Nobelistin läpimurtoteos

Olen pitänyt suuresti nobelisti Alice Munron novellistiikasta ja lukenut kaiken häneltä suomennetun, mutta uusin suomennos Jupiterin kuut (Tammi, 2017; The Moons of Jupiter, 1982; suomentanut Kristiina Rikman, 317 sivua) oli minulle osittain lievä pettymys. Munron kohdalla rimani taitaa olla todella korkealla, kun kummastelen sitä, että juuri tämä kokoelma oli Munron läpiumurtoteos.

Kokoelman yhdestätoista novellista muutama — erityisesti kaksiosainen ensimmäinen
Chaddeleyt ja Flemingit, joka kertoo kahdesta suvusta, Kalkkunasesonki, sekä Rouva Cross ja rouva Kidd ja viimeinen, kokoelman niminovelli — ovat hienoja, mutta mukaan on päässyt myös paro melko yhdentekeviä, oitis unohtuvaa. Novellin Onnettomuus lukeminen oli ristiriitaista. Tarina on munromaisella tavalla mainio, mutta mistä ihmeestä hän on saanut päähänsä, että Makkavala olisi suomalainen sukunimi? Muunkielisille se tietysti menee läpi, mutta on se mahtanut hieman harmittaa loistavaa suomentajaa.

Pinnalta katsoen Munro kirjoittaa hyvin arkisista asioista — ihmissuhteista, avioliitoista, perheistä ja suvuista, ystävyyksistä, vierailuista, kohtaamisista… siitä mistä ihmisten elämä koostuu. Novellit käsittelevät muun muassa niitä ihmisten valintoja, joiden tekeminen on johtanut yhden sijasta toiseen suuntaan. Valinta ei ehkä sitä tehdessä ole tuntunut isolta, mutta jälkeenpäin henkilöt näkevät, mihin kaikkeen yksi pieni valinta onkaan johtanut.

Päähenkilöt ovat naisia. Tapahtumat sijoittuvat kanadalaisiin pikkukaupunkeihin 1940-80-luvuille. Ulkoisia tapahtumia ei ole paljon eivätkä ne ole suuria, vaan kuvataan sitä, miten ihmiset ja heidän välisensä suhteet elävät ja muuttuvat; kaikkea sitä näennäisen pientä, josta ihmiselo koostuu. Munro tyyli on vähäeleleistä, jopa niukkaa. Tekstiä on sinänsä helppo lukea, mutta novellien herättämät ajatukset eivät aina ole helppoja. Parhaimmillaan Munro saa pohtimaan elämän tarkoitusta ja muita syntyjä syviä.

 

Advertisements

23 vastausta artikkeliin “Nobelistin läpimurtoteos”

  1. Olen lukenut Munrolta vain yhden novellikokoelman, Hyvän naisen rakkaus, eikä se ollut minulle kuin ”ihan jees”-tavaraa. Jupiterin kuut on alkanut kuitenkin kiinnostaa minua monien bloggaajien arvioiden myötä, joten enköhän lue tämänkin jossain vaiheessa.

    Liked by 1 henkilö

  2. Olen lukenut Munrolta tämän kokoelman suomeksi sekä englanniksi ilmeisesti viimeiseksi jäävän novellikokoelman Dear Life (suomeksi julkaistu nimellä Kallis elämä). Pidin molemmista todella paljon ja oli kiinnostavaa verrata tätä yli 30 vuoden takaista läpimurtoteosta kypsässä 80-vuoden iässä kirjoitettuun viimeiseen kokoelmaan. Ihailen Munron kykyä pitää lukijaa hyppysissään niin arkisilla tarinoilla. Täyteläisiä, hienoja novelleja!

    Liked by 1 henkilö

  3. Olen lukenut vasta yhden Munron, Kallis elämä. Pidän kyllä yleisesti ottaen eniten juuri rakkautta, parisuhteita, arkielämää yms käsittelevistä novelleista, koska tuntuu siltä, että niistä aiheista saa pienelläkin sivumäärällä kelpo tarinoita. Munron tyyli on niin vähäeleinen ja arkisuudessakin arkinen, ettei Kallis elämä noussut suosikkeihini. Jupiterin kuut -kokoelmasta olen aiemmin lukenut positiivisia kommentteja, joten tätä harkitsen. Minulla on kyllä aika epämääräinen käsitys siitä missä järjestyksessä hän on näitä kirjoittanut, kun suomennosjärjestys on kaukana kronologisesta…

    Liked by 1 henkilö

    1. Kerjäläistyttö (1978; suom. 1985) on suomennetuista varhaisempi kuin Jupiterin kuut (1982; 2017). Sitten tulevat Valkoinen tunkio (1986; 1987), Nuoruudenystävä (1990; 2015), Julkisia salaisuuksia (1994; 1995), Hyvän naisen rakkaus (1998; 2000), Viha, ystävyys, rakkaus (2001; 2002), Karkulainen (2004; 2005), Sanansaattaja (2006; 2008), Liian paljon onnea (2009, 2010) ja Kallis elämä (2012; 2013). Suomentamattomia on alkutuotannossa 60-70-luvuilta.

      Tykkää

  4. Pidin tästä tosi paljon, sen sijaan Kallis elämä ei innostanut. Voi olla syynä myös väärä ajankohta ja mielentila. Muuta en ole Munrolta lukenutkaan. Pitää tutkia jatkossa julkaisujärjestystä.
    Makkavala-nimen lisäksi ao. novellissa oli muitakin mukaväittämiä suomalaisten alkuperästä :) Mutta suomeahan se vaimo puhui, muistelen…

    Liked by 1 henkilö

  5. Taisin lukea tästä muutama viikko sitten jossakin toisaalla ja kirja vaikutti kyllä mielenkiintoiselta ja tekstisi luettuani vielä enemmän. Munroa en ole lukenut koskaan, tuntuu kyllä, että pitäisi, niin paljon hänen teoksensa ovat esillä ja keräävät kiitosta.

    Liked by 1 henkilö

    1. Lue ihmeessä! Joskaan en aloittaisi tästä. Ks. aiemmat kommentit. Erikoista muuten, että tämä ”läpimurtoteos” on suomennettu vasta nyt ja edeltäjä Kerjäläistyttö jo ajat sitten.

      Tykkää

  6. Minulle Munro on jäänyt vieraammaksi. En oikein ihastunut yhteen häneltä lukemaani kokoelmaan ja kun kerra lukemista on niin hurjasti pinossa muutenkin, niin en ole tullut hankkineeksi lisää.

    Liked by 1 henkilö

  7. Kiitos Tuulevi kirjoituksesta! Pidin jo tätä kirjaa kädessäni ja olin aikeissa sen ostaa, mutta hyvä etten ostanut. Kirjastosta kyllä varasin tämän viimeisimmäksi suomennetun. Munro on minusta hienon hieno kirjailija, mutta minulla on vielä muitakin hänen kirjojaan lukematta, joten seuraavaksi valitsen vaikka tuon Nuoruuden ystävän.

    Liked by 1 henkilö

  8. Kenenköhän blogista tästä samasta kokoelmasta juuri luin? Minä sain tänä keväänä luettua ensimmäisen Munroni, Liian paljon onnea, ruotsiksi ja viehätyin kovasti juuri kielen vähäeleisyydestä ja tarkkanäköisyydestä. Tämä Jupiterin kuut kyllä kiinnostaa myös, mutta katsotaan nyt milloin sitä ehtisi seuraavan kerran kirjailijaan tutustumaan. :)

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s