Henkilökohtaista

Selja Ahavan Ennen kuin mieheni katoaa (Gummerus, 2017; ei sivunumerointia) on hämmentävää luettavaa. Tuntuu kuin pääsisi/joutuisi kurkistamaan hyvin (liian?) syvälle toisen ihmisen mieleen ja vieraiden ihmisten parisuhteeseen. Minäkertojanainen kuvaa miehensä katoamista eli muuttumista naiseksi omasta näkökulmastaan, intiimisti, sydänverellä, surren, luopuen, vihaisena, lannistuneena, kapinoiden.

Toisella kerronnan tasolla päähenkilönä on löytöretkeilijä Kristoffer Kolumbus — lukuisine eri nimimuotoineen, syntymäpaikkoineen, ulkonäköineen ja väärine karttoineen — eli mies, joka purjehti Espanjasta Väli-Amerikkaan, mutta uskoi sitkeästi tulleensa Intiaan, koska oli lähtenyt etsimään meritietä sinne. 

Nainen on löytänyt miehen, joka osoittautuukin naiseksi. Löytöretkeilijä on löytänyt Intian, joka osoittauukin uudeksi mantereeksi. Naisen on vaikea sanoa miehen uusi nimi. Me sanomme alkuperäisiä amerikkalaisia yhä intiaaneiksi.

Ahava kirjoittaa upeasti. Teoksen rakenne on loistava ja kieli riipaisevan kaunista. Tämän kirjan lukeminen sai minut haluamaan lukemaan hänen aikaisemmankin tuotantonsa, vaikka aiemmin vaikkapa sellaisen nimen kuin Taivaalta tippuvat asiat saanut teos ei ole saanut minua kiinnostumaan ollenkaan. Nyt on pakko selvittää, miten asiat oikein voivat tippua…

Mainokset

Yksi hetki voi muuttaa kaiken

kansikuva

Monipuolisen brittikirjailijan Kate Atkinsonin viimeksi suomennettu romaani Joka lapsia ja koiria rakastaa (Schildts & Söderströms, 2015; Started Early, Took My Dog, 2010; suomentanut Kaisa Kattelus; 388 sivua) jatkaa Jackson Brodie -rikosromaanien sarjaa. Lähellekään tavanomaisesta dekkarista ei ole kyse, sillä Atkinsonilla on aina aivan oma tyylinsä, joka saa ainakin minut pauloihinsa aina heti ensimmäiseltä sivulta.

Vuosi 1975: Tuore konstaapeli Tracy Waterhouse hälytetään parinsa kanssa murtautumaan kerrostalon kuudennentoista kerroksen asuntoon sieltä tulevan hajun vuoksi. He eivät koskaan unohda näkemäänsä eivätkä koskaan saa puhua siitä.

Nykyaika: Leedsläisen ostoskeskuksen turvallisuuspäällikkö Tracy Waterhouse muuttaa hetken mielijohteesta koko loppuelämänsä suunnan vaihtaessaan tukun käteistä pikkutyttöön, jota näkee riepoteltavan väkivaltaisesti. Ex-poliisi Jackson Brodie on palannut kotiseudulleen ja ottanut tehtävän, jota voisi sanoa yksityisetsivän työksi, jollei Jackson olisi siinäkin ex. Iäkäs Tilly-niminen näyttelijä on menettämässä muistiaan.

Menneisyys kohtaa nykyisyyden monimutkaisia reittejä etsien, kirjallisten viittausten keskellä, omalaatuisten yhteensattuminen kautta. Atkisonin teksti polveilee henkilöstä ja tapahtumasta toiseen ja loikkii ajassa 70-luvun ja nykyajan välillä melkein kesken kohtausten, muttei silti ole vaikeatajuista, vaan soljuvan upeaa tekstiä, jota on ilo lukea.

Kertojana Atkinson onnistuu olemaan sekä viihdyttävä että synkkä, sekä humaani että ironinen. Joka lapsia ja koiria rakastaa on synkänhauska ja viisas romaani ihmisluonteen kaikista puolista. Näissä tarinoissa paha saattaa jäädä ilman palkkaansa, mutta ehkä jokin maailman virheistä saadaan korjattuakin.

Kaisa Kattelus on taitava suomentaja, joka tulkitsee Atkinsonin älykästä tekstiä sen ansaitsemalla tavalla.

Dekkariviikon logo

Helteessä

Karin Slaughterin uusin rikosromaani Rikollinen (Tammi, 2014; Criminal, 2012, suomentanut Annukka Kolehmainen; 426 sivua) saattaa hyvinkin olla hänen parhaansa. Toistaiseksi. Ja se sopii loistavaksi luettavaksi kotimaan helteessä, kun Atlantan kesäkuumuuteen voi eläytyä myös fyysisesti.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat kahdelle aikatasolle. Vuonna 1975 uraansa aloittelevat nuoret poliisit Amanda Wagner ja Evelyn Mitchell tutkivat sitkeästi — mieskollegoiden ja -pomojen kielloista ja vähättelystä piittaamatta — prostituoitujen raakoja murhia, joista kukaan muu ei piittaaa.

Nykyhetkessä Amanda Wagner tuntuu salaavan alaiseltaan Will Trentiltä liikaa, kun Atlantassa tehdään taas samanlaisia murhia. Will itse ei edelleenkään pysty avautumaan rakastetulleen, ensiapulääkäri Sarah Lintonille, vaikka heillä muuten menee paremmin kuin koskaan.

Kaikki Slaughterin vakiohahmot ovat siis mukana, ja tällä kertaa ovia Willin ankeaan menneisyyteen raotetaan enemmän kuin koskaan ennen. Voi puhua sarjan avainromaanista. Historiaosuus on oivallinen ja toimii täydellisesti taustoittamassa nykypäivän osutta sekä koko teossarjaa ja sen henkilöitä.

Teos on intensiivinen, jännittävä ja tasapainoinen. Neljänkymmenen vuoden takaisissa tapahtumissa konkretisoituu kahden sittemmin loistavasti uraa luoneen naisen kivinen alkutaival poliisin palveluksessa. 1970-luvun USA oli valkoisten miesten maailma, jossa vallitsi kaikenlainen epätasa-arvoisuus niin kaduilla kuin poliisiorganisaatiossakin. Silti Slaughter ei saarnaa, vaan kirjoittaa ongelmat juoneen ja henkilöihin, antaa asenteiden näkyä ihmisten käytöksessä ja tapahtumien puhua puolestaan.

Se, miten kirjailija jättää vihoviimeisen koukun loppulauseisiin, on lähes rikollisen taitavaa.

Suosittelen lukemaan Karin Slaughterin Grant County -sarjaa (pääosassa Sara Linton) ja Will Trent -sarjaa sekä niiden yhteenliittymää aikajärjestyksessä ja kokonaan. Kirjailijan luomat henkilöhahmot ja -historiat ovat sen arvoisia.

 

(Seuraavaa Will Trent & Sara Linton -dekkaria odotellessa totean, että Syyllinen on ratkennut. Onko kesädekkarihaaste mikään haaste dekkarifanille? Ei lukemisen kannalta, mutta bloggaamisen kannalta kyllä. Laiska kesäbloggaaja tarvitsee haasteita.)