Kulttuuripäiväkirjat 2019

Luin viime vuonna 136 kirjaa, ja kirjoitinkin joistakin niistä, mutta ennätin käyttää vapaa-aikaani myös muuhun kulttuuriin.

Katsoin kymmenen teatteriesitystä:

  • 12.1. Parasta elämässä, Martti Suosalo (Kuopio, vierailu) — loistava
  • 6.4. Minna & Maria (Kuopion kaupunginteatteri) — hyvä
  • 13.4. Keisarin uudet vaatteet, Red Nose Company (Kuopio, vierailu) — hyvä, mutta lapsille suunnattu, aikuiselle hieman tylsä
  • 28.4. Don Quijote, Red Nose Company (Kuopio, vierailu) — oikein hyvä
  • 15.5. Sandra, Kaija Pakarinen (Kuopio, vierailu) — oikein hyvä
  • 4.10. Piina (Kuopion kaupunginteatteri) Ks. Ruumiin kulttuuri 4/2019 — oikein hyvä
  • 8.11. Avioliittosimulaattori (Kuopion kaupunginteatteri) – keskinkertainen
  • 16.11. Bernarda Alban talo (Kuopion kaupunginteatteri) — hyvä
  • 23.11. Onnellisten saari (Ryhmäteatteri, Helsinki) — keskinkertainen
  • 8.12. Troilos ja Cressida, Verigreippiryhmä (Kuvakukko, Kuopio) — hämmentävä, ei huono, mutta…

Kerran kävin iltamissa, kaksi kertaa konsertissa ja kerran operetissa:

  • 5.4. Kuoliaaksinaurattaja ja kuplettielvyttäjä, Matti Patronen ja Jukka Takalo (Maxim, Kuopio) — pidin kovasti
  • 12.4. Pelle Miljoona United (Maxim, Kuopio) — ihan ok
  • 3.8. Johann Strauss, Lepakko, Volksoper Wien (vierailu, Savonlinnan oopperajuhlat, Olavinlinna, Savonlinna) — pidin paljon
  • 19.10. Ismo Alanko (Kuopion musiikkikeskus) – pidin

Osallistuin muutamiin kirjallisuustapahtumiin:

  • 2.1. Vuoden 2018 Savonia-palkinnon jakotilaisuus (Kuopio) — viihdyin
  • 18.-19.1. NordicNoir (Ruka, Kuusamo) — viihdyin hyvin
  • 6.7. kirjabloggareiden ja kirjailijoiden tapaaminen (Kuopio) — viihdyin hyvin
  • 3.9. Icasos-kustantamon julkistamistilaisuus (Kuopio) — viihdyin
  • 21.9. Dekkarifestivaali (Helsinki) — viihdyin hyvin
  • 24.-.27.10. Helsingin kirjamessut — viihdyin hyvin
  • 16.11. Kirjakantti: Vallattomia sanoja — viihdyin mainiosti
  • 9.12. Vuoden 2019 Savonia-kirjallisuuspalkinnon jakotilaisuus (Kuopio) — viihdyin

Katsoin ainakin nämä 21 elokuvaa, mutta vain kolme elokuvissa ja muut kotona, suurimman osan Yle Areenasta:

  1. ‘71 (Britannia)
  2. Tyttö nimeltä Varpu (Suomi)
  3. Zootropolis (USA)
  4. Koskemattomat (Ranska)
  5. Pukija (Britannia)
  6. Juice (Suomi) (Finnkino Scala, Kuopio)
  7. Tom of Finland (Suomi)
  8. Jättiläinen (Suomi)
  9. Loma Roomassa (USA)
  10. Tolkien (Britannia) (Finnkino Scala, Kuopio)
  11. Paras kesä (Ruotsi)
  12. Slow West (Britannia, Uusi-Seelanti)
  13. Ikitie (Suomi)
  14. Rautarouva (Britannia)
  15. The Revenant (USA)
  16. Downton Abbey  (Britannia) (Kino Kuvakukko, Kuopio)
  17. Maria By Callas (Ranska)
  18. Argo (USA)
  19. Florence (Britannia)
  20. A Most Wanted Man (USA)
  21. Captain Fantastic (USA)

Katsoin ainakin näitä televisiosarjoja — jotkin kokonaan ja toisista jonkin tai useamman kauden, lähes kaikki Yle Areenasta:

  1. Babylon Berlin (Saksa) — odotan jatkoa
  2. Billions (USA) — olisi kannattanut lopettaa ajoissa
  3. Metsästäjät (Ruotsi) — aika huono
  4. Vallan linnake (Tanska) — ahmin
  5. Tuntematon sotilas (Suomi) — ihan hyvä
  6. Hiljainen todistaja (Britannia) — kunpa ei loppuisi koskaan
  7. Ratamo (Suomi) — ei erityinen
  8. Koukussa (Suomi) — ehkä yksi kausi olisi riittänyt
  9. Vera Stanhope (Britannia) — brittilaatua
  10. Luther (Britannia) — ehkä yksi kausi olisi riittänyt
  11. Mrs Wilson (Britannia) — brittilaatua
  12. Unforgotten (Britannia) — brittilaatua
  13. Invisible heroes (Suomi) — oikein kiinnostava
  14. The Handmaid’s Tale (USA) — koukuttava
  15. Detectorists (Britannia) — ihana
  16. Hidden (Britannia) — en muista…
  17. Victoria (Britannia) — aika hömppää
  18. Loukussa (Islanti) — ehkä yksi kausi olisi riittänyt
  19. Paha paikka (Britannia) — en muista…
  20. Kiri (Britannia) — ei ehkä ihan parasta brittilaatua
  21. Patrick Melrose (Britannia) — brittilaatua
  22. Grantchester (Britannia) — vähän hömppä
  23. Kylmäävä tapaus (Ruotsi) — en muista…
  24. Murhaajajahti (Ruotsi) — laadukas
  25. Apple Tree Yard (Britannia) — no, jaa
  26. Cheat (Britannia) — no, jaa…
  27. Deutschland86 (Saksa) — parani loppua kohti
  28. True Detective (USA) — huononi loppua kohti
  29. The Victim (Britannia) — en muista…
  30. Juttu joka ei jätä rauhaan (Britannia) — ei ehkä ihan parasta brittilaatua
  31. Solsidan (Ruotsi) — viimeinen kausi ei alkukausien veroinen
  32. Shetland-saarten murhat (Britannia) — brittilaatua
  33. Sorjonen (Suomi) — ehkä yksi kausi olisi riittänyt
  34. Ylpeys ja ennakkoluulo (Britannia) — yksi parhaista tv-sarjoista koskaan, katsoin kokonaan yhtenä päivänä
  35. Aikataulukon arvoitus (Britannia) — täytyy lukea Christien kirja uudelleen

Kävin näyttelyissä ja muissa sensellaisissa, ainakin näissä:

  • 17.2. Kuvitusnäyttely Sanna Pelliccioni, Suomen supernaisia – Minna! & muotoilunäyttely Tytti Porvari, Askeleeni – käsintehtyjä kenkiä (Kuopion korttelimuseo) — pidin
  • 16.3. Kenneth Bamberg, Lions Among Us & Flower ja Seppo Saves, Uusi Guinea 1962 (VB-valokuvakeskus, Kuopio) — pidin
  • 10.-13.6. Almedalsbiblioteket, Fornsalen, Gotlannin museo, Tuomiokirkkoja useita kirkonraunioita, kaupunginmuuri ja sen tornit, Roman luostarirauniot (Visby ja Roma, Gotlanti, Ruotsi) — pidin suuresti
  • 21.-.28.6. Villa Taranto (Verbania-Pallanza), Isola Pescatori ja Isola Madre (Stresa, Italia) — pidin suuresti
  • 6.7. Minna Canthin Kuopio -erikoisnäyttely (Kuopion korttelimuseo) –pidin
  • 14.7. Ystäväni Reidar Särestöniemi ja museon muut näyttelyt (Rautalammin museo) –pidin suuresti
  • 3.12. Nykytaiteen biennaali (Kuopion taidemuseo) — pidin

Heimoerot esiin ja härnäämään¤

Yli kolmekymppiset itäsuomalainen Aino, jota näytteli hieman hermostuneesti Johanna Kuuva, ja länsisuomalainen Jussi — roolissa luonteva Mikko Rantaniva — rakastuvat ensisilmäyksellä. Ikävä kyllä tuon rakkauden kipinää ei juuri huomannut; ehkä pääparin keskinäinen kemia on vielä kehitteillä.

Aino muuttaa Jussin kotitilalle kuukauden koeajalle varmana siitä, että avoimena ja puheliaana sopeutuu mihin tahansa. Ainon on tarkoitus olla iloinen itäsuomalainen, mutta aika ärhäkkä kuva hänestä jäi. Jussi on alati pälpättävän Ainon vastakohta eikä saa oikein sanaa suustaan ennen kuin on lopulta aivan pakko.

nainen seisoo, neljä miestä istuu pöydän ääressä
Aino puhuu ja miehet kuuntelevat. Kuvassa Johanna Kuuva, Seppo Pääkkönen, Ari-Kyösti Seppo, Atte Antikainen ja Mikko Rantaniva. Kuva Sami Tirkkonen.

Kulttuurit kohtaavat liperiläisen räpätädin ja neljän mynämäkeläisen tuppisuun välillä, sillä metsätilalla asuvat myös Jussin isä — roolissa vakaa mutta hieman vaisu Seppo Pääkkönen — ja setä, jota esitti mainio, mutta länsisuomalaisen stereotyypiksi lopulta aika vilkas Ari-Kyösti Seppo, sekä pikkuveli Jaakko, jonka hankalasta roolista komedian aidosti traagisena hahmona Atte Antikainen selvisi kunnialla. Tilaa asuttaa myös eräänlainen aave eli Jussin äiti, joka on kuollut Jaakon syntyessä 26 vuotta sitten.

nainen, mies.
Aino yrittää saada Jaakon avautumaan. Kuvassa Johanna Kuuva ja Atte Antikainen. Kuva Sami Tirkkonen.

Parhaan roolisuorituksen ennakkonäytöksessä teki Ainon äitiä näytellyt Virpi Rautsiala oivallisena parinaan Ilkka Pentti Ainon isänä. Eronneen ja silti tiiviisti toisiaan tapaavan pariskunnan keskinäinen kemia toimi mainiosti. Sari Harju ylinäytteli Tiinana, Ainon ystävänä. Mikko Paanasella oli kenties hieman turhauttava tehtävä Ainon edellisenä poikaystävänä Tuomona. Katri-Maria Peltola sen sijaan oli nainen paikallaan huoltoaseman ja leipomon topakkana Raksuna.

nainen, mies.
Molemminpuoliset lähestymiskiellot kumoavat toisensa. Kuvassa Virpi Rautsiala ja Ilkka Pentti. Kuva Sami Tirkkonen.

Komediaksi näytelmä nauratti suhteellisen vähän, mutta hymyilytti kyllä usein. Menivätköhän parhaat heitot ohi?  Tiuhaan vaihtuvia tunnelmia luovan musiikin, josta huolehti lavalla näyttelijöiden mukana liikkuva hanuristi^, käyttö nimittäin toimi vain osittain, sillä välillä se peitti alleen puheen, jonka seuraaminen oli muutenkin haastavaa. Hyväksyn sen, etten ymmärtänyt kaikkia turunmurteisia repliikkejä — samalla kun harmistuin niistä kuluneimmista — mutta osa tutusta itäsuomalaisnuotistakin peittyi joko musiikin tai ylenpalttisen kiireen alle.

Kiirettä piti myös näyttämön pyörittäjillä. On kätevää, että lavastusta voi vaihtaa vauhdillakin tarpeen mukaan, mutta tarpeettomasti sitä ei pidä tehdä. Toivottavasti lähes huimaava tahti hieman rauhoittuu esitysten edetessä.

Näytelmän on ohjannut teatterinjohtaja Tommi Auvinen, ja lavastanut Sari Paljakka. Pukusuunnittelu on Pirkko Jokelan, valosuunnittelu Juho Itkosen ja äänisuunnittelu Timo Pönnin työtä.

¤Otsikko on lainattu Ilkka Malmbergin ja Tapio Vanhatalon vuonna 1985 ilmestyneen  kirjan nimestä.

^En löytänyt nimitietoa.

Poikkeus: Blogiyhteistyö Kuopion kaupunginteatterin kanssa

Äiti ja tytär puhuvat toistensa ohi

Kuopion kaupunginteatterin syyskauden ensimmäinen ensi-ilta oli Maria-näyttämöllä esitetty Ingmar Bergmanin draama Syyssonaatti (Höstsonaten, 1978: suomentanut Jukka-Pekka Pajunen), jonka moni muistanee Ingrid Bergmanin ja Liv Ullmanin tähdittämänä elokuvana. Kuopiossa ohjaus on Olli-Matti Oinosen ja rooleissa nähdään Annukka Blomberg pianisti Charlotte Andergastina, Katri-Maria Peltola hänen tyttärenään Evana, Ari-Kyösti Seppo Evan puolisona Viktorina ja Sari Harju Helenana, pienessä roolissa Evan sairaana sisarena.

Charlotte on maailmankuulu pianisti, joka on viettänyt elämänsä maailman konserttisaleja kiertäen. Tytär Eva on nainut papin ja saanut tämän kanssa pitkän odotuksen jälkeen pojan, joka on kuitenkin kuollut tapaturmaisesti nelivuotiaana. Nyt Eva hoivaa sisartaan Helenaa, jonka on pari vuotta aiemmin hakenut pois laitoksesta. Äitiään tyttäret eivät ole tavanneet seitsemään vuoteen eikä Charlotte koskaan nähnyt tyttärenpoikaansa.

Eva saa kuulla äitinsä pitkäaikaisen miesystävän kuolleen ja kutsuu tämän luokseen pappilaan. Hän ei odota äitinsä välttämättä edes lukevan kirjettä ja yllättyy, kun tämä päättää vastata kutsuun. Jälleennäkeminen vaikuttaa aluksi mieluisalta, vaikka onkin jäykkä, etäinen ja täynnä kätkettyjä ajatuksia ja tunteita. Helenan läsnäolo on Charlottelle ikävä yllätys, mutta tämä on innoissaan tavatessaan äitinsä.

Syyssonaatti - Katri-Maria Peltola
Katri-Maria Peltola tekee vakuuttavan roolityön Evana. Valokuva: Sami Tirkkonen
Charlotte on etukäteen päättänyt jaksaa neljä päivää, mutta jo ensimmäisenä yönä kulissit alkavat rakoilla, ja toisena naamiot riisutaan — osittain viskin voimalla — kokonaan. Eva purkautuu käytännössä äidittömästä lapsuudestaan, joka teki hänestä kyvyttömän rakastamaan. Kun äiti harvoin oli paikalla, tämä ei oikeasti nähnyt tytärtään, vaan ikään kuin esitti äitiä.

Charlotte vastaa vetoamalla omien matemaatikkovanhempiensa tunnekylmyyteen lapsiaan kohtaan ja siihen, että pystyy siksi kokemaan tunteita vain musiikin kautta, tulkitsemalla säveltäjien nuoteiksi kirjoittamaa tuskaa tai rakkautta soittamalla pianoa.

Naiset puhuvat kuitenkin toistensa ohi. Heidän monologinsa ovat pitkiä, mutta he kuuntelevat vain omaa ääntään, eivät toisiaan. Yläkerran kamarissaan Helena kuulee niin sisarensa vihan ja katkeruuden kuin äitinsä huonon omantunnon ja toteutumattoman halun osata rakastaa, mutta hänellä ei ole ääntä eikä voimaa. Taustalla haahuilee lempeä Viktor, joka ei mahdu vaimonsa ja tämän äidin väliin, vaikka matkaa on halatessakin puoli metriä, ja tavallisesti tuhansia kilometrjä.

Tunnelma on tiheä, tarina vakava, patoutuneitten tunteiden voima suuri. Onko kaikki lopullisesti rikki vai voiko äiti-tytär-suhteen vielä jotenkin korjata?

Blomberg ja Peltola tekevät upeat roolisuoritukset vahvoina mutta särkyneinä naisina, Seppo on pääosin taitava, mutta artikuloi paikoin paitsi epäselvästi myös koomisen teatraalisesti, Harjun lähes statistinen osa ei anna erityisiä mahdollisuuksia. Ohjaus ja lavastus korostavat irrallisuuden ja erillisyyden teemaa: henkilöt eivät kohtaa samalla tasolla, vaan yleensä yksi istuu ja toinen seisoo tai molemmat seisovat, mutteivät kasvokkain, vaan toisen selälle puhuen, tai puoliksi kääntyneenä, aina toistensa ohi. Myös puvustus alleviivaa sitä, että Charlotte ja Eva elävät aivan eri maailmoissa.

Esitys on hyvin intensiivinen. Ensi-illan pienet töksähtelyt maratonmonologeissa siloutunevat esitysten myötä ja sanojen muistamisen helpottuessa niihin ilmaantunee vielä lisää tunnetta.

Ensi-ilta oli 8.9.2018. Lavastus Sari Paljakka, puvustus Marja Uusitalo, maskeerauksen suunnittelu Kaija Ilomäki, äänisuunnittelu Kati Koslonen, valosuunnittelu Juho Itkonen.

Syyssonaatti - Annukka Blomberg
Annukka Blombergin Charlotta on samaan aikaan kova ja hauras kuin näyttämön flyygelin kansi. Valokuva: Sami Tirkkonen
Blogiyhteistyö kaupunginteatterin kanssa.