Kuopion kaupunginteatterin syyskauden ensimmäinen ensi-ilta oli Maria-näyttämöllä esitetty Ingmar Bergmanin draama Syyssonaatti (Höstsonaten, 1978: suomentanut Jukka-Pekka Pajunen), jonka moni muistanee Ingrid Bergmanin ja Liv Ullmanin tähdittämänä elokuvana. Kuopiossa ohjaus on Olli-Matti Oinosen ja rooleissa nähdään Annukka Blomberg pianisti Charlotte Andergastina, Katri-Maria Peltola hänen tyttärenään Evana, Ari-Kyösti Seppo Evan puolisona Viktorina ja Sari Harju Helenana, pienessä roolissa Evan sairaana sisarena.
Charlotte on maailmankuulu pianisti, joka on viettänyt elämänsä maailman konserttisaleja kiertäen. Tytär Eva on nainut papin ja saanut tämän kanssa pitkän odotuksen jälkeen pojan, joka on kuitenkin kuollut tapaturmaisesti nelivuotiaana. Nyt Eva hoivaa sisartaan Helenaa, jonka on pari vuotta aiemmin hakenut pois laitoksesta. Äitiään tyttäret eivät ole tavanneet seitsemään vuoteen eikä Charlotte koskaan nähnyt tyttärenpoikaansa.
Eva saa kuulla äitinsä pitkäaikaisen miesystävän kuolleen ja kutsuu tämän luokseen pappilaan. Hän ei odota äitinsä välttämättä edes lukevan kirjettä ja yllättyy, kun tämä päättää vastata kutsuun. Jälleennäkeminen vaikuttaa aluksi mieluisalta, vaikka onkin jäykkä, etäinen ja täynnä kätkettyjä ajatuksia ja tunteita. Helenan läsnäolo on Charlottelle ikävä yllätys, mutta tämä on innoissaan tavatessaan äitinsä.
Charlotte vastaa vetoamalla omien matemaatikkovanhempiensa tunnekylmyyteen lapsiaan kohtaan ja siihen, että pystyy siksi kokemaan tunteita vain musiikin kautta, tulkitsemalla säveltäjien nuoteiksi kirjoittamaa tuskaa tai rakkautta soittamalla pianoa.
Naiset puhuvat kuitenkin toistensa ohi. Heidän monologinsa ovat pitkiä, mutta he kuuntelevat vain omaa ääntään, eivät toisiaan. Yläkerran kamarissaan Helena kuulee niin sisarensa vihan ja katkeruuden kuin äitinsä huonon omantunnon ja toteutumattoman halun osata rakastaa, mutta hänellä ei ole ääntä eikä voimaa. Taustalla haahuilee lempeä Viktor, joka ei mahdu vaimonsa ja tämän äidin väliin, vaikka matkaa on halatessakin puoli metriä, ja tavallisesti tuhansia kilometrjä.
Tunnelma on tiheä, tarina vakava, patoutuneitten tunteiden voima suuri. Onko kaikki lopullisesti rikki vai voiko äiti-tytär-suhteen vielä jotenkin korjata?
Blomberg ja Peltola tekevät upeat roolisuoritukset vahvoina mutta särkyneinä naisina, Seppo on pääosin taitava, mutta artikuloi paikoin paitsi epäselvästi myös koomisen teatraalisesti, Harjun lähes statistinen osa ei anna erityisiä mahdollisuuksia. Ohjaus ja lavastus korostavat irrallisuuden ja erillisyyden teemaa: henkilöt eivät kohtaa samalla tasolla, vaan yleensä yksi istuu ja toinen seisoo tai molemmat seisovat, mutteivät kasvokkain, vaan toisen selälle puhuen, tai puoliksi kääntyneenä, aina toistensa ohi. Myös puvustus alleviivaa sitä, että Charlotte ja Eva elävät aivan eri maailmoissa.
Esitys on hyvin intensiivinen. Ensi-illan pienet töksähtelyt maratonmonologeissa siloutunevat esitysten myötä ja sanojen muistamisen helpottuessa niihin ilmaantunee vielä lisää tunnetta.
Ensi-ilta oli 8.9.2018. Lavastus Sari Paljakka, puvustus Marja Uusitalo, maskeerauksen suunnittelu Kaija Ilomäki, äänisuunnittelu Kati Koslonen, valosuunnittelu Juho Itkonen.
Tuulevin lukublogi 
Kuulostaa tunnepitoiselta ja vaikuttavalta näytelmältä. Monologien kuunteleminen tuntui minusta aluksi haastavalta, mutta kun niihin tottui niin pystyi löytämään puhetulvan takaa erilaisia merkityksiä.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos kommentista.
Näistä ”ohipuhumisista” löytynee eri ihmisille ja eri kuuntelukerroilla eri tasoja. Haastetta näytelmä tosiaan tarjoaa.
