Kun kaikki katoaa

Mutta vaikka kuinka tuijotin piikkejä, lehtiä ja varsien muotoja, vaikka lueskelin lajikkeet kertovia kylttejä, huomasin, etten kyennyt enää palauttamaan mieleeni ruusun kukan muotoa.

Yoko Ogawan Muistipoliisi (Tammi, 2021. Hisoyaka na Kessho / 密やかな結晶, 1994; suomentanut Markus Juslin; 362 sivua) on dystopia katoamisiin alistuvasta ja salaisen poliisin tekemien muistinmetsästysten pelossa elävästä saarelaisyhteisöstä.

Saarelaiset eivät muista, mitä saaren ulkopuolella on, tai onko mitään. Kartat ovat kadonneet. Lähes joka viikko jotakin muutakin katoaa – maailmastako vai vain ihmisten mielistä ja muistoista? Naapurin hatuntekijä alkoi mukisematta tehdä sateenvarjoja, kun hatut katosivat. Lentävätkö linnut yhä vai katosivatko vain niiden nimet ja muistot niistä? Kertojan isä tutki lintuja työkseen.

Olen todella iloinen siitä, että lintujen kadotessa isä oli jo kuollut.

Nimetön kertojaminä on kirjailija, joka asuu lapsuudenkodissaan. Kuvanveistäjä-äiti kuului ihmisiin, joilta mikään ei kadonnut. Hänet salainen poliisi vei.

Vähitellen kävi ilmi, että on olemassa äitini kaltaisia erityisiä ihmisiä, jotka eivät menetä muistojaan, ja salainen poliisi yrittää viedä heistä jokaisen. Mutta kukaan ei tiedä, millaiseen paikkaan heitä oikein kerätään.

Nyt naisella on perheenään enää edesmenneen kodinhoitajansa mies, jota hän kutsuu papaksi ja joka kutsuu häntä nuoreksi neidiksi. Pappa asuu ”kadonneella” lautalla, jonka mekaanikkona ennen teki töitä.

Kun kalenterit katoavat, eivät vuodenajat enää vaihdu. Paksu lumi jää maahan. Erilaisia ruokia on ennestäänkin niukasti, koska muun muassa hedelmät ovat kadonneet. Kun kirjat katoavat, ei nainen voi enää olla kirjailija. Hän pestautuu töihin maustekauppaan tilannetta sen kummemmin murehtimatta. Kirjat poltetaan, saaren kirjasto roihuaa pitkään.

Suuri huoli hänellä kuitenkin on, sillä papan avustamana hän on piilottanut kotiinsa kustannustoimittajansa R:n, jolta asiat ja tavarat ja muistot eivät katoa. Mies yrittää epätoivoisesti saada myös hyväntekijänsä pitämään kiinni muistoistaan, mutta se on heille mahdotonta.

Hän painoi ohimoitaan ja huokaisi. Katoamisista puhuminen on aina tällaista. Vaikka kuinka yritämme nähdä vaivaa ymmärtääksemme toisiamme, sydämemme eivät kohtaa pienimmässäkään määrin. Mitä enemmän puhumme, sitä yksinäisemmältä se tuntuu.

Kun muistaa ei saa, mitä jälkiä mistään jää? Katoaako kaiken myötä lopulta myös koko ihminen?

Kun antautui päälle hyökyvien katoamisten aaltojen vietäväksi, ne kantoivat luonnostaan jonnekin, minne oli tarkoituskin asettua.

Romaanin sisällä etenee päähenkilön kirjoittama tarina, joka sekin kertoo kadottamisesta ja katoamisesta. Sen fonttina on kertomukseen sopien vanhanaikainen kirjoituskoneen kirjaimisto, mutta luvattoman suttuisena, vaikealukuisena.

Romaani on surumielisen kiehtova ja oudosti kaunis, mutta myös pelottava. Lähes kaksi vuosikymmentä sitten ilmestyneenä se on ihmeen ajankohtainen näinä valeuutisten ja salaliittoteorioiden aikoina.

Etsijä, luopuja, matkaaja

Emilia Kukkala pääsi esikoisromaanillaan Kaiken jälkeen (Into, 2021; 201 sivua) ansaitusti Savonia-palkintoehdokkaaksi. Teos on tieromaani ja matka itseen.

Kolmekymppinen Laina haluaa jättää kaiken. Hän luopuu kodistaan ja työpaikastaan ja lähtee autonrämällään kiertämään Itämerta. Ystävistä ja seksistä, saati autosta, luopuminen onkin sitten vaikeampaa.

Elämä eteni kuin juna raiteillaan. Oli työ, oli asunto. Ja juuri kun vauhti oli tasainen, taivas korkealla ja ilma helppoa hengittää, löysin itseni kertomasta Hurtalle, että aion jättää kaiken.

Humoristinen ja vakavan liitto toimii. Lainan mukana on mielenkiintoista matkustaa. Hän elää hetkessä, mutta miettii niin mennyttä kuin tulevaakin.

Kukkala kirjoittaa kevyesti painavasta ja painavasti kevyestä. Hänen tekstinsä on notkeaa mutta hieman kulmikasta, sujuvaa mutta pikkuisen säröilevää, voimakkaan herkkää tai toisin päin.

Romaanin suuri kysymys kuuluu: Mikä lopulta on tärkeää? Tai: Millä on oikeasti merkitystä? Vastauksia on ja ei ole, mutta ehkä parasta onkin niiden etsiminen. Eläminen, elämä.

Novelleja rajoilta ja rajoista

Maritta Lintusen yhdeksän novellin kokoelma Boriksen lapset (WSOY, 2021; 201 sivua) oli yksi kuudesta Savonia-palkintoehdokkaasta.

Novellien tematiikka liittyy suomalaisten ja venäläisten viha-, rakkaus-, ystävyys- ja naapurisuhteisiin sekä siihen rajaseutuun, jossa ennen asui suomalaisia, jossa sitten sodittiin, ja jonne sen jälkeen siirrettiin asukkaita muun muassa Ukrainasta.

Vilusta väristen kuulostelin, liikahteliko suossa pyrstöjään polskauttelevia alligaattoreita, jotka vartioivat Käkisalmen ja Ukrainan rajaa. Vain korppi raakkui etäällä. Missä korppi, siellä raato, muistin isän sanoneen ja minua alkoi pelottaa. Päätin lähteä ylittämään vielä seuraavan suon, sillä jos arot alkaisivat sen jälkeen, minulla ei olisi mitään hätä. Perille päästyäni kuivattelisin vaatteeni Ukrainan auringossa ja pureskelisin pulleita vehnäntähkiä pahimpaan nälkään. Puoleen välin suota lienen päässyt, sitten se tapahtui.

Niminovellissa arkistonhoitaja kiinnostuu kainuulaispojan 1930-luvulla kirjoittamasta päiväkirjasta, jossa tämä kertoo, miten läksi ilman viulua ja nuotinlukutaitoa Viipuriin ankaran Boris Sirpon soitto-oppilaaksi.

Monessa novellissa eletään haavekuvissa tai etsitään kadonnutta aikaa – vaikkapa taistelukentältä kaivettujen luiden tai Edith Södergranin koivujen avulla – mutta lopulta törmätään aina todellisuuteen.

Lintunen on tarkkanäköinen novellisti, joka hiotulla kielellään tiivistää kokonaisia elämäntarinoita niukkaan novellimittaan.

One Entry to Research

Critical assessment of Web of Science, Scopus and Google Scholar. Updated by Lars Iselid, Umeå University Library, to document a Swedish BIBSAM project.

Bibbidi Bobbidi Book

Blogi kirjoista, lukemisesta ja kulttuurista.

EAHIL 2020

Be Open Act Together

Luetut.net

Kirjablogi

The Bibliomagician

Comment & practical guidance from the LIS-Bibliometrics community

musings of a medical librarian

and mutterings about anything else that takes my fancy!

Kirjavinkit

Yli 9000 lukemisen arvoista kirjaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: