Kirjabloggaajien joulukalenteri 2020 – luukku 15

Taide on huoletonta. Tiede on huolellista. Tiede on nillitystä. Taide on jallitusta. Tiede on kielen täsmällisyyttä ja läpinäkyvyyttä. Taiteeseen taas kuuluu aina irrationaalinen elementti, levottomuutta herättävä epätasapaino, jonkinasteinen läpinäkymättömyys, kaaoksen henkäys.

Juha Hurme sai vuonna kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon romaaniksi mielletyllä monilajisella teoksellaan Niemi. Tänä vuonna ilmestynyt Suomi (Teos, 2020; 479 sivua) on sen jatko-osa ja samaan tapaan lajityyppimäärittelyjä pakeneva ja yhdistelevä. Suomen lukeminen ei edellytä Niemen tuntemista, mutta molempia suosittelen lämpimästi.

En muista tarkkaan, mainitaanko kirjassa joulu, mutta joulukirjaksikin teos sopii. Suomihan on (ainakin suomalaisten mielestä) joulun ja etenkin joulupukin maa.

Kulttuuria on kaikki se, mikä erottaa ihmiset muista eläimistä. Kulttuurilla on näin ollen jopa viiden miljoonan vuoden mittainen historia. Kulttuuri on resurssi, ja sivistys on asenne, jolla tätä resurssia lähestytään, sivistys on kulttuurin käyttämistaitoa ja hinkua siihen.
Kulttuuri on kivaa. Tämän lisäksi se on välttämättömyshyödyke, kaiken aikaa muuttuva keinovarasto, joka avulla ihminen selviää muuttuvassa maailmassa.

Niemen lailla Suomi vilisee ihmisiä ja aatteita ja sen punaisena lankana kulkee monin tavoin Kalevala. Toisin kuin Niemen, jota luin pieninä annoksina, lähes ahmin Suomen. Lienen ollut erilaisessa lukutilassa, sillä vastaavanlaisesta runsaudensarvesta on kyse: historiaa, filosofiaa, kansatiedettä, kielitiedettä, uskontotiedettä, musiikkitiedettä, teatteritiedettä. taidehistoriaa, tieteenfilosofiaa, kirjallisuustiedettä, kulttuurihistoriaa, luonnontieteitä, kansanrunoutta, runoutta, rillumareita…

Jälleen hihittelin lukiessani usein itsekseni ja paikoin nauroin ääneen. Viihdyin todella hyvin tämän viisaan ja hauskan kirjan parissa. Lukeaa, ihmiset, lukekaa, jouluna ja muulloin, Suomea ja muuta.

Kirjabloggaajien joulukalenterin huominen luukku avautuu Kirjaluotsissa ja eilinen avattiin Aina joku kesken -blogissa.

Tekijä: Tuulevin lukublogi

Lukija. Kirjabloggaaja. Kirjastoihminen.

6 vastausta artikkeliin “Kirjabloggaajien joulukalenteri 2020 – luukku 15”

  1. Pidän Hurmeen tavasta kirjoittaa, siinä on jotakin meditatiivistä joka vetää mukaansa. Ja hauskoja uusia näkövinkkeleitä tuttuakin tutumpiin ilmiöihin. Suomi pistetty nyt myös lukulistalle!

    Mukavaa joulun odotusta!!

    Liked by 1 henkilö

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Tuumailen kulttuurikokemuksia, eniten kirjallisuutta.

One Entry to Research

Critical assessment of Web of Science, Scopus and Google Scholar. Updated by Lars Iselid, Umeå University Library, to document a Swedish BIBSAM project.

Bibbidi Bobbidi Book

Blogi kirjoista, lukemisesta ja kulttuurista.

Luetut.net

Kirjablogi

The Bibliomagician

Comment & practical guidance from the LIS-Bibliometrics community

musings of a medical librarian

and mutterings about anything else that takes my fancy!

Kirjavinkit

Yli 10 000 lukemisen arvoista kirjaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: