Melkein täydellinen murha

Olen sillä(kin) tavalla mukavuudenhaluinen, että luen aika vähän muiden kuin länsimaisten kirjailijoiden kirjoja. En tiedä, olisinko osannut tarttua japanilaisen Keigo Higashinon rikosromaaniin Uskollinen naapuri (Punainen silakka, 2020; 容疑者Xの献身』Yogisha X no kenshin, 2005; suomentanut Raisa Rorrasmaa; 287 sivua), ellei sitä olisi palkittu Suomen dekkariseuran ulkomaisen jännityskirjallisuuden kunniakirjalla. Jännittävää ja hienoa, että Suomessa on yksinomaan japanilaisen kirjallisuuden kustantamiseen erikoistunut pienkustantamo.

Uskollinen naapuri on Higashinon läpimurtoteos ja kirjailija on nykyisin Japanin suosituin dekkaristi. Juoni on kieltämättä huippukekseliäs. Syyllinen tiedetään heti ensimmäisessä luvussa, mutta saavatko poliisit sen selville, ja onko heillä keinoja todistaa se.

Eväspuodin myyjä Yasuko Hanaoka tulee tyttärensä Misaton avustuksella tappaneeksi ex-miehensä. Ennen kuin hän ennättää soittaa poliisille ja tunnustaa, saapuu naapuriasunnosta pelastavaksi ritariksi yksinäinen matematiikan opettaja Tetsuya Ishigami. Hän sanoo auttavansa ruumiin hävittämisessä sekä huolehtivansa tarvittaessa alibista. Yasuko suostuu, sillä hän ei halua Misaton osuuden paljastuvan.

Poliisi toki löytää aikanaan ruumiin, mutta aivan omin neuvoin ei fiksun miehen mutkikasta juonta saada paljastettua. Rikosetsivä Kusanagilla on ystävä, joka on ennenkin auttanut rikosten selvittämisessä, fysiikan professori Manabu Yukawa. Yllättäen hän tuntee Ishigamin. Alkaa kahden huippuälykkään mielen taistelu.

Higashino ei mässäile väkivallalla tai kehittele kihelmöivää jännitystä, vaan rakentaa perinteisen dekkarin ja psykologisen rikosromaanin yhdistelmää, joka vie mielenkiintoisten mutkien kautta kohti yllätyksellistä loppuratkaisua. Erittäin viihdyttävää.

Jotkin kulttuurierotkin vähän yllättävät, mutta etenkin herättävät kysymyksiä. Esimerkkejä:

”Hänen nimensä on Kudô. Johtaa painoalan yritystä.”
”Kudôko?”
Kusanagi kertoi, millä kirjoitusmerkeillä miehen nimi kirjoitettiin.

Samalta kuulostavan nimen voi siis kirjoittaa monin tavoin. Jäin miettimään, kertooko sananvaihto japanilaislukijalle enemmän kuin minulle, tai tarkoittaako nimi eri tavoin kirjoitettuna jotakin, tai viittaako jonkinlaiseen taustaan tai siihen, mistä on kotoisin.

Aika kului täysin siihen kaikkeen uppoutumiseen, ja sitten hän menehtyi. Emme kertoneet hänelle, että kyse oli syövästä, mutta ehkä hän aavisti sen.

Meillä ei voi jättää täysi-ikäiselle ja -valtaiselle ihmiselle kertomatta, että hänellä on syöpä. Sen sijaan jokainen voi oman sairautensa halutessaan salata kaikilta muilta. Japanissa diagnoosi ilmeisesti ilman muuta kerrotaan omaisille, muttei välttämättä potilaalle.

Tokion keisarillisen yliopiston kirjasto oli pieni, kolmikerroksinen rakennus. Kusanagi oli opiskeluaikoinaan käynyt siellä vain pari kolme kertaa.

Toki Suomessakin on vaikkapa tieteenalojen välisiä eroja siinä, miten paljon opiskelijat käyttävät kirjoja ja kirjastoja, mutten voi tietää, onko syy olla käyttämättä yliopiston kirjastoa opintojen ala vai jokin muu – vaikkapa se, ettei yliopisto rahoita kirjastoa kunnolla eikä sillä ole kunnollisia kokoelmia ja palveluita, tai se, ettei yliopiston kirjasto edes ole tarkoitettu opiskelijoille – vai onko syy Kusanagissa itsessään. Japanilaiselle lukijalle asia saattaa olla ilmiselvä.

Eksoottinen on tietysti myös itse murhaväline eli kotatsu, jonkinlainen lämpöpöydän ja -viltin yhdistelmä, eikä Yasukon entinen työ baarin asiakkaiden seuralaisena taida meilläpäin ihan tavallinen olla. Mutta tuttua ja yhteistä on paljon enemmän kuin erilaista; ikävä kyllä muun muassa se, että entinen puoliso vainoaa Yasukoa, sekä se, miten opettaja turhautuu yrittäessään opettaa lukiolaisille matematiikkaa.

Mielelläni luen lisää Higashinoa. Sarjan seuraava osa Myrkyllinen liitto ilmestyykin jo huhtikuussa. Ilmeisesti kyseessä on jälleen lähes täydellinen rikos.

Tekijä: Tuulevin lukublogi

Lukija. Kirjabloggaaja. Kirjastoihminen.

10 vastausta artikkeliin “Melkein täydellinen murha”

  1. Tuttuja kulttuurisia piirteitä, tuo että nimet voidaan kirjoittaa eri tavoin eri merkein (mutta sen mahdollinen symboliikka jää hämäräksi, kieltä osaavat ehkä saavat siitä jotain vihjauksia) ja että potilaalle itselleen ei yleensä kerrota suoraan diagnoosia, ainakaan jos se on vakava (ehkä siinä on jotain ajatusta että ei haluta nujertaa toivoa tai jotain).
    Ja kotatsuja ja baariseuralaisia on tullut kirjoissa, sarjakuvissa ja leffoissa nähtyä myös (kuten geishat, eivät ole prostituoituja, joskin ilmeisesti ainakin osa jakaa molemmat ammatit), ymmärtääkseni Japanissa suositaan paljon pieniä baareja joilla on vakioasiakkaat ja konseptissa sitten korostuu varsin henkilökohtainen ote asiakkaisiin…

    Liked by 1 henkilö

    1. Selvästikään en ole lukenut tarpeeksi japanilaista kirjallisuutta. Täytyy yrittää korjata tilannetta.

      Vaikea sanoa, miten missäkin ajattelumaailamassa toivon nujertaa. Eihän syöpä nykyisin ole kuolemantuomio. Olisin raivoissani moisesta.

      Tykkää

  2. Aloin tätä kuuntelemaan joskus viime vuonna ja alku olikin ihan ok, mutta pitkästyin kun tuli jotain turhan teoreettista ”esitelmöintiä”, en enää muista mistä tarkalleen, liittyi varmaan matikanopettajaan. Jätin kuitenkin siinä kohtaa kesken ja vaihdoin kirjaa.

    Liked by 1 henkilö

  3. Luin tästä jo aiemmin esittelyn jostain blogista ja innostuin kovasti. Minusta vaikuttaa todella kiinnostavalta tuo älyllinen mittelö rikoksen selvittämiseksi. Japanilainen kulttuuri on monilta osin kiehtovaa, mutta siinä on myös paljon todella vastenmielisiä piirteitä, etenkin arvostuksessa naisia kohtaan kuten juuri saimme havaita paikallisen olympiakomitean puheenjohtajan lausunnoista. Aion tämän kyllä lukea ja varmaankin myös sen uudenkin tulokkaan, josta en ennen juttuasi tiennyt mitään, kiitos siitä.

    Tykkää

    1. Kaikissa kulttuureissa taitaa olla vastenmielisiäkin piirteitä. Korostunee sitä enemmän mitä kaukaisempi/vieraampi kulttuuri. Kieltämättä kaikki syrjintä, etenkin sukupuoleen liittyvä, on minullekin joskus syy vältellä jonkin kulttuurialueen tuotantoa.

      Tykkää

  4. Kieltämättä itsekin tulee useimmiten pysyttyä tiukasti länsimaisissa ympyröissä. Varsinkin aasialaisen kirjallisuuden kanssa minulla on usein vähän vaikeuksia. Nuo mainitsemasi esimerkit ovat hyvä esimerkkejä siitä, että kulttuurierot vaikeuttavat välillä tulkintaa. Muuten kirja kyllä vaikuttaa kiinnostavalta. Aloin nyt vaan pohtia, että minä ihme on lämpöpöydän ja -peiton yhdistelmä, ja kuinka sillä tehdään murha!

    Tykkää

  5. Japaniin sijoittuvia dekkareita olen lukenut jo pitkään (esim. Sujata Massey) , mutta sivistyksestäni puuttuu vielä japanilaisen dekkaristin teos, vaikka muuten luen lähes kaiken eteeni tukevan suomennetun japanilaisen kirjallisuuden.

    Eli iso kiitos esittelystä ja muistutuksesta. Teos lähtee lukuun heti, kun ehdin. Kaikki lukemani aasialaisdekkarit ovat olleet todella kiinnostavia.

    Tykkää

    1. Olenhan minäkin Rei Shimurat lukenut, mutten osannut ajatella niitä japanilaisina, kun ovat kuitenkin jotenkin niin amerikkalaisia. Ja jos olen niistä kotatsun oppinut, olen lahjakkaasti unohtanut. :)

      Tykkää

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.