Aihearkisto: kaunokirjat

Kirjankansibingo 2019 – rivi 2

Osallistun nyt ensimmäistä kertaa Kirjankansibingooon. Bingoemäntänä on tänä kesänän Oksan hyllyltä -blogi. Ensimmäisen bingon sain jo.

Stina Jacksonin esikoisdekkarin Hopeatie (Otava, 2019; Silvervägen, 2018; suomentanut Jaana Nikula; 284 sivua) kansi on vasemman alanurkan bingoruudun vaatimuksen mukaisesti unenomainen. Romaanin ytimessä on kolme vuotta sitten kadonnutta tytärtään epätoivoisesti etsivän Lennartin suru ja ahdistus. Hän ajaa kaikki yöt Pohjois-Ruotsin Hopeatietä poiketen pienimmillekin sivuteille, koluten kaikki hylätyt talot. Risteävässä tarinassa Meja muuttaa taas kerran sekavan äitinsä kanssa, tällä kertaa pieneen syrjäkylään kummallisen miehen taloon. Kun yksinäinen Meja kohtaa sattumalta pojan, joka on aivan toisenlainen kuin kukaan muu, muuttuu hänen elämänsä vähitellen kokonaan. Selvää on, että kirjan kahden tarinan on lopulta kohdattava, mutta miten?

Eksotiikka-kanneksi alariville valitsen pienen romaanin nimeltä Ru (Gummerus, 2019; Ru, 2009; suomentanut Marja Luoma; 144 sivua). Sen on kirjoittanut ranskaksi kanadanvietnamilainen Kim Thúy. Katsoin Yle Areenasta hänen ja Silvia Hosseinin keskustelun HelsinkiLit-tapahtumassa ja päätin tutustua kirjaan. Omakohtainen romaani on kohtauksittainen ja aukkoinen kertomus lapsuudesta, perheestä ja suvusta, sodasta, venepakolaisuudesta ja pakolaisleiristä, uudesta kotimaasta, uudenlaisesta elämästä ja vaikeasta äitiydestä sekä paluusta muuttuneeseen Vietnamiin. Kirja lyhyys ja rakenne saavat sen näyttämään keveältä, mutta sisällöltään se on raskas, ja lukijana jouduin täyttämään enemmän aukkoja kuin olisin halunnut.

Luulin Grégoire Delacourtin kirjaa Onnen koukkuja (WSOY, 2013; La liste des mes envies, 2012; suomentanut Leena Leinonen; 164 sivua) niin sanotuksi hyvän mielen kirjaksi. Sitä tarina lankakauppias Jocelynen elämästä ei kuitenkaan ole. Kirjan tunnelma on surullinen ja lähes toivoton. Jocelyne on todella vähään tyytyväinen keski-ikäinen nainen, joka on päättänyt, että hänen (objektviisesti ajatellen aika ankea) elämänsä on onnellista. Mitä tapahtuu, kun tällainen maan hiljainen voittaa lotossa yli 18 miljoonaa euroa? Kirjan kannessa on numeroita ja saan sillä bingoruudukon alarivin täyteen.

Toinen bingo!!

Mainokset

Kirjankansibingo 2019 – rivi 1

Kirjankansibingo on hauska haaste, johon osallistun nyt ensimmäistä kertaa. Bingoemäntänä toimii tällä kertaa Oksan hyllyltä -blogi. Bingoilen sekä blogatuilla että näissä bingojutuissa lyhyesti esittelemilläni kirjoilla.

Ensin haasteaikana jo blogatut, vaikken saa niillä yhtään bingoriviä täyteen:

Kuiva kausi -jännärin kannessa on , ylärivin keskiruutu. Aleppon kirjurin kansi on romanttinen, ruksi saman rivin alkuun. Kuokkavieraana kuoleman kannessa näkyy pariakin huonekalua, joilla ruksaan toisenkin ylänurkan. Toiseksi alimmalta riviltä täytän ovi-ruudun Avoimilla ovilla. Piirroskuvan samalle riville löysin dekkarin Revolverisydän kannesta. Juuret Jylhäsalmella -kirjan kannessa näkyy useampikin puu eikä yläriviltä puutu enää kuin yksi ruutu.

