Naistenviikko 2021: Olive

Omalaatuinen Olive Kitteridge jatkaa elämäänsä Mainen Crosbyssa teoksessa Olive, taas (Tammi, 2021; Olive, Again, 2019; suomentanut Kristiina Rikman; 355 sivua). Elizabeth Stroutin luoma (entinen) matematiikan opettaja on erikoinen, kerkeäkielinen, ristiriitainen, tyly ja kuitenkin välittävä henkilöhahmo.

Hän nipisti silmänsä kiinni. Voi jospa, hän ajatteli, vaikkei tiennyt mitä tarkoitti. Jospa, hän ajatteli uudestaan. Jospa.

Olive on päähenkilö, mutta Strout kirjoittaa hänen ympärilleen koko Crosbyn ja vähän enemmänkin. Jokainen henkilö on huolella luotu, kiinnostava, tavallisen erityinen tai erityisen tavallinen, kuinka vain.

Ajattele pariskuntaa, joka on jakanut kotinsa huoneet kahtia teippimerkinnöin, ja katselee vieretysten kumpikin omaa televisiotaan, kommunikoiden koiran kautta; tai teinityttöä, joka siivoaa muutaman naapurin luona, tienaa ylimääräistä antamalla vanhan miehen katsella rintojaan, ja palattuaan kotiin soittaa vimmaisesti pianoa; tai vanhaa miestä, joka vuosittain osallistuu sisällissotapäiville, mutta saa erään kerran juuri samana päivänä tietää tyttärensä olevan domina; tai samassa talossa vuorottelevia lähihoitajia, joista toisella on Trump-puskuritarra ja toinen on somalipakolaisten tytär.

”Minä olen hirveän iloinen että sinä tulit käymään”, Cindy sanoi. ”Et usko kuinka moni jättää tulematta.”
”Uskon minä. Uskon kyllä.”
”Mutta miksi he eivät tule? Vanhat ystävätkään eivät tule käymään.”
”Heitä pelottaa.”
”Minkäs teet!”
”Niinpä. Olen samaa mieltä.”
”Mutta sinä et pelkää.”
”En.”
”Vaikka pelkäätkin kuolemaa.”
”Juuri niin”, Olive sanoi.

Pitkämielinen aviomies Henry on kuollut ja yllättäen Olive päättyy uuteen avioliittoon. Ainoa lapsi Christopher elää omaa elämäänsä New Yorkissa, eikä pojan perheen vierailu Oliven luona ole yhtään sen onnistuneempi kuin aiemmin koettu Oliven vierailu pojan luona. Mutta Olive sairastuu, paljastuu pojasta jotakin uutta.

Uutta löytyy myös kulmikkaasta Olivesta, jopa hänelle itselleen, kun hän kohtaa entisen oppilaansa, nykyisen tunnetun runoilijan rantakahvilassa aamiaisella. Muutkin kohtaamiset saavat Oliven – kerrankin, lopultakin – miettimään suhtautumistaan paitsi toisiin ihmisiin myös itseensä; kysymään perustavanlaatuisia kysymyksiä, kirjoittamaan muistelmia.

Mutta hänen elämänsä oli joka tapauksessa melkein ohi. Elämä huljui hänen takanaan kuin pienisilmäinen kalaverkko, täynnä tarpeetonta meriheinää ja rikkinäisiä simpukankuoria ja kiiltäviä pikkukaloja – satoja hänen entisiä oppilaitaan, lukion poikia ja tyttöjä, joiden ohi hän oli kävellyt koulun käytävillä ollessaan itsekin koulutyttö (monet – useimmat – kuolleita), miljardeja tunteiden sirpaleita joita hän oli kokenut katsellessaan auringonnousuja ja auringonlaskuja, erilaisia tarjoilijoiden käsiä jotka olivat laskeneet hänen eteensä kahvikuppeja – kaikki mennyttä tai menossa.

Stroutin kirjoitustyyli lumoaa tarkkanäköisyydellään, yksityiskohdillaan, omalaatuisella lämpimän ironisella otteellaan. Pieneltä, mutta jotenkin mukavalta yksityiskohdalta tuntuu, että Olivella on ollut suomalainen lapsenlikka. Rikmanin suomennosta on aina ilo lukea.

He ajoivat ajamistaan ja Olive kertoi Jackille yhden luokkasalin koulusta jossa hänen äitinsä oli opettanut, miten äiti oli mennyt töihin varhain tehdäkseen talvisin uuniin tulet, kertoi suomalaisesta naisesta joka vahti häntä – siis Olivea – kun tämä oli liian pieni käydäkseen koulua ja George-sedästä, joka oli juoppo ja jonka nuori vaimo oli rakastunut naapuriin…

Tuijata

Tekijä: Tuulevin lukublogi

Lukija. Kirjabloggaaja. Kirjastoihminen.

7 vastausta artikkeliin “Naistenviikko 2021: Olive”

  1. Strout on mahdottoman taitava kirjailija ja Rikmanin suomennokset tekevät sille suurta oikeutta.

    Minäkin luin tämän tässä keväällä vai oliko se alkukesää. Lumouduin, jälleen. Juuri tuo tarkkanäköisyys ja viiltävyys, kaiken alla silti syvä inhimillisyys – tätä lukiessa tuntuu, että näkee taas jotenkin tarkemmin sävyt ja syvyyserot, reunat ja rajat ja yhteydet. Upeita henkilöhahmoja, hienoja ja hienovireisiä tapahtumia.

    Liked by 1 henkilö

  2. Strout on yksi suosikkikirjailijoistani! Oliven ykkösosa oli ihan täydellinen ja kyllä tämäkin sitä hipoi. Olive on aivan mieletön hahmo ja tässä kakkososassa kuvataan ikääntymistä todella taitavasti. Huumori on suloisesti läsnä kaikessa.
    Toivottavasti saadaan Stroutilta paljon lisää kirjoja!

    Liked by 1 henkilö

  3. Olen lukenut Stroutilta ne pari suomennettua pienoisromaania, mutta Olivet ovat jääneet väliin. Kiitos muistutuksesta – kuulostaa niin hyvältä, että taidan etsiä syksyllä sen ensimmäisen Olive-kirjan käsiini. Melkoinen persoonallisuus tuntuu olevan tämä Olive. :)

    Liked by 1 henkilö

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.