Pierre Lemaitren Näkemiin taivaassa (Minerva, 2014; Au revoir là-haut, 2013; suomentanut Sirkka Aulanko; 546) on mukaansatempaava historiallinen romaani, jossa on lempeän satiirinen ote, surullinen pohjavire ja paljon mustaa huumoria.
Välittömästi koukuttava tarina alkaa ensimmäisen maailmansodan mutaisissa ja väsyneissä loppumelskeissä, kun ranskalaisen luutnantti d’Aulnay-Pradelle, ilkeä ja julkea mies, ylennyksen toivossa haluaa vallata vielä yhden kukkulan eikä saa miehiään saksalaisten kimppuun muuten kuin tappamalla pari omaa miestä vihollisen piikkiin. Pahaksi onnekseen tarinan keskushenkilö Albert Maillard, varovainen ja säikky mutta ehdottoman oikeudentuntoinen rivimies, huomaa tavan, jolla loppuunajelut miehet saatiin mukakostohyökkäykseen, ja tulee elävältä haudatuksi. Vielä pahemmaksi onnekseen Édouard Péricourt, rikkaan porvarisperheen lahjakas ja vallaton vesa, onnistuu kaivamaan rintamatoverinsa pinnalle ja herättämään tämän henkiin.
Miehet ovat pääsemättömissä toisistaan, sillä Edouard haavoittuu kammottavalla tavalla, ja Albert kokee velvollisuudekseen auttaa häntä. Millaiseen juontenkieputukseen se johtaakaan! Miten se saattaakaan luutnantin tekemisiin Péricourtin suvun kanssa. Miten luontevasti kaikki kietoutuu yhteen sen kanssa, että 1,3 miljoonaa kaatunutta ja enimmäkseen taistelukentille miten kuten haudattua ruumista olisi saatava laajoille sotilashautausmaille. Ja miten tarina nostaa esiin muun muassa sen ristiriidan, että kaatuneille pystytetään muistomerkkejä ja osoitetaan kunniaa, mutta vammautuneet kotiinpalanneet saavat osakseen kunnioituksen sijaan korkeintaan sääliä, ovat usein menettäneet työpaikkansa ja joutuvat pärjäämään omillaan.
Enemmittä paljastuksitta lupaan, että tämä kirja kannattaa lukea, vaikkei olisi lainkaan kiinnostunut sodasta tai historiasta — saati sitten jos on! Lemaitre on huippulahjakas kertoja, joka osaa kirjoittaa niin, että tarina vie maailmaansa ja niin, että henkilöt elävät ihmisinä. Ei ihme, että tämä ensimmäisen maailmansodan jälkeiseen Pariisiin sijoittuva sota-, seikkailu-, suku-, rakkaus-, huijaus- ja ystävyysromaani sai Ranskan arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon Goncourtin vuonna 2013.
Lemaitren kirja vetäisi minutkin mukaansa, vaikka yleensä karttelen sotaa sivuavia kirjoja eivätkä historialliset romaanitkaan ole lemppareitani. Hieno kirja, ja erittäin monipuolinen kirjailija. Tämä ja kaikki ne dekkarit saman herran kynästä lähtöisin – nostan hattua!
TykkääLiked by 1 henkilö
Niin nostan minäkin.
TykkääTykkää
Tämä kirja lumosi. Taitava kerronta sen teki.
TykkääLiked by 1 henkilö
Todella taitava. Mikä onni, että näitä käännetään meille.
TykkääLiked by 1 henkilö
Tämä odottaa onneksi jo hyllyssä! Tiedän että Lemaitre on taitava mutta keväällä iski melkoinen sotakirjallisuusahdistus jonka vuoksi kirja on vielä lukematta. Mutta vielä sen aika koittaa!
TykkääLiked by 1 henkilö
Hienoa, että on odottamassa. Erilaisella lukemisella on aina aikansa.
TykkääTykkää
En mitenkään välttele sota-aiheisia kirjoja, joten tämänkin voisin hyvin lukea. Goncourt-palkinto on vahva suositus.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kannattaa.
TykkääTykkää
Vaikuttavan oloinen kirja. Sodassa tapahtuu kaikenlaisia kummallisuuksia.. Sodan jälkeistä haavoittuneiden haukkumisen logiikkaa en ole koskaan ymmärtänyt. En ole löytänyt siihen perusteluja.
TykkääLiked by 1 henkilö
Ensimmäinen maailmansota oli paitsi järkyttävä teurastus myös merkittävä vammauttaja eikä vuosikaudet juoksuhaudoissa ”märäntyneiden” ja usein kauheilla tavoilla vammautuneiden sotilaiden hyväksi tehty juuri mitään, missään.
Eivätkä asiat sen paremmin ole olleet muidenkaan sotien jälkeen. Sankarivainajista kyllä puhutaan, mutta sankarihaavoittuneista…?
Kirja on vaikuttava ja tarina rujo, muttei silti hankalaa tai synkkää luettavaa.
TykkääTykkää
Muistelen lukukokemuksen olleen varsin vahva ja onnistunut, vaikka siitä jo jokunen tovi onkin. Viehätyin monikerroksisesta ja runsaasta tarinasta, jossa riitti käänteitä ja monenlaisia ihmiskuvauksia ja -kohtaloita. Ja Pariisi toki viehättää aina, ei siitä mihinkään pääse. Muuta en ole Lemaitrelta lukenutkaan, ehkä pitäisi?
TykkääTykkää
Kannattaa lukea myös hieno Verhoeven-sarja. Syksyllä on ilmestymässä lisää Lemaitrea – odotan innolla.
TykkääTykkää
No mutta tämähän on ihan pakko lukea! Olen lukenut Lemaitrelta pari dekkaria (Irenen ja Alexin) ja ne olivat melko kekseliäitä juoneltaan ja henkilöhahmoiltaan. Tämä Näkemiin taivaassa vaikuttaa sota-aiheestaan huolimatta erityien kiinnostavalta.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos kommentista. Mukavaa, että kiinnostuit.
TykkääTykkää
Mulle tämä ei ollut ”välittömästi koukuttava.” Jätin nimittäin tämän kirjan kesken jossain ehä 100 sivun paikkeilla. Tiesin kyllä jo silloin, että moni on ollut tästä innoissaan, mutta omalla kohdalla ei vaan yhtään napannut.
TykkääLiked by 1 henkilö
Onneksi kaikkien ei tarvitse pitää samoista kirjoista ja onneksi kirjan saa jättää kesken milloin vain. Eivät minullekaan jotkut sellaiset nappaa, joista moni muu ollut innoissaan.
TykkääTykkää