Ja sitten muut:

Emma Rousin Au pair -teoksen (Minerva, 2019; Au Pair, 2018; suomentanut Sisko Ylimartimo; 383 sivua) kannessa on nainen. Ruksi keskisarakkeeseen yön alle. Kirja on huima mysteerikavalkadi, jossa juonenkäänteitä kerrataan ja kiemuroidaan hölmöyksiin asti. Seraphine tutki isänsä jäämistöä ja löytää valokuvan syntymänsä päivältä, vaikka hänestä ei pitänyt olla vauvakuvia, koska hänen äitinsä teki samana päivänä itsemurhan. Seraphinella on kaksosveli, mutta perhepotretissa vanhempien ja isoveljen kanssa on vain yksi vauva. Mistä oikein on kyse? Kumpi kaksosista on kuvassa ja mikseivät molemmat? Tappoiko äiti tosiaan itsensä? Miksi au pair Laura jätti perheen samana päivänä? Esikoisdekkari on jostain syystä kansainvälinen läpimurto. Pidin miljöökuvauksesta ja Lauran ristiriitaisesta henkilöhahmosta.

Vähintään viisi eri väriä on Niina Meron Englantilaisen romanssin (Gummerus, 2019; 383 sivua) kannessa, joten oikean sarakkeen keskimmäinen ruutu täyttyy. Chick lit -esikoisen päähenkilö Nora on suorasanainen mutta ujo opiskelija, jonka harrastuksiin kuuluvat niin runot kuin punk. Hänellä on tatuointeja ja hän pukeutuu bändipaitoihin sekä hullaantuu viktoriaanisen ajan romanttisesta kirjallisuudesta. Kutsu siskon häihin oikeaan englantilaiseen kartanoon pelottaa. Murskaako todellisuus romanttisen käsityksen unelmamaasta? Aatelissuvun synkkä salaisuus, hylätty ateljee, nolot tilanteet, kirjalliset keskustelut, romanttiset kohtaamiset. Niistä muotoutuu älykäs, romanttinen ja viihdyttävä neito vanhassa linnassa -pastissi. Toivon, että Mero kirjoittaa paljon lisää tätä lajia.

Tomas Gads on Satu Roosin ja Kaisa Nummelan yhteinen kirjailijanimi. Esikoisdekkari Pirulaisen (Bazar, 2019; 333 sivua) kannessa voi nähdä bingon oikeaan alanurkkaan tarvittavia raitoja. Teos aloittaa Ryhmä Halme -sarjan. Moniammatillinen turkulaisryhmä saa ensimmäiseksi tehtäväkseen saaristosta löytyneen ruumiin, joka osoittautuu liikemies Alvar Wileniukseksi. Onnettomuus, itsemurha vai murha? Alku on hidas, mutta sitten juoneen ilmaantuu hieman hyppelehtivää vetoa. Psykologisesti sosiaalipsykologikirjoittajaparin kehittelemä tarina onnistuu hyvin ja loppuratkaisu yllättää. Seuraavaa osaa pohjustetaan uudella murhalla.

Kate Mortonin Hylätty puutarha (Bazar 2014; The Forgotten Garden, 2008; suomentanut Hilkka Pekkanen; 669 sivua) oli pitkällinen e-kirjan (Elisa) lukuprosessi. Sen kannessa olevalla tytöllä on kaunis vaate -> ruksi alarivin keskelle. Kolmelle eri aikakaudelle – viime vuosisadan alkuun, 1970-luvulle ja tämän vuosisadan alkuun – ja kolmeen eri paikkaan – Brisbaneen, Cornwalliin ja Lontooseen – sijoittuva monimutkainen ja hyvin pitkä tarina on pullollaan salaisuuksia. Teosta kuvataan lumoavaksi lukuromaaniksi, mutta minä en onnistunut uppoutumaan sen maailmaan, vaan tarvoin hitaasti ja vaivalloisesti sen karhunvatukoissa ja villiviineissä.

Kuolon kultaiset kiehkurat (Bazar, 2019; The Golden Tresses of the Dead, 2019; suomentanut Maija Heikinheimo; 239 sivua) on Alan Bradleyn Flavia de Luce -sarjan kymmenes osa. Kirjan kannessa ollaan matkalla ja saan ruksin bingoruudukon keskelle. Flavia ja Dogger, jotka ovat perustaneet oikein etsivätoimiston, matkustavatkin kirjassa junalla pari kertaa hautausmaalle, joka liittyy oleellisesti tarinan mysteeriin, joka alkaa siitä, että Flavian siskon hääkakusta löytyy sormi. Samoihin aikoihin Bishop’s Laceyn kylään saapuu kaksi erikoista lähetystyöntekijää. Flavian valloittavuus on ennallaan, mutta pikkuvanhuus hupenee vähitellen. Ajankuva ja miljöö ovat ihanasti ennallaan.

Keskisarake on täynnä. Bingo!

 

Naistenviikko 2019 – Kirsi

Tuijata-blogissa on tämänvuotinen naistenviikon lukuhaaste. Tällä kertaa kuittaan viikon yhdellä jutulla ja viikon viimeisen nimipäiväsankarin kirjalla.

Naistenviikon nimipäivät ovat
18.7. Riikka
19.7. Sari, Saara, Sara, Sarita, Salli, Salla
20.7. Marketta, Maarit, Reetta, Reeta, Maaret, Margareeta
21.7. Johanna, Hanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hannele, Hanne, Joanna
22.7. Leena, Matleena, Leeni, Lenita
23.7. Olga, Oili
24.7. Kristiina, Tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kiia, Tinja

naistenviikko-2019

Kirsi Pehkosen maalaisromanttisen Jylhäsalmi-sarjan kolmas osa Juuret Jylhäsalmella (Karisto, 2019; 264 sivua) on kevyen viehättävää kesälukemista, vaikka mukana on myös hieman synkempiä sävyjä yhden traagiseltakin vaikuttavan sivuhenkilön muodossa.

Tällä kertaa ei eletä kesää, vaan kevättalvea ja kevättä. Lomautettu Ella-Maria eli Emppu auttaa ystävänsä Helin lapsiperhettä ja pitopalvelua Jylhäsalmella, josta on lähtöisin. Hän törmää vanhoihin kavereihin ja uusiin tuttavuuksiin.

Synkkaako Empulla enemmän huimapäisen Sampon vai leskimies Paulin kanssa? Liekö sittenkin parempi unohtaa molemmat, kun ei valumuotintekijä Jylhäsalmella taida pystyä itseään elättämään?

Rinnakkaistarinana kuljetetaan aiemmista kirjoista tutun Kala-Sepen sydämenasioita. Muistin miehen lähinnä kylän Lossari-kahvilassa kaljaa kittaamassa, joten viehätyin kovasti, kun hänelle saatiin muutakin elämää.

Romantiikkaa ilman siirappia, itäsuomalaistyyppistä huumoria ja jännityksen hippusia. Sujuvaa suomen kieltä, leppoisa tunnelma ja viihdyttävä juonen kulku. Näistä syntyy miellyttävä lukupaketti niin helteiseen kuin vilpoisaankin kesätunnelmaan.

Dekkarin ystävänä toivoisin silti, että Pehkonen jatkaisi senkin genren parissa, – onhan Karhuvaaran uhri mitä mainioin jännäri.

 

Dekkariviikko 2019: Suomi

Kuokkavieraana kuolema (Karisto, 2019; 281 sivua) jatkaa Terttu Autereen viime vuosisadan alkuun sijoittuvaa pehmodekkarisarjaa, jonka pääosassa on lääninetsivä Juhani Kuikka. Hänen vastavihityllä vaimollaan Onervalla (o.s. Ojala) on tällä kertaa hieman pienempi rooli kuin ennen avioliittoa, jota juhlittaessa – mutta tuoreen avioparin jo poistuttua häämatkalleen – rouva Enni Lunden kuolee.

Enni Lundenin kuolema ei ole luonnollinen, joten Kuikat joutuvat keskeyttämään kuherruskuukautensa ja palaamaan Onervan kotikaupunkiin, jopa asumaan tämän vanhempien luo.

Enni Lunden on ollut haastava tapaus ja huonoissa väleissä erityisesti sisarensa kanssa. Huomattavan nuori toinen puoliso, nyttemmn suruttoman oloinen varakas leski, kuuluu sisaren lisäksi pääepäiltyihin, mutteivät epäillyt siihen lopu. Liekö uhria jäänyt kukaan kaipaamaan?

Rikostutkinta etenee tuskastuttavan hitaasti eikä muitakaan tapahtumia juuri ole. Minusta tämä oli vanhanaikaisen viehättävän sarjan vähiten viihdyttävä, hieman pitkästyttäväkin osa. Tunnelma on turhankin leppoisan kesäinen.

Lukeva peikko koordinoi tämänvuotista dekkariviikkoa ja sieltä löydät linkkejä muiden blogien dekkaripostauksiin.

dekkariviikkopyoryla

Dekkariviikko 2019: Saksa

Revolverisydän (Huippu, 2019; Revolverherz, 2008; suomentanut Anne Kilpi; 307 sivua) on Simone Buchholzin mainio esikoisdekkari. Tapahtumat sijoittuvat Hampuriin ja siellä pääosin Sankt Paulin kaupunginosaan.

Varhaiskeski-ikäinen syyttäjä Chastity Riley on kuolleen yhdysvaltalaisupseeri-isän ja Yhdysvaltoihin muuttaneen saksalaisäidin jälkeläinen, kotoisin Hanausta ja asettunut Hampuriin. Hänellä on jonkinasteisia elämänhallintaongelmia, outoja pyörtymiskohtauksia ja melankolinen mutta sinnikäs luonne.

Hampurin satamasta löytyy nuori strippibaarin tanssija murhattuna päässään vaaleansininen peruukki. Hän ei jää ainoaksi uhriksi. Peruukkien väri vaihtelee, mutta kaikki naiset tanssivat samalla klubilla. Syyttäjä on tiiviisti poliisitutkijoiden mukana tutkimuksen kaikissa vaiheissa. Myös Chastityn yksityiselämä saa paljon tilaa romaanissa.

Tunnelma on toisaalta synkkä — voidaan puhua Hamburg Noirista — mutta myös omalaatuisen humoristinen. Buchholz on mielenkiintoinen uusi dekkaristituttavuus ja toivon, että sarjalle saadaan pian jatkoa.

Vähintään yhtä paljon kuin dekkari Revolverisydän — jonka nimeä en täysin ymmärrä — on rakkauskirje Hampurille, erityisesti sen rosoiselle puolelle, yöelämälle, satamalle ja FC Sankt Paulille.

Luulen, että kaupungin kanssa on samoin kuin jalkapallon: Et sinä valitse seuraa. Seura valitsee sinut. Minun kohdallani se oli Sankt Pauli, seura ja kaupunginosa.

Vinkki Chastitylle: Käy lääkärissä. Minä ainakin meneisin lääkäriin, jos minua tuohon tahtiin pyöryttelisi.

Lukeva peikko koordinoi tämänvuotista dekkariviikkoa ja sieltä löydät linkkejä muiden blogien dekkaripostauksiin.

dekkariviikkopyoryla