Nina Lykken romaani Ei, ei ja vielä kerran ei (Gummerus, 2019; Nei og atter nei, 2016; suomentanut Sanna Manninen; 261 sivua) vaikuttaa pitkään melko tavaomaiselta kolmiodraamalta. On keski-ikäinen pariskunta ja miehen toinen nainen. On keski-iän kriisi ja lapsuudenkodissaan loisivat aikuiset lapset. Taloudellisesti kaikki on liiankin hyvin. Työ ei anna enää mitään.
Mutta peli oli menetetty, pojat olivat isoja, he olivat valmiita ja he olivat tottuneet siihen, että kaikki tehtiin heidän puolestaan rakkauden nimessä.
Näkökulmia on kolme, mutta ainakin minun (keski-ikäisen naisen) luennassani pääosan saa Ingrid, petetty aviovaimo. Hänen tapansa reagoida siihen, miten merkityksettömältä kaikki elämässä tuntui, oli yllättävää ja herätti kunnioitusta. En samastunut hänen tilanteeseensa, mutta ymmärsin hänen ajatuksiaan ja tekojaan.
Mutta hänelle ei ollut koskaan tullut mieleenkään, että Jan häipyisi. Ja juuri siksi niin oli tapahtunut.
Puoliso Jan jäi vieraammaksi — en päässyt sisälle sen enempää hänen ajatuksiinsa, motiiveihinsa kuin tunteisiinsakaan. Lopuksi tunsin lähinnä sääliä häntä kohtaan samalla, kun halusin käskeä häntä ottamaan oman elämänsä ohjat.
…minulla on taipumus olla samaa mieltä kuin viimeisin puhuja. En siis pelkää sanoa mielipidettäni, vaan ongelma on se, että mielipiteeni muuttuu koko ajan.
Hanne, parisuhteesta ja perheestä haaveileva sarjarakastatar ja alkoholin suurkuluttaja, tuntui liioitellun sekopäiseltä. Oli vaikea tietää, miten hänen epätoivoonsa pitäisi suhtautua.
Sinulla on viikko aikaa päättää, mitä haluat, Hanne oli ilmoittanut, sillä hän oli varma ettei Jan eroaisi, ja siksi tämä oli keino päästä miehestä eroon, saada tämä lopettamaan yhteydenpito.
Myöhemmin sama toistui, mutta silloin juttu oli jo vakava.
Jäin luettuani miettimään, pidinkö kirjasta vai en. Luin sen nopeasti ja mielelläni, joten kaiketi kyllä. Silti sen sisältö jätti viileän, hieman tyhjän, olon.
Tuon olon aiheutti satiirinen tyyli, joka vaikutti enimmäkseen yksinomaan ilkeältä, mustan huumorin jäädessä sivuosaan. Eikä vähiten Ingridin ja Janin täydellisen hirveäksi kirjoitetun niin sanotun ystäväpariskunnan vuoksi.
Tuulevin lukublogi 
Minä en lämmennyt tälle kirjalle ollenkaan. Toki tunnistin monia piirteitä itsestänikin, mutta kokonaisuudessaan henkilöhahmot olivat minusta lähinnä ärsyttäviä ja varsinkin Jania olisi tehnyt mieli heittää jollain tohvelilla. Ei siis minun kirjani, mutta monet ovat tykänneet.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kieltämättä olivat ärsyttäviä!
TykkääTykkää
Jätin tämän itselleni hyvin epätyypillisten tapaan kesken jo ensimetreillä. Kertoja ärsytti minua niin suunnattomasti, että ajattelin voivani käyttää ajan sellaiseenkin kirjaan, joka ei ketuta. Juuri tuo mainitsemasi ilkeys, joka kai oli satiiria, pisti silmään.
TykkääLiked by 1 henkilö
Keskenjättäminen oli lähellä minullakin. Lopuksi olin kuitenkin sitä mieltä, ettei aika hukkaan mennyt, vaikka luettavien pino on huimaavan korkea.
TykkääTykkää