Tytön menneisyyteen mahtui sen verran repeämiä, että Anna antaisi hänen parsia niitä täällä maalla. Siihen on heillä totuttu.
– Se kantaa sisällään jotakin karismaa, eno selventää ajatuksiaan siskolleen astuttuaan keittiöön. – Että ihan kuin Julia olisi jotenkin sen likan lumoissa.
– Surua se tyttö kantaa, toteaa Anna ja kuullottaa kuutioidut varsisellerit pannun pohjalle lorautetussa öljyssä.
Marianna Stolbowin esikoisromaani Surua se tyttö kantaa (Teos, 2019; 198 sivua) on runollinen romaani epärunollisesta aiheesta.
Idealistiset opiskelijanuoret nousevat vastustamaan yhteiskunnan epätasa-arvoisuutta, mutta mielenosoitukset johtavat äärimmäisyyksiin. Ainakin niin väitetään.
Aatteellisuuden muuttuessa fanatismiksi kauniista unelmasta muotoutuu kauhukertomus, jonka kirjailija on pukenut frakmentaariseen asuun.
Tarina on virrannut lävitsemme lukuisia kertoja, tuomitut ja vapautetut tiedetään, mutta vieläkään ei ole löydetty polkua, jonka kautta Ruut lopulta oikaisi. Vieläkään ei ole oivallettu, kuka puhui totta. Ja mikä on todempaa, Ruutin lento vai se, ettei vauraalla maalla ollut varaa avittaa vähäosaisia sen verran ettei leipää tarvitsisi jonottaa?
Kirjan teksti on makuuni hieman liian runollista, abstraktia ja häilyvää. Paikoin sellainen pitää otteessaan, mutta toisaalta saa myös aika helposti ajatukset lipsumaan. Haastava kirja.
Poikkeus: Sain kirjan kustantajalta Helsingin kirjamessuilla.
Tuulevin lukublogi 
Minä kiinnostuin tästä sen verran, että laitan varauslistalle (sitten kun kirjastot taas joskus aukaisevat ovensa). Runollinen kerronta toisinaan toimii minulle, joskus taas ei. Mutta parhaimmillaan se kyllä vie hyvin mukanaan ja joskus jotain vaikeita aiheita on helpompi lähestyä hieman kauniimman kielen kautta. Eli kokeillaan, josko tämä vaikka olisi minun kirjani. :)
TykkääTykkää
Kiitos kommentista. Kannatan kaikenlaista kokeilemista.
TykkääTykkää
Melankolisen kaunis nimi tällä kirjalla, ja runollinenkin niin kuin kirjan nähtävästi kirjan kielikin. Minulle tämä voisi toimia. Kirjoituksesi perustella tuli hieman mieleeni jokunen aika sitten lukemani Hanna Weseliuksen Alma! josta pidin kovasti. Eli kokeiluun menee tämäkin, kunhan joskus saan käsiini.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos kommentista. Ehkä tässä jotain samaa on, mutta Alma!sta pidin paljon enemmän.
TykkääTykkää
Onpa erityinen kansi tässä kirjassa. Ei sellainen, josta yleensä innostuisin, mutta jotenkin se puhuttelee kovasti. Ehkä ne ovat nuo pihlajanmarjat, jotka tuovat tietynlaista leikkimielisyyttä ja pyöreyttä tarkan tiilikuvioinnin eteen. Tämä kirja onkin mennyt minulta aivan kokonaan ohi! Se tuntuu aina yhtä ylättävältä, sillä koluan nykyään katalogit todella tarkkaan läpi. Aina sieltä silti jokin jää huomaamatta.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos kommentista. Kansi kuvaa kirjaa mielestäni oikein hyvin.
TykkääTykkää