan tehtäväksi jää odottaa näiden yhtymäkohtaa.

Lyhyehköön teokseen on lisäksi ympätty Isakssonin ja tämän puolison yksityiselämän murheita, jotka jäävät aika irrallisiksi — ehkä siksi, etten ole lukenut sarjan aiempia osia.

Ahosen tyyli on omintakeista. Itse en juuri pidä siitä, että virkkeet katkotaan sanan tai parin palasiksi. Tarkoin harkittuna ja harvoin käytettynä tyylikeinona se on tehokasta; jatkuvana se kuljettaa kertomusta hieman töksähdellen. Lukemisesta tulee katkonaista, kun teksti ei suju eikä tarina solju. Myös kappaleet ovat hyvin lyhyitä, joten teksti vaikuttaa pomppivalta. Runsaat kursivoinnit lisäävät sekavuuden tunnetta. Kun samalla vielä jatkuvasti vaihdetaan näkökulmaa, tulee lukukokemuksesta hajanainen eikä tarinaan pääse kunnolla uppoamaan. Hyviä aineksia on paljonkin, mutta toteutus jää mielestäni raakileeksi.

(Poikkeuksellisesti luin e-kirjan, jonka kirjailija halusi lähettää minulle.)

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s