Dekkarifestivaali 2019

Osallistuin tänään ensimmäistä kertaa Dekkarifestivaaleille, jotka järjestettin nyt viidennen kerran, ensimmäistä kertaa Paasitornin hulppeassa juhlasalissa. Tilaisuus oli loppuunmyyty, vaikkeivät suuren salin kaikki paikat missään vaiheessa olleetkaan täynnä — johtuen oletettavasti oheisohjelmasta eli kirjallisista pikatreffeistä ja pakohuonepelistä rakennuksen tornissa. Niihin en osallistunut. Myös true crime -osuudet jätin väliin. Neljä haastattelua käytiin englanniksi, muut seitsemän suomeksi.

Päivä alkoi festivaalin ohjelmajohtaja Outi Mäkisen tervetuliaissanoilla, jonka jälkeen Jone Nikula haastatteli ruotsalaista David Lagercrantzia, kirjailijaa, joka on kirjoittanut jatko-osia Stieg Larssonin Millenium-sarjaan. Alkuperäiset olen toki lukenut, jatkoja en. En pitänyt Nikulan haastattelutyylistä ja kirjailijakin taisi olla ihmeissään, kun joutui monta kertaa kysymään ”mikä oli kysymys”. Myös juonipaljastuksia tehtiin, mutta minua se ei haitannut, koska en aio lukea näitä kirjoja. Muut sitten vastapainoksi välttelivät spoilaamista jopa enemmän kuin tarpeeksi. Uusimman ja viimeisen Lisbet Salander –romaanin nimi on Tyttö joka eli kahdesti.

Paula Arvas haastatteli ammattitaitoisesti Cilla ja Rolf Börjlindiä, Beck-käsikirjoittajina ammattitaitonsa hankkinutta ruotsalaiskirjailijaparia, jonka Olivia Rönning & Tom Stilton -dekkareista on tehty myös tv-sarja Nousuvesi. Kirjasarjassa on jo viisi osaa, mutta olen lukenut vain ensimmäisen. Tv-sarjan olen katsonut ja se on kuulemma saamassa jatkoa, jonka parissa viihtyneen, kunhan se Suomessa televisioon saadaan.

Keskustelemista, post-it-lappuja ja yhdessä loppuun saakka suunniteltua juonta hyödyntävät Börjlindit olisivat hyvin voineet osallistua myös seuraavaan keskusteluun, jossa Heikki Valkama haastatteli kahta kirjailijaparia eli Tomas Gadsia (Kaisa Nummela ja Satu Roos) sekä Pauliina Littorinia ja Antti Marttista nimenomaan siitä, millaista on kahdestaan kirjoittaminen. Olen lukenut Gadsin Pirulaisen, mutten toisen parivaljakon teosta Kolme punaista rubiinia. Teoksista ei paljon puhuttukaan, vaan kirjoittamisesta. Gads teki murhan iisalmelaisessa kahvilassa ja alkoi sitten kävellä Onkiveden rannoilla, Littorinin ja Marttisen menetelmä muistuttaa kerrosvoileivän rakentamista.

Sitten siirryttiin käsittelemään miljöön merkitystä, kun Petra Maisonen jututti kolmea kirjailijaa, Matti Remestä, Anu Patrakkaa ja Heikki Valkamaa, heidän kirjojensa tapahtumapaikoista eli Hangosta, Lissabonista ja Kiotosta. Kaikille paikan pitää olla tuttu, että siitä voi kirjoittaa. Ainakin hankolaiset tulevat helposti huomauttelemaan ”virheistä”. Näiden kirjailijoiden teoksia en ole (vielä) lukenut, mutta ainakin Patrakasta kiinnostuin.

Ennen lounastaukoa lavalle nousivat vielä norjalainen Heine Bakkeid, jonka Meren aaveet olen lukenut, ja jota haastatteli Marko Hautala. Kumpaakin on tituleerattu maansa Stephen Kingiksi. Bakkeid on tietenkin saanut vertailukohdakseen myös Jo Nesbøn, mutta minua kyllä huolestuttaa suuresti, jos Norjan rikosten ratkonta on näiden kirjailijoiden kehittelemien luvalla sanoen outojen miesten varassa.

Lounastauon jälkeen haastattelijana oli Leena Lehtolainen, joka toimi myös tapahtuman suojelijana — osaamatta itsekään oikein sanoa, mitä se tarkoittaa — ja haastateltavina ruotsalaiset Mariette Lindstein, jonka Lahko-sarja on mennyt minulta tätä ennen jotenkin ohi, mutta josta nyt kiinnostuin, sekä Ninni Schulman, jonka Hagfors-dekkarit luin heti viimetalvisen NordicNoir-tapahtuman jälkeen, johon Schulman myös osallistui ja jossa kiinnostuin hänen tuotannostaan.

Seuraavat kaksi sessiota jätin väliin, koska tosielämän rikoskertomukset eivät ole minun teekupposiani. Paljon en saanut irti all male panelistakaan. Siinä Jone Nikulan haastattelussa olivat Petri Karra, Max Seeck ja Arttu Tuominen. Heistä Tuomiselta olen lukenut kolme kirjaa, jotka olivat makuuni turhan väkivaltaisia.

Toiseksi viimeisessä sessiossa Marko Hautalan haastateltavina olivat uudet tekijät Patricia G. Bertényi ja Otto Hyyrynen, joista ensiksimainitun Salaisuuksien galleria alkoi kovastikin kiinnostaa.

Sokerina pohjalla oli päivän päätössessio, jossa yleisö oli mukana. Päivän aikana kuka tahansa meistä sai kirjoittaa kysymyksiä kirjailijakonkarikolmikolle Leena Lehtolainen, Matti Rönkä ja Jarkko Sipilä, joille festivaalijohtaja Outi Mäkinen niitä pienen lämmittelyn jälkeen tykitti. Tässä viihdyttävässä osiossa oli eniten spontaaniutta, keskustelunomaisuutta ja rentoutta.

Loppusanat lausui Leena Lehtolainen, jonka Valapatto-uutuudesta voi pian lukea arvioni Ruumiin kulttuurista.

Haastatteluille oli annettu aikaa 25 tai 30 minuuttia. Välillä se tuntui jopa pitkältä ajalta, kun lavalla oli vain haastattelija ja yksi kirjailija, joilla ei välttämättä synkannut, ja välillä tuo aika taas tuntui loppuvan aivan kesken, kun haastateltavia oli useampia ja juttu vaikutti luistavan.

Kaiken kaikkiaan päivä oli mukava ja mielenkiintoinen kokonaisuus. Tuskin tämä ainoaksi Dekkarifestivaalikseni jää. Ehkä ensi kerralla uskaltaudun illallisellekin.

3 ajatusta artikkelista “Dekkarifestivaali 2019

  1. Marika Oksa (@MarikaOksa)

    Kiva messuraportti! Tässä oli paljon blogijuttujen tms. kautta tuttuja nimiä, vaikka itse asiassa en kovinkaan monen kirjailijan dekkareita ole tullut lukeneeksi. Lindsteinin Lahko-sarja kiinnostelee, samoin Max Seeckin ja Heikki Valkaman kirjat. Niissä pitäisi ymmärtääkseni olla aika kansainvälinen fiilis. Jotenkin pelkästään Suomessa pöyrivät dekkarit tai trillerit harvoin innostavat minua.

    Liked by 1 henkilö

    Vastaa
  2. Paluuviite: Dekkarihaaste 2019 | Tuulevin lukublogi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s