kansikuva

Syrjähypyn hinta

Louise Doughtyn ensimmäisen suomennetun teoksen nimi Kielletyn hedelmän kuja (Minerva, 2015; suomentanut Marja Helanen; 369 sivua) on paljon vihjailevampi kuin alkuperäinen Apple Tree Yard (2013), joka ei kerro lukijalle oikeastaan mitään. Romaanin ideana onkin hyvin vähitellen paljastaa jutun juoni — esimerkiksi minäkertojan nimi paljastuu vasta lähempänä romaanin puoliväliä ja toisen päähenkilön, sen kielletyn hedelmän, vasta lähes lopussa.

Kyseessä on oikeussalidraama, mutta kaikki nähdään ja kuullaan minäkertojan, viisikymmenvuotiaan lontoolaisen geenitutkijan ja perheenäidin, kautta. Mitä enemmän hänen luonteestaan ja tekemisistään käy ilmi, sitä vähemmän luotettavalta kertojalta hän näyttää. Hyvin pitkälle teosta saa myös lukea tietääkseen, miksi nainen ja mies ovat syytettyinä oikeudessa; eihän avioliiton ulkopuolinen seksisuhde nyky-Britanniassa ole (avio)rikos.

Mitä siis voi seurata heittäytymisestä impulsiiviseen seksisuhteeseen tuntemattoman kanssa? Voiko suhteen pitää erillään muusta elämästä?

Tarina voisi olla romanttinen tai eroottinen, mutta osoittautuukin psykologiseksi trilleriksi, jonka aineksia ovat salaisuudet, joiden pitäminen tulee liian kalliiksi. Viihteen keinoin teos pohtii moraalia ja seksuaalisuutta, syyllisyyttä ja syyttömyyttä. Se ottaa myös kantaa yhä edelleen länsimaisissakin yhteiskunnissa vallitsevaan kaksinaismoraaliin. Ja juuri sen vuoksi aivan viimeisin käänne jäi ärsyttämään muuten hyvin rakennetussa kokonaisuudessa.

Mainokset

2 vastausta artikkeliin “Syrjähypyn hinta”

  1. Mielenkiintoinen ilmiö tämä epäluotettava kertoja. En ole lukenut tätä kirjaa, mutta olemme törmänneet vastaavaan esim. Herman Kochin romaanissa Illallinen. Myöskään Julian Barnesin romaanin Kuin jokin päättyisi ikääntyvä päähenkilö ei ollut luotettava, hän oli sallinut itsensä unohtaa aivan keskeisiä tekojaan. Olemmeko me epäluotettavia yleisemminkin, suhteessa omiin tekemisiimme?

    Tykkää

    1. Kiitos kommentista.

      Todella kiinnostava! Ja kirjallisuudentutkimuksessa tutkittu.

      Sanoisin, että on hyvin inhimillistä, ettemme kerro kaikkea. Haluamme antaa itsestämme hyvän kuvan. Korostamme hyvää, piilotamme jotakin. Vaikkemme ihan salaisi, jätämme mainitsematta.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s