Naiset ylimmässä vallassa

Naisia on noussut hallitsevaan asemaan huolimatta kaikista niistä voimista ja kulttuurisista käytänteistä, jotka useimmissa yhteiskunnissa ovat pyrkineet pitämään naiset vallankäytön ulkopuolella.

Pekka Valtosen Naisia valtaistuimella – kuningattaria ja keisarinnoja uuden ajan alun Euroopassa (Gaudeamus, 2022; 533 sivua) on massiivinen tietopaketti yhdestätoista naishallitsijasta 1300-luvun lopulta 1700-luvulle, Tanskasta (tulevaan) Espanjaan, Brittein saarilta Ruotsiin ja takaisin, Itävalta-Unkarista Venäjälle.

Naisia nousi 1400-luvulta 1700-luvulle hallitsijoiksi lähes kaikkialla Euroopassa; osa kruununperimyksen kautta, osa kamppailtuaan vallasta kilpailevien kruununtavoittelijoiden kanssa, osa vallankaappausten tuloksina. Valtonen kirjoittaa niin hallinnon uudistamisista, tieteiden kehittämisestä, taiteiden vaalimisesta, valtapeleistä ja ennakkoluuloja vastaan taistelemisesta kuin yksityiselämästäkin.

Margareeta I oli Tanskan ja Norjan kuningatar vuosina 1387-1412 ja lisäksi Ruotsin kuningatar vuosina 1389-1412. Hänen aikanaan syntyi Kalmarin Unioni, joka hajosi vasta vuonna 1521. Hän hallitsi suvereenisti, mutta hänen valtaannousunsa oli sen verran erikoista, ettei häntä nimitetty muodollisesti kuningattareksi. Hän oli ”täysivaltainen rouva ja oikea isäntä”. Aikalaiset saattoivat lähestyä häntä herra kuningattarena tai rouva kuninkaana. Margareetasta tiedetään melko vähän, sillä lähteitä on säilynyt niukasti.

Margareetan ansioksi voidaan lukea kuningasvallan ja sitä kautta keskitetyn hallintovallan vahvistaminen Pohjolassa. Se auttoi … siirtymisessä keskiaikaisesta, aatelin hallitsemasta hajanaisesta järjestelmästä kohti esimoderneja valtiorakennelmia.

Isabella Katolilainen oli Kastilian kuningatar vuosina 1474-1504 ja nainen Espanjan valta-aseman taustalla. Espanjaa ei tuolloin vielä ollut. Isabella hallitsi omaa valtakuntaansa ja hänen puolisonsa Ferdinand Aragoniaa. He, ”katoliset majesteetit”, olivat vieraita toistensa valtakunnissa ja hallitsijoita vain omissaan. Heidän perintönään yhdistyneen valtakunnan merkitys ja asema oli lopulta aivan toinen, sillä Isabella henkilökohtaisesti antoi luvan ja rahoituksen Kristoffer Kolumbuksen kolmen ensimmäisen aluksen purjehdukselle Atlantin yli. Eurooppalainen maailmankuva mullistui. Uuden maailman valloittaminen muutti historiaa tavoilla, joista Isabellalla ja hänen aikalaisillaan ei voinut olla aavistustakaan.

Isabella ja Ferdinand pyrkivät vahvistamaan valtakuntiaan jälkeläistensä dynastisilla avioliitoilla.

Maria Stuart hallitsi Skotlantia vuosina 1542-1567, mutta maa ei ollut yhtenäinen valtio edes oman aikansa mittapuilla. Kokonaisuus oli vaikeasti hallittava, riippumatta siitä, kuka valtaistuimella istui. Keskenään riitelevät klaanit olivat epävarmoja kumppaneita ja uskontokysymykset jakoivat niin rahvasta kuin eliittiäkin. Marian valtakausi oli täynnä konflikteja, salajuonia, petturuutta, vangitsemisia ja kaikkea muuta sekavaa. Valtonen kuitenkin arvioi Skotlannin ulkoisen aseman vahvistuneen hänen valtakautensa aikana.

Englannin kuningattarena oli vuosina 1553-1558 Maria I, samalla kertaa kuningas ja kuningatar. Hän oli maan ensimmäinen naispuolinen monarkki. Kirjasta voi lukea lisää hallitsijoiden kahdesta ruumiista, poliittisesta ja maallisesta.

Hän oli katolinen, mutta maa oli jo jonkin aikaa ollut lain mukaan protestanttinen.

Mariasta tuli seremonian mukaisesti Englannin kirkon päämies, mutta minkä kirkon? … Englannin reformoidun, anglikaanisen kirkon, jota hän ei tunnustanut.

Ei ihan paras alku hallitsijakaudelle. Historioitsijoiden näkemykset Marian onnistumisesta hallitsijana eroavat.

”Neitsytkuningatar” Elisabet I:n (Englannin ja Irlannin kuningatar 1558-1603) tietävät kaikki.

…Elisabet onnistui pitkän valtakautensa aikana sekä häivyttämään epäilyjä ja oletuksia naishallitsijan luontaisesta heikkoudesta että nostamaan itsensä niiden yläpuolelle.

Myös Ruotsin kuningatar (1632-1654) Kristiina lienee monille tuttu nimi. Suurimman osan valtakaudestaan hän oli lapsi. Alle kuusivuotiaana Pohjolan soturikuninkaan tyttärestä tuli ”Ruotsin, Göötan ja Vendien Kuningas, Suomen suuriruhtinatar, Eestin ja Karjalan Herttuatar ja Inkerinmaan Rouva”. Kristiina hallitsi itsenäisesti vain lyhyen aikaa ennen kuin luopui vallasta, kääntyi katoliseksi ”pakkoprotestanttisessa” Ruotsissa ja muutti Roomaan. Kruunusta luopuminen ei tieteistä tai taiteista kiinnostuneelle Kristiinalle näytä tarkoittaneen, etteikö tuo ”Pohjolan Minerva” olisi pitänyt itseään monarkkina. Mutta pitikö hän itseään naisena?

… hän ei nähnyt itseään sukupuolensa edustajana. Ei myöskään ole mitään viitteitä siitä, että olisi ollut huolissaan naisten asemasta yleensä. Itsensä hän koki täysin miesten veroiseksi.
Tasa-arvopyrintöjen sijasta Kristiinalla oli oikeastaan pikemmin niitä vastustavia mielipiteitä. Itsensä pois lukien Kristiina ei arvostanut naishallitsijoita ja oli sitä mieltä, ettei naisten pitäisi koskaan hallita…

Suomessa Kristiinalla on erityisen hyvä maine, koska hänen aikanaan perustettiin Suomeen yliopisto, Turun Akatemia vuonna 1640. Hänen vallassaolovuosinaan perustettiin useita kaupunkeja: Lappeenranta, Raahe, Kristiinankaupunki, Kajaani, Brahea (lakkautettu vuonna 1681), Kuopio, Pietarsaari ja Hamina.

Anna oli Englannin, Irlannin ja Skotlannin kuningatar vuosina 1702-0717 ja Ison-Britannian ja Irlannin kuningatar vuosina 1707-1714. Melko lyhyet kaudet siis, mutta silti kummastuttaa, etten muista juuri kuulleeni Valtosen ”saarivaltion viimeiseksi kotoperäiseksi hallitsijaksi” nimeämästä Anna Stuartista, katolisen isän protestanttisesta tyttärestä, aiemmin.

Etenkin, kun hänen kaudellaan Englanti ja Skotlanti yhdistyivät Iso-Britanniaksi, ja syntyivät parlamenttiin toryt ja whigit, ensimmäiset poliittiset puolueet.

Hänen tapansa vaikuttaa oli hienovarainen eikä nojannut käskyttämiseen, kuten usein oli laita vahvoina pidetyillä hallitsijoilla. Yhtäkään suurta päätöstä ei silti tehty ilman hänen suostumustaan, …

Toinen kirjan Anna oli Venäjän keisarinna vuosina 1730-1740, mutta sanoisin, että on liioittelua sanoa hänen hallinneen mitään, vaikka hänellä oli rajaton yksinvalta. Hän metsästi ja kiusasi alaisiaan, juhli ja tuhlasi.

…kymmenvuotisen valtakautensa valtiolliset asiat hän jätti suosiolla lähimmille ministereilleen.

