Elämää Iranissa vuosina 1953-1981

Nazanine Hozar on Kanadassa asuva teheranilaissyntyinen kirjailija, jonka esikoisteos Aria (Otava, 2020; Aria, 2019; suomentanut Hilkka Pekkanen; 431 sivua) on huikea kertomus selviytymisestä.

”Annan sinulle nimeksi Aria, koska nimesi sisältää koko maailman tuskan ja rakkauden”, hän sanoi.

Aria on Iranissa pojan nimi ja tarkoittaa iranilaista eli arjalaista, mutta vastasyntynyt lapsi, jonka isä uhkaa tappaa ja äiti Mehri, väkivaltaiseen avioliittoon päätynyt kerjäläistyttö, hylkää, saa nimensä aarioiden mukaan.

Lopulta Mehri nousu ja kääntyi poispäin. Hän asteli matkoihinsa – niin kauas, ettei edes kuutamo voinut enää auttaa häntä näkemään tytärtään.

Hän syntyy vuonna 1953, jolloin pääministeri Mohammed Mossadeq syöstiin vallasta länsimaisten tiedustelupalveluiden avustuksella – öljyn vuoksi, minkä muunkaan. Itsevaltaisen shaahimonarkian vastustajia oli kansasta kohonnut poliittisesta äärilaidasta toiseen, mutta voittajaksi nousi vuonna 1979 islamismi ja sen myötä valtaan maanpaosta vallankumousta johtanut Khomeini, uskonnollinen johtaja eli ajatollah, vaikka uskonnon ja valtion aluksi uskoteltiinkin pysyvän erillään. Näinä vuosina Aria kasvaa aikuiseksi valtavien tulo- ja varallisuuserojen sekä moninaisten poliittisten ja uskonnollisten ristiriitojen repimässä maassa.

Arian lapsuudesta lukiessa ei voi olla miettimättä, olisiko ollut onnellisempaa, ettei nuori shaahin armeijan autokuski Behruz olisikaan löytänyt vauvaa, sillä tämän vaimo Zahra on julma äidin korvike. Sinisilmäinen, punatukkainen Aria on oppimattomien ja taikauskoisten köyhien mielestä kirottu, ja ilmeisesti häntä voi siksi kohdella kuinka huonosti vain. Ei muilla lapsilla silti välttämättä juuri väkivallattomampi kohtalo ole, ja onneksi lempeä Behruz kotilomillaan sentään tuo tytön elämään vähän iloa ja rakkautta, samoin naapurin huulihalkioinen poika Kamran salaa.

Kamran käveli kotiin hitaasti eikä pysähtynyt ennen kuin vastaan tuli banderolleja kantava väkijoukko. Kaikki huusivat: ”Kuolema šhaahille! Kauan eläköön Khomeini!” Toisen Kamran tunsi, toisesta hän ei ollut ikinä kuullutkaan. Hän jatkoi matkaa.

Aria on sokeutumassa likaisuudesta ja muusta hoidon puutteesta johtuvan silmätulehduksen vuoksi, kun hänen onnensa kääntyy. Uutena äidin vastineena varakas ja oppinut Ferešte Ferdows on suorastaan pahan Zahran – joka tosin ei muustakaan tiedä – täydellinen vastakohta. Uudesta kodistaan Aria pääsee kouluun ja saa siellä kaksi hyvää ystävää, Hamletin ja Mitran. Hän tutustuu myös köyhään Širazin perheeseen, jonka tyttärien lukemaan opettamisen uusi kasvatusäiti verhoaa yleisen lähimmäisenrakkauden osoitukseksi, vaikka taustalla on jotain paljon yksityisempää.

Arian vaihtelevan elämäntarinan kautta Hozar voi kuvata Teheranin eri yhteiskuntaluokkia ja moninaista uskontojen kirjoa. Ystävä Hamletin varakas perhe on kristitty, hyvin toimeentuleva Ferdowsin suku alkujaan zarathustralaisia, köyhät Širazit juutalaisia, ja joku kauppias kuiskaa olevansa bahai, mutta suurin osa ihmisistä on jonkin suuntauksen muslimi, ainakin nimellisesti – ja sitä enemmän, mitä pidemmälle yhteiskunnallinen muutos etenee.

Kaikki ihmissuhteet kietoutuvat toisiinsa hämmentävillä ja lumoavilla tavoilla. Hozarin kirjoitustyyli ei korosta väkivaltaa ja epäoikeudenmukaisuutta, vaan toteaa sen, ja rauhallisesti, eleettömästi tämä tarina onkin kerrottava, jotta sen edes pystyy lukemaan. Tapahtumapaikkaa, Teheranin monimuotoisuutta, Hozar kuitenkin kuvaa elävästi. Se huutaa ja kuiskaa, tuoksuu ja haisee basaareineen, kapeine kujineen, avoviemäreineen, elokuvateattereineen, kulkueineen, huumekauppiaineen, puutarhoineen ja kaoottisine liikenteineen.

Kun sekavaa poliittista ilmapiiriä, pidätyksiä ja vankeutta kuvataan lasten ja nuorten näkökulmasta, näyttäytyy kaikki kenties vieläkin sekavampana kuin todellisuus, mutta toimii, ja voidaan tavallaan vain todeta sellaisia asioita kuin joutuminen shaahin salaisen poliisin kynsiin tai uskonnollisten puheiden kätkeminen c-kaseteille länsimaisen musiikin joukkoon. Näin kudotaan tiiviisti yhteen henkilökohtainen ja poliittinen, sillä kaiken keskellä nuori ihminen, myös Arian kaltainen sitkeä selviytyjä, on ihmeissään niin yksityisistä kuin yleisistäkin syistä.

Tekijä: Tuulevin lukublogi

Lukija. Kirjabloggaaja. Kirjastoihminen.

8 vastausta artikkeliin “Elämää Iranissa vuosina 1953-1981”

  1. Selvästikin niitä kirjoja joissa oppii taas vieraista kulttuureista ja niiden perinteistä, eli kiinnostaa. Syksyn saapuessa mulla lukemisto usein vaihtuu kesänhöttöisestä vähän ’syvällisemmäksi’ eli juurikin tämän kaltaiset maistuu taas. Kuuntelin juuri englanniksi enimmäkseen Afganistaniin sijoittuvan kirjan, joka alkaa vuoden 1978 vallankumouksesta, jossa päähenkilön perhe saa surmansa. Harmi kun niin pieni osa kirjoista käännetään suomeksi.

    Liked by 1 henkilö

    1. Yhä vähemmän varmaan jatkossa suomennetaan mistään muusta kuin englannista (josta tämäkin on käännetty), kun (muiden) kielten opiskelu vain vähenee. Kone ei kaunokirjallisuutta opi kääntämään.

      Tykkää

  2. Kiehtovan kuuloinen teos, kiitos vinkistä! Jossain vaiheessa luin jokusen Lähi-itään sijoittuvan romaanin ja Iran etenkin kiehtoo jostain syystä. Mutta sitten tuli ehkä jokin ahdistus, sillä monen maan tilanne on pitkään ollut niin kehno eikä vaikuta parempaan olevan menossakaan, että halusin ehkä jo sulkea silmäni aiheelta edes kaunokirjallisuudessa (kun se uutisissa pukkaa iholle koko ajan). Siitä on jo kuitenkin aikaa, kun viimeksi olen lukenut näille seuduille sijoittuvaa proosaa, joten miksipä ei!

    Liked by 1 henkilö

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.