Järkyttävän loistava

Mie uskoin pystyväni pyyteethömällä rakhauella puhistahmaan Everstin pahasta ja täyttähmään sen hyälä. Eversti ja mie olima yhtä. … En nähny siinä pahhuutta enkä rummuutta, vaan näin komean upseerismiehen.”

Rosa Liksomin Everstinna (Like, 2017; 194 sivua) on hurjinta, kamalinta ja upeinta kotimaista kirjallisuutta pitkään aikaan. Kukaan muu Suomessa ei pysty tähän: pohjoisen murteella kirjoitettu tiivis monologiromaani naisesta, joka oli natsi, eränkävijä, piesty vaimo, opettaja ja kirjailija, ja samalla sisällöltään paljon sivumääräänsä laajempi aatehistoriallinen kuva lähes koko itsenäisyysajan Suomesta.

Mie olin valmis kuolehmaan, jos hän niin haluaa. … Kaksoisittemurha merkitti mulle silloin suuriman rakhauen osotusta. … Mulla ei ollu ommaa tahtoa, olin sielultani nelivuotias.”

Everstinnan lopussa kiitetään Annikki Kariniemi-Willamo-Heikanmaata, mutta Liksomin teos on kaunokirjallisuutta, ei elämäkerta. Niinpä monologin nimetön mie ei ole Annikki Kariniemi (1913-1984), vaikka romaani perustuukin hänen elämäntarinaansa.

Liksomin Everstinna on kuitenkin julmasti ikimuistoinen romaanihenkilö, jonka kautta Liksom kuvaa paitsi järkyttävää parisuhdetta myös (erityisesti) 1920-40-lukujen Suomea. Samalla Everstinna heijastelee, peilaa, omaa aikaamme, ja sitä, miten lähes sadan vuoden takaiset kansallismieliset ja muukalaisvihaiset aatteet ovat taas nousseet suureen suosioon eri puolilla Eurooppaa.

 

Everstinna ei ole Liksomin ensimmäinen teksti Annikki Kariniemestä . Kolme vuotta sitten sai ensi-iltansa monologinäytelmä Lapin punaiset hanget.

Kariniemi on itse kirjoittanut aviohelvetistäään eversti Oiva Willamon kanssa romaanissaan Erään avioliiton anatomia (1968).

Mainokset

1 vastaus artikkeliin “Järkyttävän loistava”

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s