Häntä ei saanut häiritä pikkuasioilla, varsinkaan silloin kun hän rentoutui – ja hän rentoutui lähes kaiken aikaa.

…vastaaviin irvokkuuksiin ja raakuuksiin, jopa suuremmassa mittakaavassa, oli syyllistynyt myös kaikkien ihailema Pietari Suuri, monista aiemmista tsaareista puhumattakaan.

Hyvin toisenlainen hallitsija oli Itävallan arkkiherttuatar, Böömin ja Unkarin kuningatar (1740-1780), Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisarinna (1745-1765) Maria Teresia. Valtonen nimittää häntä maan ja suurperheen äidiksi. Hän oli ahkera, alati raskaana (16 lasta, joista suurin osa naitettiin Euroopan eri kuningas- ja ruhtinassukuihin) ja muuten kuin uskonnollisesti avarakatseinen, jopa moderni.

Tilanne oli hieman erikoinen. Maria Teresia oli Itävallan, Böömin ja Unkarin suvereeni monarkki, jonka puoliso, keisari, oli näillä alueilla ilman muodollista valtaa, kun taas keisarinnapuolisona Maria Teresia oli ilman muodollista valtaa keisarikunnan alueilla. Joiltain osin nämä alueet menivät päällekkäin, joiltakin eivät…

Maria Teresia hallitsi 40 vuotta ja Habsburgien valtakunta kehittyi sinä aikana merkittävästi. Hänen jälkeensä seuraava nainen minkään saksankielisen maan johdossa oli Angela Merkel (Saksan liittokansleri 2005-2021).

Elisabet (1741-1762) sai asemansa Venäjän keisarinnana vallankaappauksessa ja ilmeisesti ainakin yritti olla edistyksellinen hallitsija. Aikansa hän kuitenkin käytti lähinnä pukeutumiseen ja määritteli maan yläluokan kulloisenkin muodin ja tyylin. Samaa pukua voi käyttää vain kerran ja sen piti olla jalokivin koristeltu. Toki hän myös rakennutti palatseja ja puutarhoja eli loi valtakunnalle imagoa. Eikä Venäjä hänen kaudellaan hävinnyt yhtään sotaa, mikä mahdollisti talouden kehittymisen.

Venäjän keisarinna Katariina II (Suuri) (1762-1796) oli alun perin saksalainen prinsessa Sophie Auguste Friederike, Anhalt-Zerbstin herttuan tytär. Hän oli 14-vuotias matkustaessaan Venäjälle tutustumaan tulevaan puolisoonsa.

Ottaen huomioon, että Katariina ei tullut keisarillisesta tai mistään venäläisestä suvusta ja että hän ei ollut ainoastaan vallankaappaaja vaan myös laillisen hallitsijan murhaaja … hänen valtansa vakiintui ällistyttävän nopeasti.

Venäjän kaltaisessa maassa, missä juonittelu ja korruptio hovissa olivat arkipäivää, Katariina onnistui pitämään langat käsissään, valitsemaan luotettavia alaisia ja vakiinnuttamaan valtansa… siitä huolimatta, että hänen seksuaalielämänsä herätti pahennusta…

Jotkut näistä naisista hallitsivat hyvin, toiset huonosti, yksi ei ehkä ollenkaan. Hallitsijoina naiset erosivat toisistaan siinä missä miehetkin hallitsijoina toisistaan.

Teos on tutkijan kirjoittama perusteellinen tietokirja lähdeviitteineen ja -luetteloineen sekä henkilöhakemistoineen. Kirjan kuvitus tukee tekstiä oivallisesti ja lopun sukupuut valaisevat omalta osaltaan Euroopan kuninkaallisten monimutkaisia sukulaisuussuhteita.

Opin teoksesta paljon ja viihdyin sen parissa loistavasti.

Pieni pokkari suurista kirjoista

Ville-Juhani Sutisen esseeteos Vaivan arvoista – esseitä poikkeuskirjallisuudesta (Avain, 2022; 319 sivua) on eräänlainen lukupäiväkirja koronavuosilta. Poikkeusaika antoi kirjailijalle ja kääntäjälle aikaa lukea järkälemäisiä teoksia tai teoskokonaisuuksia tai teosten yhdistelmiä.

