Olin ollut yksin kovin kauan. Tarvitsin rinnalleni jonkun, joka auttaisi minua pärjäämään äidin kanssa. Miksei minulla ollut ketään, joka olisi auttanut minua pärjäämään äidin kanssa? Kuka hyvänsä olisi kelvannut.
Olin jostain syystä — enkä vähiten kirjaston kyseenalaisen lajityyppimäärittelyn ”rakkaus” ansiosta — saanut sen ennakkokäsityksen, että Gail Honeymanin Eleanorille kuuluu ihan hyvää (WSOY, 2018; Eleanor Oliphant is Completely Fine, 2017; suomentanut Sari Karhulahti; 431 sivua) olisi romanttinen romaani eli nykytermein niin sanottua chick-litiä. Luen sitä aika harvoin, mutta olin myös siinä uskossa, että romaani kannattaa lukea.
Sydämessäni on aivan yhtä paksuja ja rumia arpia kuin kasvoissani. Tiedän sen. Toivon että jäljellä on myös vahingoittumatonta kudosta, kohta jonka läpi rakkaus pääsee sisään ja ulos. Toivon niin.
Kyllä lukeminen ehdottomasti kannattikin, mutta lajityyppimäärittelyjä tämä romaani pakenee. Kirja on kirjoitettu kepeällä tyylillä, mutta kertoo traagisesta ihmiskohtalosta. Surullinen ja järkyttävä tarina pystyy olemaan uskottavasti myös humoristinen samalla, kun siihen piiloutuu jännityskertomuksen aineksia.
Minulle valkeni, että elämäni oli epäonnistunut. Katastrofi. Sen ei pitäisi olla tällaista. Kenenkään elämän ei pitäisi. Ongelmallista oli se, etten yksinkertaisesti keksinyt, miten voisin korjata tilanteen.
Kolmekymppinen Eleanor Oliphant on yksinäinen konttoristi, joka on järjestänyt elämänsä kulkemaan tarkasti tiettyä kaavaa noudattaen. Työviikko kuluu työtä tehden ja viikonloppuisin pizza ja vodka vaivuttavat naisen lähes koomaan. Paras ystävä on viherkasvi, sillä Eleanor ei oikein osaa olla ihmisten kanssa. Miksi hän ei elä, vaan on vain olemassa? Mitä Eleanorille oikein on tapahtunut?
Siitä kannattaa ottaa selvää lukemalla tämä hirvittävän hurmaava kirja.
Tuulevin lukublogi 
Mä kuuntelin tämän äänikirjana, enkä ollut ollenkaan vakuuttunut. Päähenkilö oli ärsyttävä ja koko kirja jotenkin tyhjänpäiväinen. Ja mä siis luen viihdekirjallisuutta ja nautin siitä, tämä kyseinen opus ei vaan ollut mun juttu. Valikoin kirjan kuuntelulistalle varmaan siitä syystä, että se näkyi niin paljon mm. Instagramissa. Olin etukäteen ennustanut pitäväni kirjasta, joten ehkä siksikin pettymys tuntui tavallista suuremmalta.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos kommentista.
TykkääTykkää
Minua tämä kyllä kiinnostaa, koska traagisen yksinäiset alkoholistinaiset usein paljastavat jotain elämää suurempaa. Kaikkien ei tarvitse olla maailmankirjallisuuden klassikoita. Kaikkien aikojen parhaat naisalkoholistit ovat Jean Rhysin romaaneissa, eikä Lucia Berlinkään kauas tuosta jää. Mutta kyllä minulle kelpaa kepeämpikin kertomisen tapa…ja ylipäänsä se, että sosiaalisista ongelmista, yksinäisyydestä yms. voidaan kertoa viihteen keinoin on jo iso askel eteenpäin ”shopping and fucking”-tyyppisestä naisviihteestä.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos kommentista.
TykkääTykkää
Tästä kohuttiin taannoin paljon täällä Brittilässä, mutta itse päätin skipata kirjan. En usko, että kirjaan ikinä tartun, koska keskustelin siitä erään toisen bloggaajan kanssa ja siinä ilmeni asioita, joiden takia luulen että kirja enemminkin ärsyttäisi kuin viihdyttäisi minua. Mutta eihän sitä koskaan tiedä – ehkä käännän takkini ja luen tämän silti joskus :D
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos kommentista.
TykkääTykkää
Minäkin alkuun luulin tätä chick litiksi ja itse asiassa kansikin jotenkin vahvistaa sitä mielikuvaa (taitaa olla tuo fontti). Sen verran olen nyt tullut lukeneeksi blogeista, että tiedän luokituksen olevan vähän kyseenalainen. Itse kirjaan en vielä ole tarttunut, pitäisi ehkä. Yleensä vähän ristiriitaisia reaktioita herättävät kirjat ovat niitä mielenkiintoisimpia.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos kommentista.
TykkääTykkää
Huh, jätitpä cliffhangerin, eihän tässä auta muu kuin hankkia kirja käsiinsä! Tosin tuo kuvaamasi tyylilaji, tai niiden sekoitus, arveluttaa mutta ymmärsinkö oikein, että tämä on kuitenkin enemmän kepeää?
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos kommentista.
Tyyli on kepeä.
TykkääTykkää
Olen törmännyt tähän kirjaan useasti ja pitänyt itsekin sitä chick litinä. Pakko kyllä myöntää, etten sen tarkemmin ole perehtynytkään tätä ennen teokseen. Elämän pysähtyneisyys, se että elämä tuntuu virtaavan ohi ilman, että päähenkilö pääsee ns. hyppäämään satulaan tuntuu olevan kirjallisuudessa suosittu aihe. Vai kuvittelenko vain? Luen parhaillaan Sisko Savonlahden sipsi-kirjaa ja syksyllä luin Saara Turusen Sivullisen. Mistähän trendi johtuu?
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos kommentista.
TykkääTykkää
Voisiko trendi johtua siitä, että sellaisia ihmisiä on myös todellisuudessa aiempaa enemmän tai siitä, että sellaiset kertomukset pääsevät nykyisin julki siinä missä, elleivät jopa paremminkin, kuin menestys- ja sankaritarinat?
TykkääTykkää
Eleanorin tyyli on kepeä, vähän stereotyyppinenkin. Sisällössä sen verran tanakkaa asiaa, että minut vakuutti. Luulenpa että tämän(kin) voi lukea ja kuunnella monella tavalla, sen mukaan mihin tarinan kulmaan on omaa kosketuspintaa.
Minna /Kirsin Book Club
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos kommentista.
Hyvin sanottu!
TykkääTykkää
Kuuntelin tämän viime vuoden alkupuolella ja pidin kovasti! Erityisesti viehätyin siitä, kuinka juoni onnistui pyörimään ja vältti kliseisimmät ”muodonmuutoskertomusten” muodot. Ja oli tämä vähän jännittäväkin! Mukavaa, että tartuit ja pidit. :)
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos kommentista.
Totta kaikki.
TykkääTykkää