Dekkariviikko 2022 – Missä on Daisy?

Jäljettömiin (Otava 2021; In the Dark, 2018; suomentanut Sirpa Parviainen; 349 sivua) on Cara Hunterin Oxfordiin sijoittuvan Adam Fawley -sarjan aloitusosa.

Kahdeksanvuotias Daisy ilmoitetaan kadonneeksi hänen perheensä pitämien pihajuhlien jälkeen. Lapsen kadottua tutkimukset on aloitettava lähipiiristä, sanoo poliisin vankka kokemus, etenkin nyt, kun tytön vanhemmat käyttäytyvät kummallisesti ja suhtautuvat poliisiin suorastaan vihamielisesti.

Lapseen liittyvän tapauksen tutkinta on etsiväkomisario Adam Fawleylle erityisen raskasta ja syyt siihen käyvät ilmi vähitellen, samalla kun katoamistutkinta etenee. Sen myötä perheenjäsenten nykyisestä elämästä ja menneisyydestä paljastuu lukuisia salaisuuksia. Vinkit yllättävään loppuratkaisuun on piilotettu niiden joukkoon.

Hunter käyttää monenlaisia tekstityylejä kekseliäästi. Esimerkiksi Fawley puhuttelee lukijaa suoraan päivittäismerkinnöissä, joissa hän on minäkertojana. Niiden lomassa tutkinnan vaiheista kerrotaan myös vuoropuheluina, kuulustelukertomuksina. Lisäksi on lehtiuutisia, poliisin tiedotteita, kirjeitä, sähköpostiviestejä, lapsen ”käsinkirjoitettuja” tarinoita, Twitter-viestiketjuja ja Facebook-sivun ”Etsi Daisy Mason” postauksia.

Suomentajalla ei ole ollut ihan helppoa. Sähköpostiosoitteet ja jotkin Twitter-tilien nimet on suomennettu osittain, esim. @ThamesValley.poliisi.uk, mikä minusta näyttää oudolta, vaikka onkin ymmärrettävää. Suurinta osaa tällaisista ei sentään ole käännetty, ollaanhan Englannissa. Suomentajan toinen haaste on myös yhä yleisemmäksi käyvä teitittelyn verbimuotojen osaamattomuus.

Jäljettömiin on jännittävä, koukuttava ja ovela dekkari.

Dekkariviikko 2022 – maailmojen välissä

Ruotsalaisen Christina Wahldénin dekkari Älä puhu kuolleista (Minerva, 2022; Nämn inte de döda, 2020: suomentanut Jänis Louhivuori; 385 sivua) sijoittuu Australian Darwiniin ja sen liepeille maan pohjoisosiin ja hieman myös lähisaarille, yhteiskuntaan, jossa rasismi ja syrjintä ovat arkipäivää.

Päähenkilöitä on useita: ruotsalainen opiskelija Greta, vastavalmistunut poliisi Jess, joka kuuluu alkuperäisiin australialaisiin ja kokenut poliisi Bluey, jonka mielimusiikkia on Abba.

On myös monta rikoksen uhria. Yhden heistä Greta löytää rannalta kuolleena. Häntä on mahdoton tunnistaa, mutta hän kuului alkuperäiskansaan, eivätkä he sano kuolleiden nimiä.

Bluey on kiikuttanut aamupäivällä useita Patsyn tuttavia kuulusteltaviksi. Patsy ei kuitenkaan kotoisin Darwinista, ja on vaikea sanoa, ketkä ovat oikeasti hänen sukulaisiaan. Vastassa on varsinainen karttuneiden perheenjäsenten sekamelska, jota Bluey ei saa millään järjestykseen. Kukaan ei tiede, kukaan ei muista, kukaan ei ole nähnyt mitään. Osa ei ollut selvin päin, osa ei ollut paikalla. Osa ehkä oli paikalla, muttei muista. Tai ei tahdo muistaa. Eri syistä. Kukaan ei pidä poliisista. Kaikki surevat vainajaa, häntä, jota ei saa lausua nimeltä. Tilanne tuntuu toivottomalta.

On myös vaikea tietää, mihin nainen kuoli – krokotiilin vai ihmisen uhrina. Muita rikosten uhreja ovat muun muassa mukamas-koulukoteihin vangitut nuoret, joiden kaltoinkohtelusta ja hyväksikäytöstä on vaikea lukea. Tässä vasta ennakoidaan:

Bluey nyökkää. Mikään ei ole vielä viitannut siihen, että Poppy olisi riistänyt itseltään henkeä. Mutta vartijassa on jotakin, mikä herättää Blueyssa halun painostaa häntä. Pelotella vähän, ravistella. Tämä paikka tekee vihaiseksi. Ei auta mitään, että talon nimi muutetaan kodikkuuden aikaan saamiseksi. Jos lapsi riistää itseltään hengen, henkilökunta on epäonnistunut tehtävässään.

Greta ei liity tutkimuksiin vain löytämällä ruumiin, vaan sattuu olemaan Jessin – ja tietokonenörtti Lizin – kämppäkaveri. Tarvitaankin poliisien ja siviilien (ei ehkä ihan uskottavinta) yhteistyötä, että rikokset saadaan ratkaistua ja syylliset selville. Dekkarin juoni on mukaansatempaava, mutta myös taustoittavat jälkisanat kannattaa lukea.

Ei vain eri kulttuurien (alkuperäiset australialaiset, Australian nykyinen valtaväestö, pohjoismaalaiset) vaan täysin eri maailmojen kohtaamisia ja niiden välisiä, ehkä ratkaisemattomia, ristiriitoja kuvaava rikosromaani on Darwin-sarjan aloitusosa. Seuraava osa Syklonivaroitus ilmestyy syksyllä 2022 ja on ehdottomasti lukulistallani.

Tajusin kirjaa lukiessani, etten muista yhtäkään australialaiskirjailijan teosta, jossa alkuperäisväestön jäseniä olisi missään merkittävässä roolissa. Kyse voi olla lukeneisuuteni rajoituksista tai siitä, ettei ainakaan aboriginaalien kirjoittamia teoksia ole laajemmin suomennettu, tai siitä, että valkoiset australialaiskirjailijat kirjoittavat mieluummin omasta maailmastaan, ja ehkäpä ulkopuolisen, kuten vaikkapa ruotsalaisen dekkaristin, on helpompi tuoda alkuperäisväestöä kirjansa henkilögalleriaan. Kirjailijan omin jälkisanoin:

On melkoista tasapainottelua kuvailla Australian alkuperäisväestöä kaunokirjallisuudessa, jos ei kuulu siihen itse. Joidenkin mielestä se ei ole mahdollista eikä toivottavaa.

Dekkariviikko 2022 – tulevaisuuden valot ja varjot

Niin sanottuun totuusmediaan kohdistuu aina vain enemmän hyökkäyksiä. Totuusmedia on ivalliseksi tarkoitettu ilmaisu niille, jotka haluavat vielä pysytellä faktoissa ja todellisuuspohjaisissa analyyseissa ja vastustavat valtiomediaa. Vain totuusmedia käyttää termiä valtiomedia.

Zoë Beckin dystopiasävytteinen dekkari Minun silmäni näkevät (Huippu, 2022; Paradise City, 2020; suomentanut Anne Kilpi; 300 sivua) on tulevaisuuteen sijoittuva trilleri.

Kukaan ei lähde ulos ilman älyruutua. Älyruutu toimii maksuvälineenä ja henkilötodistuksena, siihen on tallennettu kaikki käyttö- ja pääsyoikeudet – samoin kuin suljetut kohteet -, ja sen avualla voi hakea hätätilanteessa kaikki terveystiedot, kaiken.

Eletään yhteiskunnassa, jota voisi sanoa, että ylihyvinvointi- tai holhousyhteiskunnaksi tai terveystotalitarismiksi tai huolenpitodiktatuuriksi. Ei kaikki tietenkään ole hyvin.

Meri on vallannut rannikkoalueet ja luonto valloittaa asumattomia seutuja takaisin itselleen, kun ihmiset pakkautuvat yhä suurempiin kaupunkeihin toimivan joukkoliikenteen ja muiden palveluiden äärelle. Heitä hallitaan teknologian ja lääketieteen keinoin. Niiden rooli on korostunut lukuisten tappavien pandemioiden vuoksi. Ilmastonmuutos ja pandemiathan kulkevat käsi kädessä.

Jos jokin on rikki, se vaihdetaan. Jos psyyke ei toimi, se korjataan. Hus pois sairaat ja heikot. Pois häiritsevät sikiöt. Vanhuuteen asti hyväkuntoiset ihmiset säästävät terveydenhoitokustannuksia.

Osittain suomalaistaustainen päähenkilö Liina Järvinen asuu Frankfurtissa ja työskentelee Galluksessa parinkymmenen muun ihmisen kanssa, joiden perheet ja muu lähipiiri uskovat tekevän jotakin aivan muuta. Heidän voi sanoa etsivän totuutta.

On helppoa saada tietoa muista ihmisistä. Netistä löytyy jotain ihan jokaisesta. Missä henkilö kävi koulua, mistä valmistui, mitä tekee työkseen, mistä on kiinnostunut.

Liina tietää, mitä tarvitaan näiden tietojen manipuloimiseksi, niiden hallitsemiseksi. Hän tietää, miten keksitään henkilöitä, joita ei ole koskaan ollut olemassakaan, ja kudotaan heille värikäs elämä.

Liinan pomo joutuu onnettomuuteen ja toinen totuusmedian toimittaja kuolee. Liina saa selville, että heillä oli työn alla huipputulenarka juttu. Liina joutuu itsekin vaaraan ja samalla uhkaa paljastua hänen oma, yksityinen salaisuutensa. Sen kannalta oleellista on romaanin menneisyydessä Tampereella tapahtuva jakso.

Teoksessa on painostava, Kiinan nykytodellisuuden mieleen tuova, tunnelma. Juonelliset jännityselementit kärsivät jonkin verran siitä, että Beck vaihtaa välillä saarnavaihteelle.

…he ovat tyytyväisiä siihen, mitä heillä on, koska heillä on kaikkea, mitä tyytyväisyyteen tarvitaan: terveyttä, turvallisuutta, koti, tekemistä. Heillä on puhdasta ilmaa, jota hengittää, puhdasta juomavettä, laadukkaita elintarvikkeita, paras mahdollinen terveydenhuolto. Heiltä ei puutu mitään, koska he uskovat, ettei heiltä puutu mitään, ja koska vapaus on aivan liian abstrakti asia, minkä lisäksi jokainen, jolla ei ole mitään salattavaa, saa liikkua vapaasti. Hallituksen valeuutiset ovat heidän uskontonsa, ja valeuutisista löytyy aina vastaus kaikkeen, mikä siis muka on ongelma?

Kirjan suomenkielinen nimi tulee hieman yllättäen yhdestä pienestä kohtauksesta, jossa Liina näkee miehen ja kahden lapsen leikkivän leikkiä, jonka nimi saattaa olla Minun silmäni näkevät.

Ihminen uskoo aina vain sen, minkä hän haluaa uskoa.

Romaani sai Saksassa vuoden 2020 parhaan jännityskirjan palkinnon sekä vuonna 2021 parhaan poliittisen jännitysromaanin palkinnon ja Berliner Krimifuchs -palkinnon. Perinteisestä dekkarista ollaan kuitenkin kaukana. Kyseessä on dystooppinen tieteistrilleri.

One Entry to Research

Critical assessment of Web of Science, Scopus and Google Scholar. Updated by Lars Iselid, Umeå University Library, to document a Swedish BIBSAM project.

Bibbidi Bobbidi Book

Blogi kirjoista, lukemisesta ja kulttuurista.

Luetut.net

Kirjablogi

The Bibliomagician

Comment & practical guidance from the LIS-Bibliometrics community

musings of a medical librarian

and mutterings about anything else that takes my fancy!

Les! Lue!

Norsk litteratur på finsk og finsk litteratur på norsk - Norjalaista kirjallisuutta suomeksi ja suomalaista kirjallisuutta norjaksi

%d bloggaajaa tykkää tästä: