Eeva Joenpelto 100 vuotta

Tuijata. Kulttuuripohdintoja -blogissa on Eeva Joenpelto 100 -haaste, sillä kirjailijan kuolemasta tulee huomenna kuluneeksi sata vuotta. Kirjailijan tuotanto on laaja, ja koin vaikeana valita, mitä siitä nyt lukisin. Aiemmin lukemistani muistan jotenkuten lähinnä romaanin Tuomari Müller, hieno mies (1994), josta Eeva Joenpelto sai Finlandia-palkinnon.

Ajattelin siis aloittaa alusta ja luin salanimellä Eeva Helle vuonna 1946 ilmestyneen esikoisen Seitsemän päivää (Kansankirja; 184 sivua) josta en kuitenkaan saanut oikein mitään irti. Se tuntui vain aikansa lapselta, hieman tekotaiteelliselta kokeilulta sekä liiallisen ankealta.

Niinpä päädyin Suvi Aholan luennan pariin. Hän nimittäin urakoi teostaan Mitä Eeva Joenpelto todella sanoi (WSOY, 2021; 268 sivua) varten läpi koko tuotannon. Ehkä kirja auttaisi valitsemaan seuraavan Joenpeltoni. Aholaa lukiessani sain kuvan, että ankeuteen on Joenpellon lukijan totuttava.

Yllätyin, kun Ahola nimitti Seitsemän päivää -romaania dekkariksi ja noir-henkiseksi psykologiseksi trilleriksi. Olinko lukenut sitä ihan väärin? Siitä olin toki samaa mieltä, ettei naispäähenkilö ole kohtalokas viettelijätär vaan huomionkipeä ja eksynyt nuori nainen, mutta että dekkari…

Kiinnostuin hetkeksi myös kirjailijan toisena ilmestyneestä teoksesta, salanimellä Eeva Autere vuonna 1950 julkaistusta romanttiseksi viihteeksi nimetystä Tulee sittenkin päivä… -romaanista, mutta sitä ei kirjastoissani ole.

Siispä käsiksi varsinaiseen Joenpelto-tuotantoon! Myös Kaakerholman kaupunki ilmestyi vuonna 1950, mutta Aholan kuvaukset eivät innostaneet sen pariin. Minkä kirjan oikein haluaisin lukea? Ja kuinkas sitten kävikään? On haastepäivän aatonaatto enkä ole alkua pidemmällä. Lohja-sarja kiinnostaa eniten ja lisään tämän kesän lukulistalleni sen ensimmäisen osan Vetää kaikista ovista (1974).

Canthin sanat elävät

Oikeastaan kaikki, mitä Canth kirjoitti – lehtitekstit, näytelmät, kirjeet, proosa – perustui ajatukseen siitä, että hänen esittämänsä ajatukset kutsuvat vastaamaan ja keskustelemaan.

Mitä Minna Canth todella sanoi? (WSOY, 2019; 270 sivua) on Suvi Aholan kokoama, teemoittama, taustoittama ja tulkitsema kokoelma Minna Canthin tekstejä. Ahola on poiminut ja teemoittanut tekstejä novelleista, näytelmistä, kirjeistä ja artikkeleista lukuihin Lapsuudesta, Rakkaudesta ja seksistä, Naisista ja miehistä, Köyhyydestä, Kirjoittamisesta, Uskosta ja epäilystä sekä Naiseudesta ja vanhenemisesta.

Jo tämä kertoo, kuinka monipuolisesti Canth kirjoitti ja mitä kaikkia aiheita hän pohti ja käsitteli. Otsikot eivät avaa kaikkea, sillä aiheita ovat muun muassa ja ainakin koulutus, tasa-arvo, kasvatus, lapsityövoima, ystävyys, prostituutio, vapaus, nälkä, työläisten asema, kutsumus, äitiys ja kaupankäynti.

Canth ei pelännyt asettua alttiiksi halveksunnalle ja ylenkatseelle, vaan arvosteli aikansa yhteiskuntajärjestystä terävästi julmastakin kritiikistä ja suoranaisesta vihasta huolimatta. Hän oli taitava yhteiskuntakriitikko, joka osasi perustella, ei yleensä provosoitunut, ja otti vakavaankin asiaan usein myös hieman humoristisen juonteen.

…hiukan arvostelua tästä yhteiskunnasta, jonka järjestämiseen ei meillä naisilla mitään oikeutta ole eikä ole ollut, ja jonka epäkohdista emme siis mitään edesvastausta kanna… Ja että se monessa kohden peräti kelvottomaksi löydetään, siitä ei epäilemistä.
… herra piispa aivan suotta Jumalaa siitä syyttää. Kyllä se järjestelmä vain on miesten laittama, ei se muuten olisi niin kunnottomaksi tullut. Etupäässä pelkään paavien ja piispojen olleen uskollisesti mukana siinä toimessa.
… naiset estettiin yliopistoon pääsemästä siitä syystä … että arveltiin naisten sen kautta turmeltuvan ja tulevan yhtä huonoiksi kuin miehet nyt ovat. Tuossa kenties on vähän perää. Ehkä todella miesten sivistys on yhtä ummehtunutta ja onttoa kuin heidän uskontonsa ja moraalinsakin. Siinä tapauksessa taivas meitä varjelkoon heidän yliopistoistaan.

Minna Canth (1844-1897) oli rohkea nainen, joka pyrki parantamaan kaikkien alistettujen — naisten, tyttöjen, köyhien, työläisten, orpojen, yksinhuoltajien — asemaa ja edistämään tasa-arvoa. Hän eli aikana, jolloin suomen kirjakieli vasta muotoutui ja realistinen romaani oli vasta syntymässä eikä lukutaitokaan vielä ollut tavallista, ja kirjoitti muun muassa siksi novelleja lehtiin ja näytelmiä esitettäviksi.

Eilen minä täytin 44 vuotta. Ajatelkaa neljäkymmentä ja neljä! Mutta aijon minä vielä tallata tämän pallon multaa parikymmentä vuotta. Ja ahkerasti kirjoitella. Kun vaan nuo aivot kestäisivät. Mutta eivätköhän ne kestä, koska ovat tähänkin saakka kestäneet.

Canth kuoli kuitenkin jo alle 10 vuotta myohemmin. Mutta hänen tekstinsä on edelleen elävää, ajankohtaista ja suorasukaista. Yhä hän haastaa meitä ajattelemaan.

Huomenna on Minna Canthin ja tasa-arvon päivä. Minna Canthia juhlitaan tänä vuonna aivan erityisesti, koska hänen syntymästään tulee kuluneeksi 175 vuotta. Minnaa voi juhlia muun muassa

Tämä teksti osallistuu Yöpöydän kirjat -blogin Minna Canth -lukuhaasteeseen.

Olen lukenut Minna Canthiin liittyen hiljattain myös kuvakirjan Minna!, romaanin Rouva C, joka voitti Bonnierin suuren journalistipalkinnon, sekä esseekokoelman Punaiset kengät.

P. S. Harvoin kommentoin kansia, mutta nyt ihmettelen, miksi Minna on ”kaadettu” tämän teoksen kannessa?

 

 

 

One Entry to Research

Critical assessment of Web of Science, Scopus and Google Scholar. Updated by Lars Iselid, Umeå University Library, to document a Swedish BIBSAM project.

Bibbidi Bobbidi Book

Blogi kirjoista, lukemisesta ja kulttuurista.

EAHIL 2020

Be Open Act Together

Luetut.net

Kirjablogi

The Bibliomagician

Comment & practical guidance from the LIS-Bibliometrics community

musings of a medical librarian

and mutterings about anything else that takes my fancy!

Kirjavinkit

Yli 9000 lukemisen arvoista kirjaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: