Suomalainen seikkailusarja aikuisille

Aina kun he sattuivat yhteen, piti kohta paeta jotakuta, joka tahtoi päästää heistä ilmat pihalle.

Markus Falkiilta on ilmestynyt toistaiseksi kaksi kevyttä, sujuvaa ja hieman vanhanaikaista viihderomaania, joita kutsun seikkailuiksi. Niissä on sopivasti jännitystä ja hieman romantiikkaa sekä mukavasti (kulttuuri)historiaa ja paljon matkailua. Kunnollisella rahoituksella näistä saisi valloittavan elokuva- tai tv-sarjan.

Profeetan soturit (Otava, 2018; 345 sivua) aloittaa sarjan, jonka päähenkilö on suomalainen Lähi-idän tutkija Tuomas Pyy. Hän saa Beirutin konferenssimatkallaan käsiinsä uskonnollisen käsikirjoituksen, joka aidoksi todistettuna olisi todellinen sensaatio. Beirutissa Pyy myös tutustuu italialaiseen tutkijaan Carla Contiin, jonka on kerran aiemmin ohimennen tavannut.

– Tahtoisitko julkaista kanssani käsikirjoituksesta kriittisen laitoksen, jos se löytyy? Ja muussa tapauksessa, kirjoittaa yhdessä siitä artikkelin, jossa julkaisemme valokuvat?

Käsikirjoitukselle olisi tietysti muitakin ottajia – erityisesti piilossa pitäjiä ja salaajia, sen verran poikkeuksellinen ja jopa vaarallinen se on – joten seikkailun, jolle Pyy ja Conti lopulta yhdessä päätyvät, teemana on matkustaminen käsikirjoituksen kanssa kohti turvallista säilytyspaikkaa.

Luonnollisesti tuolla matkalla on monta mutkaa. Jännittävä reissu, jolla käydään myös Suomessa Helsingissä sekä Tuomaan siskon kesämökillä, on viihdyttävää luettavaa ja osui kohdalleni juuri sellaiseen aikaan, kun tällaista nopealukuista viihdykettä tarvitsin.

Niinpä luin heti perään sarjan toisen osan Aleppon kirjurin (Otava, 2019; 347 sivua), jossa Conti ja Pyy päätyvät kansainvälisen antiikkikaupan laittomuuksien jäljille. Tarina alkaa tällä kertaa Istanbulista, jossa Carlan poikaystävä katoaa. Tämä on salaa ollut ostamassa laittomilta markkinoilta mahdollisesti hyvinkin vanhaa ja arvokasta tavaraa. Tällä kertaa oleillaan muun muassa Carlan vanhempien kodissa Venetsiassa.

Entä jos patsas oli todella muinaisbabylonialainen, tai heettien valtakunnan peruja? Se olisi upea löytö.

Näkökulma kirjoissa on on Tuomas Pyyn ja toinen päähenkilö Carla Conti nähdään ja koetaan hänen kauttaan. Pyy on subjekti ja Conti objekti, vaikka onkin vähintään yhtä aktiivinen toimija kuin Pyy. Voisikohan Falk jatkossa päästää lukijan myös Carlan ajatuksiin ja tunteisiin?

Tuon asetelman lievän häiritsevyyden lisäksi kirjastoammattilaista harmittaa myös se, että Pyyllä (ja/tai Falkilla) on hieman erikoinen käsitys Helsingin yliopiston kirjaston ja Suomen Kansalliskirjaston suhteesta.

Carla mietti. – Voiko yliopistonne kirjastoa käyttää vapaasti?
– Kyllä. Meillä on opiskelijakirjasto ja pääkirjasto, ja molempien hyllyssä olevia kokoelmia voi käyttää kuka vain.
…
He poistuivat Kaisa-kirjaston toiselta puolelta kadulle, ja Tuomas vei Carlan pääkirjaston eteen.

Todellisuudessa Helsingin yliopiston pääkirjasto, joka Pyylle on siis ”opiskelijakirjasto”, sijaitsee Kaisa-talossa. Pyyn pääkirjastoksi mieltämä Kansalliskirjasto on Helsingin yliopiston erillislaitos, joka kehittää ja tarjoaa kansallisia palveluja yliopistojen kirjastoille, yleisille kirjastoille, ammattikorkeakoulukirjastoille ja erikoiskirjastoille sekä edistää kirjastoalan kotimaista ja kansainvälistä yhteistyötä sekä tallettaa yhteistyössä julkaisualan toimijoiden kanssa kotimaisen julkaisutuotannon tutkijoiden ja muiden tarvitsijoiden käyttöön. Mutta fiktiotahan nämä viihdyttävät romaanit ovat ja siinä maailmassa voivat kirjastojen nimet ja suhteet olla toisin kuin todellisuudessa.

Markus Falk on aviopari Virpi ja Jaakko Hämeen-Anttilan yhteinen kirjailijanimi.