TykkääTykkää
Kiitos Tuulevi! Vaikuttaa näytelmältä, joka haastaa katsojaansa, mutta jos esitykseen saadaan oikea tunnetila ja intensiteetti, kyseessä on varmasti todella vaikuttava ja tunnekylläinen esitys.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos kommentista.
Ei tosiaankaan helppoa katsottavaa. Ja varmasti eri ihmisille eri tavoin vaikuttava. Kuunneltavaa on paljon. Tulkintoja saa tehdä tai olla tekemättä.
TykkääTykkää
Kuulostaa vaikuttavalta! Tämäkin pitänee varmaan vielä syksyn mittaan käydä kokemassa.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos kommentista.
Kannattaa.
TykkääTykkää
Syyssonaatti on klassikko, joka ansaitsee jokaisen uuden tulemisensa. Näin sen viimeksi keväällä Espoon kaupunginteatterin versiona, jossa sekä osat että kokonaisuus toimivat upeasti.
Teksti on äidin ja tyttären ydinkertomuksen ympärillä niin monitahoinen, että Syyssonaatista löytyy aina vaan uutta kulmaa tarkasteltavaksi. Juuri tätä esitystä näkemättä uskallan siis suositella ;-)
Minna /Kirsin Book Club
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos kommentista.
Totta! Ei aukene kerralla eikä ole ihan heti puhkiselitettävissä.
TykkääTykkää
Kuulostaa hurjan mielenkiintoiselta näytelmältä, sellaiselta, jonka itsekin voisin mielelläni käydä katsomassa. Kiitos tästä arviosta. :)
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos kommentista.
Jos ei ole mahdollisuutta nähdä näyttämöllä, ehkä elokuva osuu joskus kohdalle televisiosta tai jostain suoratoistopalvelusta?
TykkääTykkää
Kuulostaa hyvin realistiselta tuo, että avaudutaan vuorotellen, mutta ei kuitenkaan kuulle, mitä toinen sanoo.
Käyn teatterissa hyvin harvoin (viimeksi katsomassa Kultarinnan pari vuotta sitten), mutta jaksan aina ihastella lavastuksen toteutusta ja onnistuneita puvustuksia. Tässäkin näyttää kuvien perusteella hyvältä!
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos kommentista.
Sillä tavalla on realistista. Toisaalta näissä kamarinäytelmissä on aina jonkinlaista teatraalisuutta ja etäyttämistä. Tässäkin on nk. ääneenajattelua, joka on käytännössä yleisölle puhumista.
TykkääTykkää
Kuulostaa hienolta näytelmältä ja vahvalta tunne-elämykseltä! Mietinkin tässä vasta äskettäin, että pitäisi kurkata syksyn teatteritarjontaa ja käydä katsomassa ainakin pari mielenkiintoista näytöstä. Kuopio on minusta katsoen vähän kaukana, mutta lähempääkin varmasti löytyisi.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos kommentista.
Uskon, että teatterielämyksiä on kaikkialla Suomessa.
TykkääTykkää
Kuulostaa itse asiassa sen verran raskaalta teokselta, etten välttämättä tällä hetkellä jaksaisi keskittyä – tai ainakin se vaatisi tekstillä erityistä selkeyttä ja rytmitystä. Sinänsä varmasti mielenkiintoinen, mutta pitänee mennä katsomaan vähän virkeämpänä…
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos kommentista.
Vaatii kyllä keskittymistä.
TykkääTykkää
Kuulostaa hyvin kiinnostavalta, arvostan kyllä tämän kaltaisia klassikoita, vaikka miehen kanssa käymmekin katsomassa komedioita. Harmikseni mulla ei oikein ole kaveria katsomaan draamaa enkä toimerru menemään yksin. Pari komediaa on Tampereen Työväenteatterissa nyt syksyllä nähty ja teatterissa käyminen ylipäätään on kyllä elämyksellistä.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos kommentista.
Laatu ratkaisee, oli kyseessä sitten komedia, tragedia tai farssi, klassikko tai uutuus.
Minä taas käyn ihan mielelläni yksin niin elokuvissa kuin teatterissakin.
TykkääTykkää
Minulla on tunne, että olen lukenut tämän näytelmän vuosia sitten, mutta voi olla että sekoitan tämän kuitenkin Bergmanin Sarabandeen. No, joka tapauksessa Bergman on minusta hieno patoutuneiden ja vaikeidenkin tunteiden kuvaaja. Tämä esitys kuulostaa haastavalta ja katsojalta vireyttä vaativalta, mutta kiinnostavalta. Erityisesti havaintosi ohipuhumisesta kuulostaa mielenkiintoiselta dramaturgiselta ratkaisulta.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos kommentista.
Luen näytelmiä aniharvoin. Elokuvana olen tämän kauan sitten nähnyt.
TykkääTykkää