Elena Ferrante

Viisi vuotta sitten blogissani oli Italia-haaste. Olisinpa silloin älynnyt ja voinut lukea Elena Ferrantea!

Olisin pelkästään Napoli-sarjalla ja kahdella muulla suomeksi ilmestyneellä teoksella saanut kokoon kunnon aterian (aperitivo & antipasto & primo & secondo & contorno & insalata). Valitettavasti osaan italiaksi lähinnä tilata ruokaa ja ostaa lippuja, joten tarvitsen kaunokirjallisuuden mielellään suomeksi, jolla kielellä Loistava ystäväni ilmestyi vasta vuonna 2016.

Olisin silti voinut lukea vuonna 2014 Ferranten esikoisen Amalian rakkaus (Avain, 2005; Amore molesto, 1996; suomentanut Taru Nyström-Abeille; 151 sivua) sekä huiman Hylkäämisen päivät (Avain, 2004; uusi laitos WSOY, 2017; I giorni dell’abbandono, 2002; suomentanut Taru Nyström; 253 sivua), jos olisin hoksannut niiden olemassaolon. Jostain syystä en tiennyt niistä mitään. Nyt ne luin. Jälkimmäisen siis uutena laitoksena. Esikoisen uusi laitos ilmestyy WSOY:lta syyskuussa.

Amalian rakkaus on eräänlainen trilleri. Syvemmältä kyseessä on romaani äidistä ja tyttärestä, perhesalaisuuksista sekä vallankäytöstä miesten ja naisten suhteissa. Päähenkilö Delian äiti Amalia hukuttautuu ja Delia lähtee Napoliin järjestämään hautajaisia. Siellä menneisyys herää eloon eivätkä muistot ole ruusuisia. Ferrantelle ominaiseen tyyliin tiukasti otteessaan pitävä tarina on samaan aikaan ruma ja kaunis, pelottava ja kiehtova.

Hylkäämisen päivät on vieläkin hurjempi.

Eräänä huhtikuun iltapäivänä, heti lounaan jälkeen, mieheni ilmoitti jättävänsä minut.

Tästä alkaa Olgan kiirastuli.

Minkälainen mies hän oikein oli? Minkälaisen ihmisen kanssa olin elänyt viisitoista vuotta?

Alun epäusko muuntuu epätoivoksi, epätoivo peloksi, pelko suuttumukseksi, suuttumus kivuksi, kipu kostonhaluksi, kostonhalu itsehalveksunnaksi, itsehalveksunta kauhuksi, kauhu harhoiksi, harhat toimintakyvyttömyydeksi.

Kauhu johtui siitä, että piti selvitä ilman verkon tuomaa turvaa ja oppia elämään uudelleen ilman onnistumisen takeita.
Esimerkiksi oppia uudelleen kääntämään avainta lukossa.

Tunteiden voimakkuus suorastaan hyökyy romaanin sivuilta, hengästyttää, lähes työntää luotaan samalla kun kietoo pauloihinsa. Romaani on rujo, paikoin rivo, mutta vastustamattoman taitavasti kirjoitettu ja kummallisen kiehtova.

 

 

Mainokset

12 ajatusta artikkelista “Elena Ferrante

  1. anukatri

    Kiitos näistä vinkeistä! Olen tetralogiassa neljännessä osassa. Itse asiassa latasin vahingossa muka neljänneksi osaksi Hylkäämisen päivät, kuuntelin sitä äänikirjana pari kappaletta ja ihmettelin, miksi henkilöt vaihtuivat. Se vaikutti yhtä koukuttavalta pienen otteen pohjalta kuin tämä kuuluisa sarjakin. Amalian rakkaus kiinnostaa eniten, sillä haluan nähdä, millaisella tuotoksella Ferrante on aloittanut.

    Liked by 1 henkilö

    Vastaa
  2. Anneli Airola

    Olipa kiva lukea tämä postauksesi. Itse olen lukenut Napoli-sarjan ensimmäisen kirjan, mutta en tiedä, miksi se ei oikein sytyttänyt. Liekö ollut väärä ajankohta vai mikä. Mutta tämä vaikuttaa mielenkiintoiselta. Ehkäkä tartun tähän jossain vaiheessa, kiitos vinkistä.

    Liked by 1 henkilö

    Vastaa
  3. Amma

    Ferrante on kirjailija, jota kaikki muut paitsi minä lukevat, siltä ainakin tuntuu. Ei minullakaan ole kyllä syytä vieroksua sitä, ei vain ole sattunut kohdalle. Ehkä pitäisi siis testata.

    Liked by 1 henkilö

    Vastaa
    1. Jane / Kirjan jos toisenkin

      Mulla on aivan sama fiilis kuin Ammalla, että olen viimeinen joka ei ole yhtään Ferrantea lukenut, vaikka The Sarja, josta on puhuttu niin paljon. Jotenkin vaikea tarttua siihen sarjan aloitukseen. Ehkä sekin tekee kun ei ole ihan yksi tai kaksi jotka ovat kommentoineet, että se ensimmäinen osa ei kirjana ollut kovin kannustava jatkamaan. Että se pitää vain lukea ja sinnillä jatkaa niin jatkaminen palkitsee. Onko mulla sitä sinniä? Tai mistä sen tietää, ehkä pitäisin jo ensimmäisestä osasta. Tämän nyt lukemasi olemassaoloa en edes tiennyt, tai ehkä luulin kuuluvan siihen sarjaan. Onko tämä kovin erilaista vai hyvin samantyylistä kuin se sarja on?

      Liked by 1 henkilö

      Vastaa
      1. Tuulevi Kirjoittaja

        Minä pidin ensimmäisestä osasta paljon. Ei ollut sinnittelyä. Amalian rakkaus ja Hylkäämisen päivät ovat keskenään erilaisia ja erilaisia kuin Napoli-sarja. Amalian rakkaus on trillerimäinen. Hylkäämisen päivät on psykologinen. Sarja on eeppinen. Yhdessä kuolee äiti ja lapsuusmuistot nousevat pintaan, toisessa jättää mies ja nainen sekoaa; sarjassa on kaikkea ja pitkä aikajänne, muissa lyhyt.

        Tykkää

        Vastaa
  4. Airi/KIrsin Book Club

    Mikähän ruokalaji Hylkäämisen päivät olisi? Secondo? Jokin voimakkaasti maustettu ja eri aineksista koostuva, joka ei ainakaan jätä tyhjää oloa? Napoli-sarja ja Hylkäämisen päivät luettu, ja nyt odotan kovasti Amalian rakkautta. Se ettet sinäkään löytänyt Hylkäämisen päiviä ja Amalian rakkautta ennen kuin iso WSOY ne julkaisi, kertoo vain mitkä mahdollisuudet pienellä kustantamolla (Avainko se oli?) on saada kirjoilleen julkisuutta. Ja eihän Ferrantesta Suomessa kohistu ennen kuin Napola-sarja alkoi ilmestyä.

    Liked by 1 henkilö

    Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s