Naistenviikko 2022 – Anni

Tarinankertoja – Anni Swanin elämä (Siltala, 2022; 435 sivua) on Riitta Konttisen perusteellinen elämäkerta satu- ja nuortenkirjailijan elämästä ja urasta.

Anni Swan oli … alusta lähtien … ”kirjailija”, sillä hänelle sadut olivat estetiikkaa, sanataidetta, eivät ideologisia, opettavaisia tai moralisoivia tekstejä.

Yhdeksän Swanin sisarusta, ”mustaa joutsenta”, ovat oleellinen osa suomalaista kulttuurihistoriaa sekä omien tekojensa että perhesuhteidensa kautta. Vanhemmat kannustivat tyttäriään opintielle, ja isä työllisti heitä lapsesta saakka julkaisemansa sanomalehden käännös- ja oikolukutöissä.

Annin saduissa ei ollut ”tätihuumoria”, ei ikävää moralismia, liikaa opettamisen halua tai teennäistä tunteellisuutta, …

Anni Swan (1875–1958) aloitti satukirjailijana ja loi suomalaisen taidesadun ja laajensi sittemmin realistiseen lasten- ja nuortenkirjallisuuteen. Paitsi menestynyt lasten- ja nuortenkirjailija, hän oli myös tuottelias suomentaja sekä työskenteli opettajana ja toimitti lasten- ja nuortenlehtiä.

Avioliittoon ja perheen perustamiseen Anni Swan suhtautui pitkään epäillen ja torjuvasti peläten menettävänsä mahdollisuutensa olla kirjailija ja itsenäinen nainen. Lopulta hän solmi ilmeisen onnistuneeksi osoittautuneen liiton runoilija ja suomentaja Otto Mannisen kanssa, ja sai kolme poikaa. Manninen tuskin paljon taloustöitä teki, vaikka raivasikin innolla maita ja mantuja perheen kesäpaikkasaaressa, mutta olihan perheellä ajan tavan mukaan palveluskuntaa. Anni Swan ei joutunut luopumaan urastaan äitiyden vuoksi, kuten lähipiirin monet näyttelijä- ja muusikkonaiset.

… suosiossa oli paljolti kysymys juuri hänen inhimillisistä, erehtyväisistä ja hauskoista tyttöhahmoistaan, … Taustalla oli … Swanin sisarusten saama kasvatus, joka rohkaisi itsenäisyyteen ja omaan ajatteluun.

Anni Swan on yhä monille ainakin minun ikäpolveni lukijoille tuttu lapsuusajan kirjoista. Iris rukka oli minun suosikkini. Vieläköhän Swania luetaan?

Konttisen elämäkerta on perusteellistä ja tarkkaa työtä. Alkupuolta kirjasta pidin hieman liiankin perusteellisena varsinaisen kohteen kannalta, kun sukutaustoja selviteltiin varsin tarkkaan, joten kirja muuttui sitä mielenkiintoisemmaksi mitä pidemmälle luin. Paitsi kirjailijaelämäkerta teos on myös asiantunteva katsaus 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alkupuoliskon kulttuurihistoriaan. Myös valokuvakuvitus on mielenkiintoinen.

Tuijata-blogin naistenviikon haaste

Tekijä: Tuulevin lukublogi

Lukija. Kirjabloggaaja. Kirjastoihminen.

4 vastausta artikkeliin “Naistenviikko 2022 – Anni”

  1. Kyllä minä ainakin luen. Minun suosikkini on Pikkupappilassa/Ulla ja Mark -teospari, sitten tulee Me kolme Ritvan suojatit. mutta on ne kaikki klassikot kyllä niin ihanii.

    Liked by 1 henkilö

    1. Tuota teosparia pidetäänkin yleensä Swanin parhaina. Itse pidin muistaakseni Iris rukan lisäksi eniten Sarasta ja Sarrista. Aikuisena en enää uskalla lapsuussuosikkeja lukea, ettei menisi muisto pilalle.

      Tykkää

  2. Saattaa ikävä kyllä olla, ettei nuori polvi enää Swanista juuri tiedä. Itse luin vasta tässä aikuisena Iris rukan, ja jäi kyllä hyvin mieleen!

    Liked by 1 henkilö

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Tuumailen kulttuurikokemuksia, eniten kirjallisuutta.

One Entry to Research

Critical assessment of Web of Science, Scopus and Google Scholar. Updated by Lars Iselid, Umeå University Library, to document a Swedish BIBSAM project.

Bibbidi Bobbidi Book

Blogi kirjoista, lukemisesta ja kulttuurista.

Luetut.net

Kirjablogi

The Bibliomagician

Comment & practical guidance from the LIS-Bibliometrics community

musings of a medical librarian

and mutterings about anything else that takes my fancy!

Kirjavinkit

Yli 9000 lukemisen arvoista kirjaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: