Näinä valeuutisten, salaliittoteorioiden ja vihapuheiden aikoina on tärkeää, että media välittää tietoa tieteestä. Tiedeviestintä on kuitenkin usein vaikea laji. Kaikista tutkimusaiheista ei ole helppoa viestiä edes tiedeyhteisön sisällä, saati niin sanotuille maallikoille.
…tiedeviestinnän suurimpia haasteita ei kenties olekaan kommunikointi kuuluisan suuren yleisön vaan toisenlaisen akateemisen koulutuksen saaneiden ihmisten kanssa – joko yliopiston sisällä tai sen ulkopuolella.
Sanna Kivimäki: Monitieteisyys – helpommin sanottu kuin tehty
Mari Heikkilän ja Tuukka Tammen toimittama kirjoituskokoelma Viheliäs tiede (Vastapaino, 2020; 234 sivua) kertoo kahdenkymmenen tekstin voimin tutkijoiden ja toimittajien kokemuksista hankalien tiedeaiheiden ääreillä.
Parasta olisi, jos tiedeuutisen tekijällä olisi sen verran aikaa, että voisi heti jutun julkaisemisen yhteydessä liittää siihen myös asiantuntijan arvion uutisen merkityksestä ja luotettavuudesta.
Mari Heikkilä: Teollisuus voi horjuttaa tiedettä
Jutut rokotteista, susista, metsähakkuista tai vaihtoehtohoidoista aiheuttavat vähintään ns. someraivoa, vaikka kirjoitus olisi kuinka puolueeton ja nojaisi tutkimustietoon, sillä nuo aiheet herättävät tunteita. Tunteista kumpuavan viestiryöpyn kohteeksi voi joutua niin tutkija kuin (tiede)toimittajakin.
Tiedejournalismi voi halutessaan olla yhteiskunnallinen voima, joka ei asetu puolustamaan minkään hoitoalan ammattikunnan etuja, vaan pyrkii kertomaan lukijoille tieteellisestä näytöstä luotettavasti ja puolueettomasti.
Hannele Peltonen & Jussi Valtonen: Asiantuntijoiden kiista psyykenlääkkeistä vei toimittajan tulilinjalle
Kirjassa kerrotaan omakohtaisesti muun muassa, miten tiedeviestintä voi epäonnistua, miten se voi herättää vihaa tai katkeruutta ja kuinka se voidaan ymmärtää väärin tahallaan tai vaikkapa vajavaisten taustatietojen vuoksi. Teksteissä myös etsitään keinoja vaikeista tiedeasioista kirjoittamiseen.
Miten puhua tieteestä, kun aihe on poliittisinta politiikkaa?
Mikko Pelttari: Umpikuja metsätiellä
Aihepiirejä on monitieteisyydestä vihapuheeseen, urheilujournalismin uskomuksista uskontoon ja etnisyyteen, terveydestä kielenkäyttöön, somesta metsiin, meriin ja pelloille, musiikista tabuihin.
…isompi periaatteellinen kysymys on, miten tutkijat ja mediat voisivat entistä paremmin lyöttäytyä yhteen huuhaata vastustaakseen tai vallitseviin käsityksiin vaikuttaakseen.
Johanna Vaattovaara: Helsinkiläisen s:n tarina ja median mahti
Selkeä ja ajankohtainen kirja sopii niin tieteestä kirjoittaville tutkijoille, toimittajille ja muille viestijöille kuin meille muille tiedeaiheista kiinnostuille.
Tuulevin lukublogi 
Mm, aihe on kiinnostava ja sellainen johon on jo päässytkin hieman tutustumaan, täytyy laittaa kirjan nimi mieleen…
TykkääLiked by 1 henkilö
Mukavaa, että kiinnostuit.
TykkääTykkää
Kiinnostava aihe tosiaan ja tämän kirjan voisin itsekin lukea. ”Kaiken” hektisyys (tai tunne hektisyydestä, kilpailu eri medioiden kesken) osaltaan pilaa uutisointia, kun ei malteta tehdä juttuja kunnolla vaan pääasia on saada ne nopeasti ulos. Onneksi löytyy silti vielä laatulehtiäkin. Itse olen jos niin skeptinen, että tarkistan jotkin asiat ainakin kahdesta eri lähteestä ennen kuin niihin uskon tai olen uskomatta.
TykkääLiked by 1 henkilö
Hyvä periaate!
TykkääTykkää
Kiinnostava ja tärkeä aihe. Varmasti ollut keskeinen huolenaihe jo vuosien ajan, mutta noussut entistä enemmän esille nyt korona-aikaan. Tiedämme, että saamme hyvin paljon koronatietoa eri lähteistä, mutta on vaikea tietää, ketä uskotaan, kun artikkeleissa esitty tieto on niin ristiriitaista. Varmasti some-maailma ja hektinen elämänmeno luovat ovat haasteensa tiedeviestinnälle. Toimittajien pitää saada uutiset ja artikkelit nopeasti esille, eikä taustojen selvittämiseen jää riittävästi aikaa. – Ihanaa joulun odotusta sinulle!
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos! Samoin sinulle!
TykkääTykkää
Onhan tämän aiheen tärkeys selvästi korostunut viimeisen vuoden aikana. Ehkä eniten mua jaksaa aina vaan ihmetyttää tuo amerikkalaisten touhu, etenkin nyt kun taas semmoiset presidentinvaalit käytynä että suomalaisena osaa vain pyöritellä päätään kaikelle. Niiden jälkimainingeista jäi mieleen miten räyhäpäinä kahden leirin ihmiset toisilleen kommunikoivat pitkin katuja ja miten haastateltaessa Trumpin kannattajat sanoivat, että jos meidän presidentti sanoi, että on ollut vaalivilppiä, niin minä uskon häneen. Eikä mitään muuta lähdekritiikkiä kuin entiseksi muuttuva presidentti joka ei halunnut myöntää tappiotaan, eikä mitään halua kuunnella faktoja. Ihmisille, jotka niin yksioikoisesti uskoo minkä asian tahansa, on ihan mahdotonta opettaa selvittämään mihin aineistoon jokin väite pohjaa, kuinka puolueeton sen julkaisija on tai kuinka ammattitaitoinen toimittaja on jonkin jutun laatinut. Itselle mieluinen kanta löytyy aina jostain mustana valkoisella ja siitä mediasta sen voi esittää faktana kun niin haluaa.
TykkääLiked by 1 henkilö
Yhdysvaltain politiikka on tosiaan ihan oma maailmansa, mutta kyllä löytyy tieteestä viestimisessä kummasteltavaa kotimaassakin – etenkin, jos se liippaa politiikkaa, seksiä, terveyttä tai uskontoa.
TykkääTykkää
Tämä vuosi on ollut siinä(kin) mielessä mielenkiintoinen, että tiede on näyttänyt kyntensä. Kun vastassa on kokonaan uusi virus, joka on laittanut yhteiskunnat polvilleen, tiede on pystynyt tarjoamaan paitsi tietoa, myös rokotteet, jotka tulevat pian jakeluun.
Voisi kuvitella, että tämä saisi tiedeskeptikotkin miettimään asioita uudelleen, ja osan varmasti saakin, mutta kyllähän tämä vuosi on myös synnyttänyt entistä hurjempia salaliittoteorioita myös.
Tiedeviestintä onkin kiinnostava teema. Tutkijoiden kohtaama vihapuhe vetää aika lailla mykäksi.
TykkääLiked by 1 henkilö
Niinhän sitä voisi kuvitella, vaan saako? Kulkutautimyönteisiä näyttää riittävän.
TykkääTykkää
Olen entinen tutkija, aihepiireinä mm. monikulttuurisuus ja yksi lopettamisen syistä oli palaute ulkomaailmalta. Tietyistä aiheista jouduttiin pitämään suljettuja seminaareja tai hälyttämään vartijat paikalle. Toki myös opiskelijoihin on pesinyt ääriaatteita kannattavia, eli öyhötystä tapahtuu myös tiedeyhteisöjen sisällä. Kaikille ei ole ok, että ”meidän verorahoilla” opetetaan transmiesten kuukautisista.
Kun ennen taidemaailman establishmentia haastoi ite-taide, nyt meillä on luonamme ite-tutkijat. Ite-tutkija on saattanut jopa opiskella jotain oppiainetta yliopistossa, mutta ei pärjännyt tieteenfilosofiassa, eikä sisäistänyt tutkimuksen teon periaatteita. Kun hän nyt kuitenkin on sanotaan vaikka arkkitehti, hän kokee ylimaallista kykyä tietää totuuden lasten korvatulehduksista. Ja nyt hän käärii mukavasti massia kursseilla, jotka johtavat ihmisen parantamaan itsensä ja perheensä.
Kaikki ite-tutkimus ei ole vaarallista, ja monille meistä se on mukava harrastus. Kaikkea ei tarvitse opiskella tutkintotasolla, jotta siitä voisi tietää jotain. Mutta omasta höpöttelystä on joskus kannettava vastuu, vaikka olisi pelkkä someinfluensseri tai new age-guru.
TykkääLiked by 1 henkilö
Tutkijoiden kohtaama uhka ja jopa väkivalta mykistävät. Tieteen vapaus ja avoimuus on kaukana, kun seminaarit ovat suljettuja. Todella ikävää kuulla, että tällainen on ollut yhtenä syynä tutkijanurasi päättymiseen.
Saahan sitä kukin itsekseen tutkiskella harrastuksekseen mitä huvittaa. Tieteen itseään korjaava luonne pitää vain silloinkin sisäistää sekä ymmärtää ero yksittäisen tutkimustuloksen ja tieteellisen näytön välillä.
TykkääTykkää
Onpa kiinnostava kirja! En ollut tästä kuullutkaan, mutta otan vinkin talteen. Ylipäänsä viestintä on vaativa taitolaji, jonka kommelluksiin ja kömpelyyksiin törmää nykyään tosi usein. Ja kun lisätään soppaan helposti roihahtava someraivo, viestijöillä on kyllä tosi kiinnostava ja haastava työ. :)
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiinnostava ja tosiaankin haastava. Wiion viisaus on syystä puhkilainattu: ”Viestintä yleensä epäonnistuu, paitsi sattumalta.”
TykkääTykkää