Kutsui mua Kuusamo…

Ensimmäinen NordicNoir-kirjallisuusfestivaali järjestettiin Rukalla, Kuusamossa 18.-19.1.2019. Voitin lippupaketin Kirsin kirjanurkan arvonnassa ja onnistuin hankkiutumaan blogin vakituisesta asemapaikasta viikonlopuksi noin 450 km pohjoisen suuntaan, kiitos henkilökohtaisen autonkuljettajan. Kannattiko? Minusta kyllä, vaikka istumista kertyikin viikonlopun aikana epäterveellisen paljon.

NordicNoirin rohkea idea oli koota rikoskirjalijoita ja heidän lukijoitaan niin sanotusti korpeen (vaikka Rukalla onkin lähes kaikki palvelut) keskustelemaan rikoskirjallisuudesta monelta kantilta: kirjailijan työstä ja urasta, kirjojen aiheista ja teemoista, rikoskirjallisuuden lajityypistä ja alatyypeistä, kirjojen ja tv-sarjojen suhteesta, nordicnoirin käsitteestä, huumorista rikoskirjallisuudessa, rikollisesta mielestä ja paljosta muusta. Aina ei tosin puhuttu ihan siitä, mitä ohjelmaan oli merkitty, muttei se oikeastaan haitannut.

Parhaimmillaan haastatteluista tuli keskusteluja, kun aikaa oli varattu mukavasti noin 45 minuuttia, joka välillä vähän ylittyikin ja joskus alittui. Illanvirkkuna pidin aikataulusta, jossa ohjelma alkoi klo 17 ja päättyi hieman ennen puolta yötä. Kaikki kolme haastattelijaa/moderaattoria hoitivat hommansa omalla tavallaan; ehkä yksi tyyli olisikin käynyt tylsäksi. Siinä missä neljän naisen paneeli sai perjantai-iltana kevyesti jutustella, joutui kahdeksanmiehinen lauantaipaneeli vallan viihdyttävästi lähes grillatuksi.

Toivon, ettei NordicNoir jäänyt ainutkertaiseksi tapahtumaksi ja ainakin Instagramissa taidettiin ensi vuodelle jotain jo lupaillakin. Jos saa toivoa uusia/lisää kirjailijoita niin tässä joitakin mieleen tulevia: Islannista Arnaldur Indriðason, Norjasta Karin Fossum , Ruotsista Lina Bengtsdotter, Tanskasta Sara Blædel ja Suomesta Eva Frantz.

Tämänkertaisista vieraista vain Ragnar Jonassonia ei ole saatavilla suomeksi. Onkohan joku kustantajista jo tarttunut tilaisuuteen? Haluan lukea erityisesti Hulda-trilogian. Muista mukana olleista, joita en vielä ole lukenut, aion tutustua ainakin Ninni Schulmanin Hagfors-sarjaan ja Stefan Ahnhemin tuotantoon. Toisin kuin aiemmin väitin olen sittenkin lukenut Yrsa Sigurðardóttirilta yhden tai kaksi ensimmäistä suomennosta.

Paikalla oli myös Suomen Dekkariseuran Ruumiin kulttuuri -lehden avustaja, joten seuraavasta lehdestä voi lukea vielä lisää.

 

Tekijä: Tuulevin lukublogi

Lukija. Kirjabloggaaja. Kirjastoihminen.

2 vastausta artikkeliin “Kutsui mua Kuusamo…”

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.