Koti jota ei ole

Kannamme sisällämme jokaista kotia, niitäkin, joita ei enää ole, jotta meillä olisi jotain, minne palata.

Emmi Itärannan kolmas romaani Kuunpäivän kirjeet (Teos, 2020; 381 sivua) tapahtuu vuonna 2168. Maapallo on lähes asuinkelvoton, mutta ihmisasutus on levittäytynyt teknologian avulla muille taivaankappaleille.

Kirjan tulevaisuuskuva on synkkä, sillä ihmiskunta on edelleen yhtä itsekäs kuin ennenkin. Silti jotkut ajattelevat toisin:

Merkitystä on sillä, olemmeko valmiita tekemään hidasta ja vaivalloista ja turhauttavaa työtä asioiden parantamiseksi vähä vähältä. Vaikka tiedämme, ettemme tule näkemään sen tuloksia. Vaikka toiset kyseenalaistavat sen mielekkyyden. Se määrittelee, keitä olemme.

Romaanin päähenkilö Lumi Salo on syntynyt Maassa, jossa hänen vanhempansa edelleen sinnittelevät, mutta asunut sittemmin muun muassa Maan Kuussa ja parilla keinotekoisella planeetalla puolisonsa Solin kanssa. Lumi on parantaja ja Sol kasvitieteilijä. Solin analyyttiset aivot eivät välttämättä tunnista tai tunnusta Lumin merkillisiä taitoja eikä Lumi toisaalta aina ymmärrä tutkijan maailmaa ja maailmankuvaa.

Kirjassa Lumi puhuu Solille kirjoittamalla tälle – ensin sähköisiä viestejä ja sitten perinteiseen vihkoon – ja niin syntyvät Kuunpäivän kirjeet:

Siitä lähtien olen kuljettanut sinut kanssani kaikkialle, Sol, rakentanut sanoista sen maiseman, jossa kuljen, jotta se olisi myös sinun ulottuvillasi. Voin puhua sinulle silloinkin, kun et kuule, tarvitsematta pelätä, että sanat katoavat avaruuteen, mistä niitä ei poimi kukaan.

Tai niin ajattelin ennen.

Sillä myönnän, että pelko on huomaamatta asettunut minuun…
… En ehkä tapaa sinua enää, en ojenna sinulle tätä kirjaa, jota ole kantanut taivaankappaleelta toiselle. Ajelehdit etäällä, ja välissämme on tyhjää avaruutta.

Kuunpäivän talo on Lumin ja Solin yhteinen mielikuvakoti, jota he rakentavat ja muokkaavat mielikuvituksessaan mieleisekseen, millaiseksi vain.

Kun suljen silmäni, olen Kuunpäivän talossa. Siellä huoneet aukeavat vaitonaisina ja puutarha odottaa. Minua, sinua. Meitä, joiden ajatukset ovat sen ainoa koti, aivan kuten sekin on ainoa koti meidän yhteisille ajatuksillemme.

Romaanissa he ovat yhdessä vain Lumin muistoissa, sillä teoksen tapahtumien ajan Sol on koko ajan kadoksissa.

Jokaisessa maailmassa kadotamme toisemme, ja löydämme toisemme, ja kadotamme toisemme jälleen.

Itärannan luoman tulevaisuuden lohduttomuudessa on pakahduttavaa kauneutta, sillä hän kirjoittaa jälleen upeasti luoden kuvan kaukaisesta ja ihmeellisestä maailmasta, jossa on lopulta kumman paljon tuttua – vaan ei turvallista.

Miten näin surullinen kirja voikin jättää niin onnellisen olon.

Tekijä: Tuulevin lukublogi

Lukija. Kirjabloggaaja. Kirjastoihminen.

Yksi ajatus artikkelista “Koti jota ei ole”

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.