Kovaa peliä Viipurissa

En olisi tullut lukeneeksi sotahistorioitsijana tunnetun Mikko Porvalin Karelia noir -sarjan kakkososaa Veri ei vaikene (Atena, 2016; 339 sivua), ellei Suomen dekkariseura olisi palkinnut sitä Vuoden johtolangalla. Onneksi palkitsi, sillä olisin muuten jäänyt paitsi asiantuntevaa ajankuvaa 1930-luvun Viipurista, kiehtovaa toden ja keksityn sekoitusta sekä pelottavia rinnastuksia romaanin kuvaaman sotaa ennakoivan vastakkaisasettelun ajan ja nykymaailman tapahtumien välillä. Viimeisimmältä haluaisinkin välttyä, mutta eihän siltä voi silmiään ummistaa.

Romaanin tapahtumat alkavat tositapahtumista eli 1930-luvun tunnetuimpiin kuuluvasta muilutuksesta, jonka uhri oli heinjokelainen suutari Erik Mättö. Romaanin tapahtumat  päättyvät talvisodan pommituksiin Viipurissa. Siihen väliin mahtuu valtavasti sisältöä: lapualaisten uho ja kyyditykset, kommunistien tihutyöt, viinatrokarien väkivalta, poliisimurhat, poliittinen epävarmuus ja vastakkainasettelu, kieltolain kumoamisen seuraukset, poliisin resurssipula, päähenkilöiden yksityiselämän mullistukset, koko kuohuva ja räjähdysaltis kolmikymmenluku.

Kertojana on Jussi Kähönen, etsiväkomisario, joka kertoo omasta sekä esimiehensä ja työparinsa Salomon Eckertin työstä ja elämästä. Oli yllättävän kiinnostavaa lukea rikospoliisin toiminnasta ja rikostutkimusmenetelmien kehittymisestä 1930-luvulla. Niistä kirjoittaessaan Porvali on parhaimmillaan, samoin Viipurin historiaa rikkain yksityiskohdin kuvatessaan. Ihmissuhteiden kuvaaminen sen sijaan on paikoin hieman raakilemaista.

Myös romaanin sisäinen tasapaino tuntuu jääneen vähän vinksalleen. Alkuosan lähes päiväntarkasti etenevä, faktapohjainen juonenkuljetus toimii hienosti. Erilaisilla keinoilla ansiokas keskiosa, jossa Kähönen joutuu tutkimaan Eckertin ampumista, vaikuttaa siihen verrattuna harppovan eteenpäin. Talvisodan pommituksia Viipurissa kuvaava loppuosa on enemmän sota- kuin rikosromaani, mutta tavattoman konkreettinen ja koskettava. Kokonaisvaikutelmaksi jäi melkein kuin olisi lukenut kaksi tai kolmekin romaania yksissä kansissa. Onneksi hyvää romaania.

Mainokset

2 vastausta artikkeliin “Kovaa peliä Viipurissa”

  1. Hmm, onpas harmilista että tämänkin kirjan sisältö on noin vaihteleva. Jätin nimittäin sarjan ensimmäisen osan kesken, kun tympäännyin siihen, että lupaavasti alkanut dekkarijuoni vaihtui yks kaks tietokirjamaiseen kerrontaan ja siinäpä sitten sai ihmetellä, että mihin se dekkari hävisi jota aloin lukemaan. Mutta ehkäpä silti kokeilen tätä uutukaista. Kirjan kuvaama ajanjakso on kiinnostava, ja sopii kyllä hyvin rikoskirjan näyttämöksi.

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s