Olen pitänyt suuresti nobelisti Alice Munron novellistiikasta ja lukenut kaiken häneltä suomennetun, mutta uusin suomennos Jupiterin kuut (Tammi, 2017; The Moons of Jupiter, 1982; suomentanut Kristiina Rikman, 317 sivua) oli minulle osittain lievä pettymys. Munron kohdalla rimani taitaa olla todella korkealla, kun kummastelen sitä, että juuri tämä kokoelma oli Munron läpiumurtoteos.
Kokoelman yhdestätoista novellista muutama — erityisesti kaksiosainen ensimmäinen
Chaddeleyt ja Flemingit, joka kertoo kahdesta suvusta, Kalkkunasesonki, sekä Rouva Cross ja rouva Kidd ja viimeinen, kokoelman niminovelli — ovat hienoja, mutta mukaan on päässyt myös paro melko yhdentekeviä, oitis unohtuvaa. Novellin Onnettomuus lukeminen oli ristiriitaista. Tarina on munromaisella tavalla mainio, mutta mistä ihmeestä hän on saanut päähänsä, että Makkavala olisi suomalainen sukunimi? Muunkielisille se tietysti menee läpi, mutta on se mahtanut hieman harmittaa loistavaa suomentajaa.
Pinnalta katsoen Munro kirjoittaa hyvin arkisista asioista — ihmissuhteista, avioliitoista, perheistä ja suvuista, ystävyyksistä, vierailuista, kohtaamisista… siitä mistä ihmisten elämä koostuu. Novellit käsittelevät muun muassa niitä ihmisten valintoja, joiden tekeminen on johtanut yhden sijasta toiseen suuntaan. Valinta ei ehkä sitä tehdessä ole tuntunut isolta, mutta jälkeenpäin henkilöt näkevät, mihin kaikkeen yksi pieni valinta onkaan johtanut.
Päähenkilöt ovat naisia. Tapahtumat sijoittuvat kanadalaisiin pikkukaupunkeihin 1940-80-luvuille. Ulkoisia tapahtumia ei ole paljon eivätkä ne ole suuria, vaan kuvataan sitä, miten ihmiset ja heidän välisensä suhteet elävät ja muuttuvat; kaikkea sitä näennäisen pientä, josta ihmiselo koostuu. Munro tyyli on vähäeleleistä, jopa niukkaa. Tekstiä on sinänsä helppo lukea, mutta novellien herättämät ajatukset eivät aina ole helppoja. Parhaimmillaan Munro saa pohtimaan elämän tarkoitusta ja muita syntyjä syviä.
Olen lukenut Munrolta vain yhden novellikokoelman, Hyvän naisen rakkaus, eikä se ollut minulle kuin ”ihan jees”-tavaraa. Jupiterin kuut on alkanut kuitenkin kiinnostaa minua monien bloggaajien arvioiden myötä, joten enköhän lue tämänkin jossain vaiheessa.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kokeile tämä sijaan vaikkapa kokoelmia Liian paljon onnea https://tuulevi.wordpress.com/2011/01/01/novelli-on-hieno-laji/, Kallis elämä https://tuulevi.wordpress.com/2014/01/17/nobelistin-viimeinen/ tai nuoruudenystävä https://tuulevi.wordpress.com/2015/05/23/alice_munro_nuoruudenystava/.
TykkääTykkää
Olen lukenut Munrolta tämän kokoelman suomeksi sekä englanniksi ilmeisesti viimeiseksi jäävän novellikokoelman Dear Life (suomeksi julkaistu nimellä Kallis elämä). Pidin molemmista todella paljon ja oli kiinnostavaa verrata tätä yli 30 vuoden takaista läpimurtoteosta kypsässä 80-vuoden iässä kirjoitettuun viimeiseen kokoelmaan. Ihailen Munron kykyä pitää lukijaa hyppysissään niin arkisilla tarinoilla. Täyteläisiä, hienoja novelleja!
TykkääLiked by 1 henkilö
Munron novellistiikka kyllä selvästi kehittyi koko uran ajan. Viimeisimmät hipovat täydellisyyttä.
TykkääTykkää
Olen lukenut vasta yhden Munron, Kallis elämä. Pidän kyllä yleisesti ottaen eniten juuri rakkautta, parisuhteita, arkielämää yms käsittelevistä novelleista, koska tuntuu siltä, että niistä aiheista saa pienelläkin sivumäärällä kelpo tarinoita. Munron tyyli on niin vähäeleinen ja arkisuudessakin arkinen, ettei Kallis elämä noussut suosikkeihini. Jupiterin kuut -kokoelmasta olen aiemmin lukenut positiivisia kommentteja, joten tätä harkitsen. Minulla on kyllä aika epämääräinen käsitys siitä missä järjestyksessä hän on näitä kirjoittanut, kun suomennosjärjestys on kaukana kronologisesta…
TykkääLiked by 1 henkilö
Kerjäläistyttö (1978; suom. 1985) on suomennetuista varhaisempi kuin Jupiterin kuut (1982; 2017). Sitten tulevat Valkoinen tunkio (1986; 1987), Nuoruudenystävä (1990; 2015), Julkisia salaisuuksia (1994; 1995), Hyvän naisen rakkaus (1998; 2000), Viha, ystävyys, rakkaus (2001; 2002), Karkulainen (2004; 2005), Sanansaattaja (2006; 2008), Liian paljon onnea (2009, 2010) ja Kallis elämä (2012; 2013). Suomentamattomia on alkutuotannossa 60-70-luvuilta.
TykkääTykkää
Elikkä Kallis elämä joka oli minulle turhankin arkista, on näitä loppupään kokoelmia. No mutta voihan se olla että pitäisin enemmän näistä vähemmän ”kehittyneistä”, you never know :-)
TykkääLiked by 1 henkilö
Jaahas, kommentti karkasi matkablogin tunnareilla…
TykkääTykkää
Eihän sitä tiedä. Onhan tässä Jupiter kuut -kokoelmassa ainakin yksi melko dramaattinen.
TykkääTykkää
Pidin tästä tosi paljon, sen sijaan Kallis elämä ei innostanut. Voi olla syynä myös väärä ajankohta ja mielentila. Muuta en ole Munrolta lukenutkaan. Pitää tutkia jatkossa julkaisujärjestystä.
Makkavala-nimen lisäksi ao. novellissa oli muitakin mukaväittämiä suomalaisten alkuperästä :) Mutta suomeahan se vaimo puhui, muistelen…
TykkääLiked by 1 henkilö
Puhuipa hyvinkin. Minualla ainakin mielentila ja tilanne vaikuttavat hyvinkin paljon lukukokemukseen.
TykkääTykkää
Munro kuuluu suosikkeihini, vaikka en ole läheskään kaikkea suomennettua vielä lukenut.
Näen tuosta sivupalkista, että sinulla on menossa Haudankaivajan tytär. Rakastin sitä!
TykkääLiked by 1 henkilö
Jostain syystä sen lukeminen on jäänyt kesken joksikin aikaa, vaikka pidänkin siitä.
TykkääTykkää
En ole vielä lukenut yhtään Munron teosta. Novelleihinkin pitäisi pitkästä aikaa palata. Lukujono vain on niin valtava. Aina.
TykkääLiked by 1 henkilö
Munron nob/vellistiikka ei vanhene, joten ei huolta. Ehdit kyllä.
TykkääTykkää
Taisin lukea tästä muutama viikko sitten jossakin toisaalla ja kirja vaikutti kyllä mielenkiintoiselta ja tekstisi luettuani vielä enemmän. Munroa en ole lukenut koskaan, tuntuu kyllä, että pitäisi, niin paljon hänen teoksensa ovat esillä ja keräävät kiitosta.
TykkääLiked by 1 henkilö
Lue ihmeessä! Joskaan en aloittaisi tästä. Ks. aiemmat kommentit. Erikoista muuten, että tämä ”läpimurtoteos” on suomennettu vasta nyt ja edeltäjä Kerjäläistyttö jo ajat sitten.
TykkääTykkää
Minulle Munro on jäänyt vieraammaksi. En oikein ihastunut yhteen häneltä lukemaani kokoelmaan ja kun kerra lukemista on niin hurjasti pinossa muutenkin, niin en ole tullut hankkineeksi lisää.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kannattaa kokeilla Munroa toisenkin kerran. Tai kolmannen.
TykkääTykkää
Kiitos Tuulevi kirjoituksesta! Pidin jo tätä kirjaa kädessäni ja olin aikeissa sen ostaa, mutta hyvä etten ostanut. Kirjastosta kyllä varasin tämän viimeisimmäksi suomennetun. Munro on minusta hienon hieno kirjailija, mutta minulla on vielä muitakin hänen kirjojaan lukematta, joten seuraavaksi valitsen vaikka tuon Nuoruuden ystävän.
TykkääLiked by 1 henkilö
Olisit voinut ostaakin – Munron nobellistiikka voi aina odottaa hyllyssä.
TykkääTykkää
Kenenköhän blogista tästä samasta kokoelmasta juuri luin? Minä sain tänä keväänä luettua ensimmäisen Munroni, Liian paljon onnea, ruotsiksi ja viehätyin kovasti juuri kielen vähäeleisyydestä ja tarkkanäköisyydestä. Tämä Jupiterin kuut kyllä kiinnostaa myös, mutta katsotaan nyt milloin sitä ehtisi seuraavan kerran kirjailijaan tutustumaan. :)
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos kommentista. Kiva, että kiinnostuit Munrosta.
TykkääTykkää