Laila Heinemannin teoksen Naisia matkalla – tyttöjä, vaimoja ja ikäneitoja maailmalla (Books on Demand, 2019; 232 sivua) reissunaisista osa on samoja kuin Päivi Laitisen kirjassa, mutta osa uusia tuttavuuksia. Heinemann kirjoittaa matkailleista naisista teemoittain, ei henkilöittäin, mikä tekee teoksista erilaisia, vaikka niissä on myös paljon samaa.
He eivät halunneet olla miehiä, he halusivat vain olla yhtä vapaita kuin miehet.
Heinemann pohtii, mikä on matkailua. Se onkin hyvä kysymys. Mitä kaikkea voi raahata mukanaan ja kuinka suuren seurueen kanssa matkustaa ilman, että kyseessä on muuttokuorma matkatavaroiden sijaan?
Entä onko vaikkapa pyhiinvaellus matkailua? Heinemann on ottanut mukaan kaksi keskiajan naista, joiden tiedetään olleen pyhiinvaeltajia: italialaisen Pyhän Bona Pisalaisen, josta ei tiedetä kovin paljon, ja englantilaisen Margery Kempen, jonka omaelämäkerta hautui kirjaston uumenissa vuoteen 1934.
Myöhemmin monia naisia ajoivat matkoille kyltymätön uteliaisuus ja tutkiva mieli. Naisille vain ei vuosisatoihin suotu kunnollista koulutusta tai oppiarvoja, eikä usein edes pääsyä kirjastoihin ja arkistoihin. Tästä seurasi se myönteinen puoli, että heidän oli pakko tehdä kenttätyötä, kun taas tiedemiehet ahkeroivat tutkijankammioissaan.
Alkuun naiset tyytyivät matkoillaan vain keräämään luonnontieteellisiä näytteitä. … Keräämiseen ei tarvittu akateemista koulutusta.
Yksi kiinnostavista poikkeuksista ”pelkkiin kerääjiin” on jo 1600-luvun lopulla tyttärensä kanssa Surinamissa matkaillut Maria Sibylla Merian, joka oli tunnettu kasvimaalari ja hyönteistutkija, toki ilman oppiarvoa. Työn arvo tunnustettiin todella vasta 1900-luvun lopulla.
Heinemann pohtii Ida Pfeifferin matkustusmotiiveja. Nainen matkusti kaikkialla maailmassa ja kirjoitti (kenties väritetysti) seikkailuistaan, mutta tuntuu ylenkatsoneen lähes kaikkia paikkoja ja niiden asukkaita.
…välillä tämän päivän lukijan väkisinkin ihmettelee, miksi hän ylipäätään halusi nähdä muita maita.
Teoksen hauskoihin yksityiskohtiin kuuluu muiden muassa se, että 1870-80-luvuilla laajalti matkaillut Marianne North, joka osti matkalipun San Franciscosta New Yorkiin ja sai sille matkustusaikaa peräti 20 vuotta.
Kun yritettiin estää naisia lähtemästä matkalle yksin, se argumentti, jota useimmin käytettiin – sovinnaisuuden lisäksi – oli turvallisuus.
… matkustaminen saattoi silti olla siirtomaavallan aikoina naisille jopa turvallisempaa kuin miehille, koska heitä ei koettu valloittajiksi eikä uhkaksi.
… Aivan yksin nämä naismatkailijat kuitenkin harvoin matkustivat … miehillä tosin oli vieläkin suuremmat retkikunnat, koska heillä oli enemmän varoja käytettävissään. … Jokainen tohtori Livingstonen Afrikan matkoista maksoi yli 50 000 puntaa, yksi Mary Kingsleyn matka 300 puntaa.
Mikä näissä matkailleissa naisissa kiinnostaa? Päättäväisyys, rajojen rikkominen, patriarkaatin uhmaaminen, tiedonjano, pelottomuus, kenties myös mukavuudenhalun puute. Kun itse on haluton matkaamaan kovin eksoottisiin paikkoihin tai kulkemaan epämukavissa olosuhteissa kuten vaikkapa rämpimään viidakoissa tai taivaltamaan autiomaissa, ja kun omista matkustustavoista moottoripyöräkyyti lienee eksoottisin ja matkan kestoista noin kuukausi pisin, on vastustamattoman kiehtovaa lukea menneiden vuosisatojen rohkeista reissunaisista oman kodin turvassa.
Tuulevin lukublogi 
Kiinnostava kirja, sillä en ole aiemmin tiennyt mitään kyseisistä reissunaisista.
TykkääLiked by 1 henkilö
Hieno nosto! Minä en ole millään tavalla kiinnostunut matkailemaan, mutta tällainen kirja olisi kiva lukea.
TykkääLiked by 1 henkilö
Tuo rajanveto mikä on matkailua ja mikä sitten varsinaista asumista on kyllä monilla vanhemmilla matkaajilla joskus aika epämääräinen, kun myös aikaskaalat ovat aika lailla erilaisia kuin mitä nykyään käsitetään matkailuna…
Joku aika sitten luin Egerian Matkapäiväkirjan 300-luvun lopulta, jossa ylhäisönainen tekee pyhiinvaelluksen Pyhälle Maalle, ja matka kesti vähintään kolme vuotta, ehkä pitempäänkin (sinä aikana kyllä liikutaan ihan laajastikin pitkin raamatullisia maisemia), ja mainitaan että muitakin roomalaisnaisia on Jerusalemiin tullut (ja näistä on varmaan vielä vaikeampi sanoa että voiko sanoa näiden muuttaneen kaupunkiin vai olevan matkalla). Mutta tuolloin myöhäisantiikin aikaan tietysti Välimerellä pääsi kulkemaan hyvin ja ehkä turvallisemminkin kuin hieman myöhemmin…
Samoin joissain vanhemmissa brittikirjoissa tulee esiin naisia joille on ihan elintapana matkustella ympäri Eurooppaa, muuttaa kaupungista ja hotellista toiseen ja elää noin vuosia ilman vakituista asuntoa…ei ehkä tyypillisintä elämää siinä 1800-1900-luvun vaihteessa mutta ilmeisesti ei myöskään tavattoman poikkeuksellista.
Nämä ovat tietysti sellaisia joiden voi sanoa liikkuvan koko ajan ”sivistyneen maailman” piirissä varsinaisen tutkimusmatkailun sijaan, mutta silti omalla tavallaan haastavat myös käsityksiä matkustamisesta ja asumisesta.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos kiinnostavasta kommentista. Rajanveto lienee mahdotonta, ehkä tarpeetontakin, mutta mielenkiintoista sitä on pohtia. Joillekinhan matkustaminen on nykyisinkin elämäntapa.
TykkääTykkää
Tykkään näistä reissukirjoista. Ja naisten matkoista puhuttaessa kiehtoo äärimmäisyys. Aikana jolloin matkustaminen oli hankalaa, vaarallistakin ja ylipäänsä harvinaista, naisen matkustaminen (yksin varsinkaan) oli kuitenkin erittäin epätodennäköistä. Ja joo, eipä tosiaan ole itsekään kovin extreme-reissuja tullut tehtyä, vaikka matkustamiselle huomattavasti otollisemmassa ajassa on eletty.
TykkääLiked by 1 henkilö
Monin tavoin äärimmäistä tosiaan.
TykkääTykkää
Minusta olisi loistavaa olla reissunainen, yönainen, sellainen joka matkaa jonnekin ja kertoo havainnoistaan muille! Olen asunut ja työskennellyt Suomen lisäksi kahdeksassa maassa. Kirjoittelin aina pitkiä kirjeitä tuttavilleni, mutta huippua olisi ollut, jos silloin olisi ollut jo blogimaailma. Vaikka olen asunut kahdessa maassa, jossa ei ollut McDonaldsia, niin minun extreme-kokemukseni ovat melko keveitä. (Siis todella harvoin käyn Mäkkärissä, mutta sen puuttuminen usein kuvastaa maan kehitysastetta. Tai ainakin talouden.)
Mia Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin oli ensimmäinen ja ainoa historiallisista reissunaisista kertonut kirja, jonka luin. Upea konsepti ja monesta yönaisesta olisikin kiva lukea enemmän.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kerran juttelin ihmisen kanssa, joka oli käynyt ihan muutamaa lukuun ottamatta kaikissa maailman maissa, ja mittasi ilmeisesti samaa asiaa kiinalaisen ravintolan olemassaololla.
Tuo Kankimäen kirja jäi minulta kesken ennen edes kuin päästiin niihin yönaisiin. Liian pitkä johdanto? Pitää kokeilla joskus uudelleen. Petterssonin ”jännissä naisissa” on myös näitä matkailijoita – samojakin.
TykkääTykkää
Olen lukenut kaikki kolme Heinemanin kirjaa. Oli mielenkiintoista lukea analyysisi tästä yhdestä. Matkustaminen on rankkaa puuhaa, ja todellakin on paljon mukavampaa lukea toisten tekemistä matkoista ”oman kodin turvassa”. Yksin matkustaminen naisena ei ole ihan helppoa nykypäivänäkään. Olen laittanut omat kokemukseni kansien väliin kirjassa Vanha nainen Espanjassa. Ihan kiva olisi saada siitäkin analyysi blogiisi!
TykkääLiked by 1 henkilö
Analyysi on aika paljon sanottu näistä postauksista, mutta kiitos.
TykkääTykkää