Kähkösen kieli lumoaa

Sinä joulukuisena aamuna tapahtuivat ne pienet siirtymät, joiden seurauksena useiden ihmisten elämä muuttui. Mutta tapahtuessaan ne olivat vain arkea, hankauksia, ristiriitoja, puhetta ja sitä mikä sanomatta jää.

Irene Rauhanviita

Vihreä sali (Otava, 2021; 315 sivua) jatkaa Sirpa Kähkösen hienoa Kuopio-sarjaa. Ajallisesti palataan Muistoruohon kesästä 1972 taaksepäin, vuoden 1964 joulukuuhun. Päähenkilöinä on kolme nuorta: kukkakaupan lähetti Irene, parturinapulainen Jaakko ja juuri armeijasta päässyt Leo. Heitä yhdistävät ystävyys ja hankalat, Irenen kohdalla suorastaan pelottavat, kotiolot.

Minä syön surua, niin kuin kengät syövät asfalttia, niin kuin sormet syövät likaisia kolikoita, niin kuin tuuli syö kalliot hiekaksi. Syön surua tyhjään mahaan ja tulen siitä kevytpäiseksi; silti vain rakastan enkä lakkaa toivomasta, että kyllästymys katoaisi, syöpymys lakkaisi, että tulisivat helpommat hyvät päivät.

Irene Rauhanviita

Kun 17-vuotias Irene loukkaantuu pomonsa, kukkakauppias Linnean, sanoista, lähtee hän kesken kiivaan joulukukkakauden karkumatkalle. Mutta minne voi mennä rahatta?

Tiesin että vahtiminen oli tärkeä työ, eikä sitä kukaan muukaan tehnyt; kaikki muut olivat jo Leon suhteen luovuttaneet. Mutta se vei ilon kaikesta muusta.

Jaakko Vihma

Irenen katoaminen aiheuttaa ketjureaktion tarinan nuorten kesken. Näkökulmatekniikka toimii. Aikakauden – sotasukupolven aikuisten – tylyys nuorten kohtaamia ongelmia kohtaan näyttäytyy suorastaan julmuutena. Niinpä ystävyyden merkitys korostuu.

Ja samaan aikaan toisaalla: sieltä kumpujen kätköistä mullasta maan isät katsovat toisiaan. Pyörittävät silmiään ja ovat sillä mielellä, että eihän noista pullansyöjistä ja äitiensä silmäteristä ole vastusta edes pikkutytöille.
Minulla oli oma Helsinki. Kesti kuutisen päivää. Läksin lappamaan. Ilmeisesti senkö takia isä kuoli. Se oli hänen viimeinen kesä. En tiennyt sitä silloin kun karkasin.

Leo Tiili

Romaaniin sisältyy myös kuvaus neljännen päähenkilön matkasta Leningradiin, joka on melkein kuin oma pienoisromaaninsa romaanin sisällä. Linnean puoliso Santeri Juurinen matkustaa Leningradiin ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun joutui lähtemään Pietarista vallankumouksen aikaan. Santerille on kova paikka kokea konkreettisesti, miten kaikki on muuttunut eikä menneisyyden kasvihuoneisiin voi matkustaa kuin muistoissaan. Matkakumppanina on hieman yllättäen, koomisinkin virityksin, Kuopio-sarjan vakiohahmo, vanha kommunisti Lassi Tuomi.

Ja 1960-luvun rinnalla elää, muistoissa, 1910-luvun Terijoki. Sinne Santeri pakeni Pietarista ja siellä kohtasi Linneansa. Myös konkreettisesti osa siitä siirtyi Kuopioon.

Tietä riitti. Mutta me jäimme Terijoelle siihen saakka, kunnes suuri lama pyyhki yli maailman ja nuori herra Eider menetti sen vähänkin, minkä oli saanut koottua, ja muutti Lyypekkiin veljensä luo. Silloin myös Terry I kuoli ja haudattiin puronotkoon. Me ostimme Villa Inèsin mummoni rahoilla ja siirsimme sen Kuopion tontille, jonka mummoni testamenttasi minulle.

Linnea Juurinen

Kähkösen kieli on nyt runollisimmillaan. Kaikkein kauneimmillaan se lähes salpaa hengen. Paljon se samalla kätkee rivien väleihin, sanojen taakse, tunnelmiin. Paikoin tunnelma on liiankin pakahduttava, mutta kaiken kaikkiaan: Miten lumoava teos!

Kähkönen palkittiin Vihreästä salista Savonia-kirjallisuuspalkinnolla. Ensimmäisen Savoniansa hän sai Kuopio-sarjan avauksesta Mustat morsiamet.

Kanadassa piikomassa

Eletään vuotta 1927. Jenny ja Hanna ovat ison talon piikoja, jotka päättävät lähteä paremman elämän toivossa Kanadaan. Englannin kielen taitoa heillä on vain parin sanan verran, mutta oppimisintoa ja pärjäämishalua riittämiin. Jennyn veli on lähtenyt jo aiemmin. Tiedossa on myös sellainen osoite, josta pääsisi alkuun uudessa elämässä: voisi yöpyä ja saada tietoa työpaikoista.

