Jane Harperin Kuiva kausi (Tammi, 2019; The Dry, 2016; suomentanut Mari Hallivuori; 381 sivua) sijoittuu Australian takamaille, Kiewarran pikkukaupunkiin, jossa ei ole satanut kahteen vuoteen. Kuivuus koettelee pientä maatalousyhteisöä monin tavoin.
Kun Hadlerin lammasfarmilla tapahtuu perhesurma, ei läheisen hieman isomman kaupungin poliisi juuri jaksa rikosta tutkia, vaan päättelee, että Luke Hadlerilla on niin sanotusti napsahtanut. Vaimonsa ja poikansa ammuttuaan hän näyttää surmanneen itsensä ja vain vauva on jäänyt henkiin.
Kirjan päähenkilö, talousrikostutkija Aaron Falk lukee kaukana Melbournessa tapauksesta lehdestä ja tunnistaa lapsuudenystävänsä. Hänen on palattava kaupunkiin, josta 20 vuotta sitten lähes pakeni isänsä kanssa. Falk aikoo vain osallistua hautajaisiin, mutta päätyykin Luken vanhempien pyynnöstä tutkimaan tapausta epävirallisesti, mutta yhdessä paikallispoliisin kanssa.
Painostavan kuumuuden lisäksi Falkia ahdistaa menneisyys, jonka vuoksi hän on kaupungissa persona non grata. Nuoruuden ystävänelikosta Ellie kuoli epäselvissä olosuhteissa ja niin isä Falk kuin hänen poikansakin joutuivat epäillyiksi. Tuo epäilys elää edelleen.
Koko kaupunki on kuin ruutitynnyri. Harper kuvaa yhteisöä ja sen jännitteitä hyvin. En osaa arvioida, miten todenmukaisen kuvan hän antaa australialaisen pikkukaupungin ihmisistä ja heidän asenteistaan, mutta varsin luotaantyöntävän vaikutelman hän heistä tarjoaa. Muutenkin koin sikäläisen kulttuurin yllättävän erilaiseksi kuin omani.
Rikosromaanina Kuiva kausi on oivallinen: jännitteinen, tiivistunnelmainen, monisyinen ja taustoittava. Aloitus on karu, mutta henkirikoksen kammottavuudella ei mässäillä, eikä sitä ja seurauksia toisaalta pehmennetäkään. Tyylilaji on realistinen
Lukeva peikko koordinoi tämänvuotista dekkariviikkoa ja sieltä löydät linkkejä muiden blogien dekkaripostauksiin.
Tuulevin lukublogi 