Maailman rakentaminen uudelleen voi tuntua joskus vaikealta niin tekijästä kuin lukijastakin. Mutta se on vaivan arvoista.

1334 sivua. 1984 sivua. 1198 sivua. 1144 sivua. 1181 sivua. 1789 sivua. 1088 sivua. 959 sivua. 1655 sivua. 1066 sivua. 1266 sivua. 1807 sivua. 1720 sivua. Suurin osa teoksia, joita ei ole suomennettu, ja jotka Sutinen luki joko alkukielellä tai englanniksi käännettyinä.

Sutinen kirjoittaa lukemisen hienoudesta ja kauheudesta.

Teos on vuoden 2022 Tietokirjallisuuden Finlandia-voittaja. Olen iloinen, että kirja kirjallisuudesta voitti. Valinnan tehneen Hanna Nohynekin lailla tunnen Sutisen avulla lukeneeni yhden kirjan sijasta monta kirjaa ja samalla niistä niin paljon, että pysyn niiden suhteen Sutisen lukukokemusten varassa ja luen itse jotakin vähän vähemmän poikkeuksellista.

Kolme hajahuomioita

  • Sutisen mukaan Elena Ferranten Napoli-sarja on autofiktiota. Autofiktiossa kirjailija esiintyy päähenkilönä ja kertojana tapahtumissa, jotka ovat uskollisia kirjailijan elämästä tiedetyille faktoille. Tietääkö Sutinen siis, kuka Ferranten salanimen takana on?
  • Sutisen väite ”…koska minulla ei ollut sitä hyllyssäni eikä siten ole suomennettu ja siten saatavana kirjastossa…” hämmentää. Onhan kirjastoissa toki muitakin kuin suomenkielisiä teoksia. Ehkä ei juuri ko. kohdassa mainittua, mutta on älytön ajatus, että suomentamattomuus estäisi kirjastosaatavuuden. Kirjastoille voi jopa tehdä hankintaehdotuksia.
  • Sutinen lukee mielellään kirjoja ääneen. Ja ehkä kuunteleekin? Mutta äänikirjoista hän ei pidä. Makuasia toki, mutta ääneen luettu kirja äänikirjakin on. Tilanne ei tietenkään ole sama kuin yhdessä ollessa lukiessa, mutta parempi kuin ei mitään, minusta.

Näistä ajatuksista viehätyin erityisesti:

Lukevista ja keskittyneistä ihmisistä sanotaan usein, että he elävät ”omissa maailmoissaan”.

Entä jos lukeva, keskittyvä ihminen ei olekaan se, joka on omissa maailmoissaan, vaan kaikki ne tekaistuja leikkejä yhteisessä illuusiossaan leikkivät lapset ja myöhemmin elämän rutiineja suorittavat aikuiset? Kenties kirjaa lukeva onkin enemmän tässä maailmassa?

Kirja ei voi olla yhtä kuin maailma, mutta sen olemus voi saada maailman esittämään itsensä meille merkityksellisenä, kokonaisuudessaan.

Kirjabloggaajien joulukalenteri 2022 – luukku 15

Tämä on kirjabloggaajien joulukalenterin viidestoista luukku. Eilisen luukku on Jotakin syötäväksi kelvotonta -blogissa ja huomisen luukku avautuu Kirjaluotsissa. Linkit kaikkiin joulukalenteriblogeihin näet Ankin kirjablogin aloitusluukusta.

Monille joulu on (myös) ruokajuhla, joten tässä kirjabloggaajien joulukalenterin luukussa esittelen kaksi mainiota kotimaista ruokakirjaa.

Ritva Kyllin Suomen ruokahistoria – suolalihasta sushiin (Gaudeamus, 2021; 525 sivua) on laaja mutta nopealukuinen ja viihdyttävä Suomen ruokahistorian yleisesitys, joka samalla kytkee maamme syömisten ja juomisten menneisyyden ja nykyisyyden muuhun maailmaan.