Marja-Leena Lempisen siirtolaisromaanissa Naisten taivas (Icasos, 2021; 231 sivua) käy ilmi, että ahkeriksi tiedetyille suomalaisille löytyy heti töitä. Jennystä tulee rikkaan perheen palvelija ja Hanna päätyy lyhyen orjatyömaisen välivaiheen kautta apulaiseksi täysihoitolaan. Työpäivät ovat pitkiä myös rapakon takana ja palkka – vaikkakin isompi kuin Suomessa – sen verran pieni, ettei säästöön jää juuri mitään ennen kuin matkalippuvelat on maksettu. Jos vakavasti sairastuu tai sattuu työtapaturma, ei turvaverkkoja ole, sen saavat suomalaisnaiset pian huomata, joskaan eivät omalla kohdallaan. Kahden kerroksen väkeä ollaan.

Se on tämä maa, Helmi puhui rauhallisesti. – Pitää vaan tottua. Jokainen ottaa tietoisen riskin tänne tullessaan. Asiat eivät aina suju niin kuin toivoisi. Sinulla oli onni päästä työhön hyvää perheeseen, mutta …

Jenny nauttii itsenäisyydestä, vapaudesta ja kaupunkilaiselämästä, mutta Hanna viihtyisi paremmin maaseudulla ja haluaisi jo perustaa perheen. Miten käy toiveille ja unelmille maassa, jossa siirtolaismiehet raatavat metsäsavotoissa ja kaivoskuilussa, mutta naiset kaupunkien palveluspaikoissa?

Kumpikin nuorista naisista kertoo tarinaa minämuodossa vuorotellen. Kirjassa viehättää erityisesti arjen kuvaus. Henkilöhahmoihin tulee toivottavasti lisää syvyyttä kirjan jatko-osissa, joita on tulossa kaksi. Niissä saadaan toivottavasti tietää, oliko lähtöpäätös oikea valinta, miten Jennyn ja Hannan valitsemillaan teillä käy, säilyykö ystävyys ja pysyvätkö yhteydet koti-Suomeen.

Dekkariviikko 2021: Mydworth

Eilen kirjoitin Matthew Costellon ja Neil Richardsin Cherringham-sarjasta. He kirjoittavat myös historiallista pehmodekkarisarjaa Mydworth Mysteries. Sarjassa on toistaiseksi ilmestynyt kuusi lyhyttä (3 h 8 min – 3 h 30 min) ääni- ja e-kirjaa englanniksi. Ensimmäinen suomennos on luvassa lokakuussa 2021.

Mydworth on fiktiivinen kylä Sussexissa melko lähellä Lontoota. Päähenkilöinä on brittiläis-yhdysvaltalainen aviopari Harry ja Kat, jolla nuoruudestaan huolimatta on jo takanaan monenlaisia seikkailuja.

Ensimmäinen osa A shot in the dark (Lübbe Audio, 2020) sijoittuu vuoteen 1929. Vastavihityt Sir Harry Mortimer ja Lady Mortimer eli Kat ovat juuri palanneet Kairosta Harryn kotitaloon, kun naapurikartanosta eli Harryn tädin Lady Lavinian kotoa varastetaan jalokiviä. Maalaispoliisi on lähinnä häkeltynyt, mutta Mortimerin pariskunnalla on valtion palveluksessa kerättyjä taitoja ja tietoja sekä yhteydet luokkayhteiskunnan eri kerroksiin, joten he ryhtyvät salapoliisihommiin. Niiden lomassa nautitaan yläluokkaisesta elämästä monin tavoin.

Kakkososassa A Little Night Murder (Lübbe Audio, 2020) selvitellään nuoren salametsästäjän surmaa. Tapaus on poliisin mielestä onnettomuus, mutta nuoren miehen äiti pyytää apua Katilta ja Harrylta, koska epäilee muuta. Kolmannessa osassa London Calling! (Lübbe Audio, 2020) pariskunta seikkailee vaihteeksi Lontoossa, kun hyvän perheen tytär on paennut pääkaupunkiin tavoittelemaan uraa West Endin näyttämöillä, mutta vaikuttaakin joutuneen hyvin hämärään seuraan.

Neljännen osan Murder wore a Mask (Lübbe Audio, 2020) aluksi Lavinia-tädin vuotuiset seurapiirinaamiaiset keskeytyvät, kun yksi vieraista löytyy kuolleena kartanon alueen lammen rannalta. Tapaus näyttää sydänkohtaukselta, mutta Harry ja Kat epäilevät murhaa ja ennakoivat toistakin. Deadly Cargossa (Lübbe Audio, 2020) Harry ja Kat auttavat selvittämään paikallisen radiovalmistajan kalliiden laitteiden jakeluautojen kaappauksia, joissa taitaa olla kyse jostain paljon laajemmasta kuin vain radiovarkauksista, vaikka huippulaitteista kyse onkin.

Danger in the Air (Lübbe Audio, 2021) tuo Mydworthiin kuuluisan lentäjän Amelia Earhartin, joka on Englannin kiertueella keräämässä varoja naislentäjien yhteishankkeeseen. Earhart joutuu kuitenkin hengenvaarallisten sabotaasien kohteeksi, ja kukapa muukaan niiden tekijät löytäisi kuin Mortimerin pariskunta.

Sarja on leppoisaa, agathachristiemäistä tai dorothylsayermaista kuunneltavaa, johon odotan kovasti jatkoa. Äänikirjojen lukija on miellyttävä-ääninen Nathaniel Parker. Toivottavasti myös suomenkielinen lukija onnistuu luomaan kirjoihin sopivan menneen maailman tunnelman.

Yöpöydän kirjat