kansikuva

Pöllöpoika

Luettuani Samuel Bjørkin ensimmäisen dekkarin halusin lukea jatkoa Holger Munchin ja Mia Krügerin tutkimuksille. Luin siis Yölinnun (Otava, 2017; Uglen, 2015, suomentanut Päivi Kivelä; 398 sivua) ja olen sen suhteen ristiriitaisissa tunnelmissa. Jännittävähän se oli, vaikka olinkin melko varma syyllisestä melko aikaisin. Oli käännettävä sivuja nopeaan tahtiin, jotta saisin tietää, olenko oikeassa ja miten hänet napataan.

Tarina alkaa vuoteen 1972 sijoittuvalla epilogilla, joka lyhyesti selittää nykyajan tapahtumien alkupisteen, vaikka poliisi saakin tietää siitä vasta ihan lopussa. Sitten seuraa kohtaus seitsenvuotiaasta tytöstä, joka löytää veljensä pöllöhahmoisena vajasta. Tämän jälkeen kasvibiologi löytää maastosta teinitytön ruumiin, joka vaikuttaa rituaalimurhan uhrilta. Tästä päästään nopeasti rikostutkinnan pariin.

Sen väleissä Mia Krüger tuskailee ahdistuksessaan, Holger Munch suree yhä ajat sitten päättynyttä avioliittoaan, Munchin aikuinen Miriam-tytär hakee jännitystä elämäänsä, koko ajan pyöräilykypärää käyttävä mies näyttää poliiseille valokuvia ja kerrotaan myös yksinäisen lapsuuden kokeneen mutta huippulahjakkaan pojan tarina. Kuten aiemminkin Bjørk onnistuu kirjoittamaan kamaluuksista ilman, että ne menevät ihon alle. Mietin jälleen sitä, saako näin tehdä, eli onko oikein viihdyttää pahuuden kuvaamisella.

Minua ei haittaisi ollenkaan, jos rikostutkijoilla olisi vähemmän ongelmia. Onko Mian pakko olla itsetuhoinen, Holgerin välttämätöntä jatkaa menneisyyden haikailua ja Curryn kärvistellä pelikoukussa? Ja miksi Munchin perhe piti taas sekoittaa juttuun? Valituksista huolimatta oivaa jännitystä.

Mainokset

18 vastausta artikkeliin “Pöllöpoika”

  1. Olen menossa kesäkuussa lyhyelle lomamatkalle Norjaan ja ajattelin varata matkalukemiseksi jotain norjalaista. En ole lukenut Samuel Bjørkia, joten tämä voisi olla yksi vaihtoehto. Norjalaiset taitavat rakastaa dekkareita, minä en niinkään. Onneksi aina on Linn Ullmann :)

    Liked by 1 henkilö

  2. Kansi on ainakin upea! En ole tutustunut Björkiin ja dekkaritkin ovat olleet paussilla. Ehkä luen, ehkä en – on niin paljon kiinnostavaa. Kaunista kesää sinne Norjaan!

    Liked by 1 henkilö

  3. En ole pitkään aikaan lukenut jännityskirjallisuutta tai dekkareita, mutta nyt ilmeisesti tilanne on muuttumassa: luin juuri pitkän tauon jälkeen Sherlock Holmes-tarinoita ja Mackintoshin Annoin sinun mennä sekä Alan Bradleyn Piiraan maku makea odottavat vuoroaan. Tämä kirja saattaisi kiinnostaa, en ole aivan varma.

    Liked by 1 henkilö

  4. Minua ei viihdytä pahuuden kuvaaminen – varsinkaan lapsiuhreista en halua lukea, eli tuohon Bjørkin edelliseen kirjaan en varmastikaan pysty tarttumaan. Ja toisaalta nuo rikostutkijoiden oman elämän ongelmat eivät välttämättä hirveästi kiinnosta, niin kuin kirjoitat. En siis pysty lukemaan kovin julmia dekkareita, mutta nuorempana pidin paljon Agatha Christien kirjoista, joissa oli jännä pohtia syyllistä ja seurata tutkinnan etenemistä. Jotenkin luulen, että tässäkin keskustelussa mainitut Alan Bradleyn kirjat voisivat olla minun mieleeni.

    Liked by 1 henkilö

  5. Sitä minäkin ihmettelen, että miksi rikostutkijoiden pitää aina olla niin kompleksisia? Jos nyt alkaisin kirjoittaa dekkareita tai jännityskirjallisuutta, minun poliisini olisivat käsittämättömän tasapainoisia, ongelmattomia ja tylsän onnellisia ihmisiä.
    Bjork ei ole minulle ollenkaan tuttu, vaikka jotakin kirjaa olen tainnut käsissäni joskus pyöritellä. Tässä on kyllä mielettömän upea kansi!

    Liked by 1 henkilö

    1. En tiedä tylsän onnellisista, kukapa sellainen olisi oikeastikaan, mutta jotain rajaa. Arvioisin, että ilman huippututkijan alkoholiongelmaa ja syömättömyyttä sekä kuolemankaipuuta tämä keissi olisi ratkennut aiemmin ja helpommin. Toki saa olla draamaa, haasteita ja vastoinkäymisiä, mutta… Niin, jotain tolkkua?

      Tykkää

  6. Tämä onkin ihan uusi tuttavuus. Ei silti, minulla on muutenkin jäänyt pohjoismaisten dekkarien lukeminen vähemmälle. Ne ovat jotenkin liian raakoja ja minua ärsyttää tuo sinunkin mainitsemasi ”perhekeskeisyys”. En oikein jaksa lukea tutkijoiden henkilökohtaisista ongelmista kirjasta toiseen… Sinänsä hassua, kun taas vastaavat kuvaukset muussa genressä eivät häiritse yhtään. Ehkä haluan laittaa tutkijat jotenkin kaikkivoipaisiksi jalustalle…vähän niin kuin Poirotin ;-)

    Liked by 1 henkilö

  7. En ole itse lukenut Bjørkiä, mutta myös Kirsin Book Clubin blogissa on siitä arvio. Sen perusteella ykkösosa vaikutti hurjalta ja hahmot kiinnostavalta. Sinun juttusi perusteella hirmuudet eivät olekaan aivan vertahyytävästi kuvattu ja hahmotkin ovat vain tuskaisia. Välillä tuntuu, että näitä dekkareita on vain yksinkertaisesti liikaa, että kaikki muistuttavat niin tavattomasti toisiaan. Luen niin vähän dekkareita, että kesään saattaa mahtua vain Robert Galbraithin tuorein ja ehkä pitäisi kokeilla Lemaitrea, kun sitä niin hehkutetaan!

    Liked by 1 henkilö

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s