Tiesittekö, että

  • Suomen ensimmäinen kasvisravintola perustettiin vuonna 1894?
  • 1930-luvulla vanhempia kannustettiin antamaan lapsilleen syötäväksi kotimaista sokeria?
  • maamme ensimmäinen sähköliesillä varustettu asuintalo valmistui Kotkaan vuonna 1929 ja että vuonna 1939 kotitaloussähköliesiä oli Suomessa peräti 6400?
  • ikiaikaiseksi mielletty jokamiehenoikeus – esim. lupa poimia marjoja ja sieniä kenen tahansa metsistä – on ilmiönä melko uusi ja käsitettä on käytetty nykymerkityksessä vasta toisen maailmansodan jälkeen?
  • säilykehernekeitto tuli kauppoihin vuonna 1952?
  • valmistus- ja lisäaineet, säilytysohjeet ja tieto viimeisestä myyntipäivästä on pitänyt lisätä elintarvikepakkauksiin vuodesta 1979 lähtien?
  • viineille tarvitsi vuoteen 1969 sakka hallussapitoluvan?
  • Kuopioon perustettiin intialainen ravintola vuonna 1982 samalle kadulle, jolla toimi myös italialainen pizzaravintola ja savolainen kalakukkopuoti?

Miksi ruokahistoriaa sitten kannattaa tuntea? … antaa välineitä jopa ilmastonmuutoksen vastaiseen taisteluun. …millä tavalla suomalaiset ovat vuosisatojen ajan varautuneet omavaraisuuteen … ymmärtää esimerkiksi syötävistä eläimistä ihmisiin tarttuvia tauteja… omiaan lisäämään myös ruokaa kohtaan tunnettua kunnioitusta… Suomen ruokahistoria on usein ollut nimenomaan niukkuuden historiaa. …kun niukkuus on viimein hellittänyt, on ruoasta ja sen riittävyydestä osattu myös iloita.

Annika Lutherin Rukiin viljava historia (S&S, 2022; Rågen. En spretig historia, 2022; kuvittanut Herta Donner; suomentanut Kari Koski; 288 sivua) voi kuulostaa kuivalta, mutta on kaikkea muuta. Sujuvasti kirjoitettu ja suomennettu teos alkaa heinän ja ruohonsyöjien kilpavarustelusta kauan ennen ihmisen aikaa ja päättyy geenipankkeihin, tulevaisuuteen katsoen.

Miksi ruista viljellään niin vähän? Vaikka Suomessa kehuskelemmekin hyvällä ruisleivällämme, jota leivotaan vuosittain noin 90 000 tonnista ruista, ruokakauppojen leipähyllyistä näkee, että suomalaiset syövät entistä enemmän pehmeää vehnäleipää. Koska suomalaisen ruisleivän täytyy sääntöjen mukaan sisältää vähintään 50 prosenttia ruista, todellinen osuus on vieläkin pienempi kuin pusseista näkyy. Ruotsissa ja Saksassa olen nähnyt ruisleipää, josta 90 prosenttia on vehnää.
Tavalliseen tapaan syynä on ennen kaikkea talous.

Ehkä rukiin terveellisyydestä ei puhuta tarpeeksi? Ei se varsinaisesti korostu Lutherin kirjassakaan.

Ruoka-aineiden, niiden tuottamisen, ruokien ja valmistuksen, ruokailun ja siihen liittyvien tapojen, nälkäisten ja ruokapuolan, ruoanvalmistajien ja ruokailijoiden historia on osa kulttuurihistoriaa, ihmiskunnan historiaa. Siitä tietäminen valaisee myös nykyisiä valintojamme.

Tutustu vaikkapa joulunpyhien ratoksi näihin mainiosti kirjoitettuihin ja kuvitettuihin kirjoihin, jotka ovat kaikkea muuta kuin pettuleipää tai kuivaa känttyä.

P. S. Oletteko muuten huomanneet, etteivät kaikki enää osaa taivuttaa ruis-sanaa?

Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Tuumailen kulttuurikokemuksia, eniten kirjallisuutta.

One Entry to Research

Critical assessment of Web of Science, Scopus and Google Scholar. Updated by Lars Iselid, Umeå University Library, to document a Swedish BIBSAM project.

Bibbidi Bobbidi Book

Blogi kirjoista, lukemisesta ja kulttuurista.

Luetut.net

Kirjablogi

The Bibliomagician

Comment & practical guidance from the LIS-Bibliometrics community

musings of a medical librarian

and mutterings about anything else that takes my fancy!

Kirjavinkit

Yli 10 000 lukemisen arvoista kirjaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: