Elofin elämä

Ann-Luise Bertellin Oma maa (Tammi, 2021; Heiman, 2020; suomentanut Vappu Orlov; 394 sivua) on Ikävän jälkeen -kirjeromaanilla alkaneen Botnia-trilogian toinen osa.

Oma maa on sukuromaani, joka ulottuu 1930-luvulta 1980-luvulle. Se voisi olla myös kasvutarina, ellei päähenkilö olisi Elof, sillä hän on kymmenvuotiaana vastuuntuntoisempi kuin koskaan myöhemmin.

Isän kuoltua tuberkuloosiin Elof ja hänen pikkuveljensä joutuvat lähtemään kototilalta, vaikka sen omistavatkin. He saavat kodin isovanhempiensa luota, mutta Elof ei ole enää lapsi. Toisaalta hänestä ei ehkä koskaan tule ihan aikuistakaan.

Elof palaa aikanaan sukutilalle. Hänen tapansa olla ja elämänasenteensa näyttävät kepeiltä, mutta sisällään hän kantaa raskasta painoa – ellei useampaakin. Jatkosodan rintamalla tehty päätös ei jätä häntä koskaan, vaikka omantunnon äänen miten yrittäisi hukuttaa kotipolttoiseen.

Elof on ristiriitainen ihminen: tiedonjanoinen, työteliäs ja seurallinen, mutta myös vastahankainen, huolimaton ja juro. Hänen tarinansa on yhtäältä perisuomalainen maaseudun miehen muotokuva sotamuistoinen, ryyppäämisineen ja työssä raatamisineen, mutta myös jotain enemmän tai hieman salaperäisempää. Mitään ei kirjoiteta puhki, vaikka romaani laaja onkin.

Trilogian kolmas osa Ikuinen kaipuu ilmestyy ensi kuussa ja olen kirjaston varausjonossa.

Naistenviikko 2022 – Jana

Karin Smirnoffin Jana Kippo -trilogian kaksi ensimmäistä osaa Lähdin veljen luo (Tammi, 2021; Jag for ner till bror, 2018; suomentanut Outi Menna; 294 sivua) ja Viedään äiti pohjoiseen (Tammi, 2022; Vi for upp med mor, 2019; suomentanut Outi Menna; 332 sivua) eivät olet kevyttä luettavaa, mutta kiehtovaa kyllä.

Ensimmäisessä osassa Jana Kippo palaa vuosien jälkeen lapsuudenkotiinsa Pohjois-Ruotsiin. Lapsuus oli traumaattinen eikä Jana ole ehjä ihminen, mutta kaksosveli Bror kaipaa tukea. Janan paluu yhteisön jäseneksi on hankala, vaikka työapaikkakin löytyy. Menneisyys uhkaa murskata alleen.

Toisen kirjan alussa Janan ja Brorin äiti on kuollut. Hän halusi hautapaikan synnyinkylästään jostain (melkein) Saamenmaalta. Sinne sisaruspari siis matkaa huomaten, ettei tiedä äitinsä menneisyydestä oikeastaan mitään. Lähes gileadtyyppisessä uskonnollisessa yhteisössä heille alkaa selvitä, millainen tausta äidillä oli. Koska kaksosilla ei ole varsinaisesti kiirettä kotiin, he jäävät oleilemaan ennestään tuntemattomien sukulaistensa keskelle, mistä on Brorille yllättävät seuraukset. Janaa painavat nyt entisten lisäksi uudet menneisyyden ja nykyisyyden murheet.

Surumielistä ja paikoin karmeaakin tarinaa värittää mustanpuhuva, rivienvälinen humoristisuus. Sitkeä, omapäinen ja kovia kokenut Jana Kippo on aivan huikea päähenkilö. Smirnoffin omaperäinen tyyli suomentajan hienona toteutuksena vie hetken totuttelun jälkeen täysin mukanaan.

Sarjan kolmas osa Sitten menin kotiin ilmestyy suomeksi lokakuussa 2022, ja on jo lukulistalla.

Tuijata-blogin naistenviikon haaste

Poikarukka

Shuggie meni hänen luokseen ja kietoi kätensä hänen vyötäisilleen. ”Äiti, mä tekisin sun puolestasi ihan mitä tahansa.”

Shuggie Bain (WSOY, 2022; Shuggie Bain, 2020; suomentanut Laura Jänisniemi; 496 sivua) on Douglas Stuartin omaelämäkerrallispohjainen Booker-palkittu esikoisromaani.

Nimihenkilö Shuggie elää lapsuuttaan ja nuoruuttaan 1980-luvun ja 1990-luvun alun Glasgowssa. Vuode 1992 South Sideeb sijoittuvat tapahtumat kehystävät vuosien 1981, 1982 ja 1989 ja paikkojen – Sighthill, Pithead, East End – mukaan nimettyjä laajoja lukuja.

Vuonna 1981 Shuggie on pikkupoika, joka asuu vanhempiensa sekä sisar- ja velipuolensa kanssa äitinsä vanhempien Lizzien ja Wullien luona. Agnes-äiti on lähtenyt kiltin ensimmäisen miehensä luota kovapintaisen ja uskottoman Hugh/Shug-taksikuskin matkaan, mutta omaa kotia heillä ei ole.

Agnes katseli poikia ikkunasta, ja oli ilmiselvää, että kumpikin olisi halunnut olla jossain muualla. Hän löysi tiskialtaan alta muutaman sinne jemmaamansa vahvan oluen. Hän pyöritteli kylmää pronssinväristä tölkkiä käsissään ja mietti, herättäisikö sisällään asuvat demonit. Jos hän joisi itsensä humalaan, ennen iltaa hän tappelisi kadulla. Hän istui puhtaan sohvan laidalle tölkki rohkeutta kädessään ja sihautti sen auki.

Sitten iso-Shug löytää heille oman kodin kaukaa kaupungin reunamailta, lopetetun hiilikaivoksen vierestä, sen työttömiksi jääneiden asukkaiden naapurustosta. Agnes on innoissaan, kunnes julma totuus paljastuu. Hän onkin yksinhuoltaja.

Agnesista ei ollut mitään apua matikanläksyissä, ja joinakin päivinä Shuggie olisi mieluummin nähnyt nälkää kuin syönyt hänen laittamaansa ruokaa, mutta nyt Shuggie katsoi äitiään ja tajusi, että tässä hän oli loistava. Hän kiipesi joka päivä haudastaan meikit naamassa ja hiukset laitettuina ja piti päänsä pystyssä. Nolattuaan itsensä juovuksissa hän nousi seuraavana päivänä ylös, puki parhaan takin ylleen ja kohtasi maailman silmästä silmään. Kun hänen mahansa oli tyhjä ja lapsilla oli nälkä, hän laittoi hiuksensa kauniisti ja antoi maailman kuvitella ihan muuta.

Shuggie on nimihenkilö, mutta pääroolin pojan elämässä ja romaanissa varastaa alkoholistiäiti Agnes. Haavoittuvainen ja hyväksikäytetty Agnes on kaunis ja tyylikäs, miesten mieleen.

”Mä pelkään että se tekee itselleen pahaa.”
”Ai että se tappaa ittensä?”
”Niin kai. Joskus mä piilotan ennen kouluunlähtöä kaikki pillerit kylppäristä. Tiedän että mun veli ottaa joka päivä partaterät mukaan töihin.”

Kun hän ei juo, hän pitää hyvää huolta kodistaan, lapsistaan ja itsestään. Mutta hän juo usein ja paljon, ensin oluttaa, sitten vodkaa. Ja silloin hän ei jaksa huolehtia muusta kuin alkoholin saatavuusta ja ulkonäöstään, joka kääntää aina päät. Työttömien työläisten rähjäisissä kortteleissa naiset eivät aina jaksa edes kammata hiuksiaan, mutta Agnes värjää, lakkaa, meikkaa, pukeutuu.

Niin pahoja kuin sedät olivatkin, heitä kiinnosti vain äiti. Shuggien kannalta pahempia olivat usein tädit, jotka kävivät kyläilemässä. Tuntui kuin Agnesin pahimmat puolet olisivat lähteneet ulos ja löytäneet kaverin. Shuggie joutui vahtimaan molempia naisia, kun he vaipuivat mekastaen humalaiseen unohdukseen…

Ikään kuin äidin alkoholismi, perheen köyhyys ja kaikkien turvaverkkojen ilmeinen puute eivät olisi tarpeeksi, Shuggie saa myös kuulla olevansa tyttömäinen, homosteleva, neitimäinen. Ei hän poikien rajuissa puuhissa viihdykään, vaan leikkii mieluiten värikkäillä pikku poneilla tai äitinsä posliinisilla koriste-esineillä. Leek-veli opettaa häntä kävelemään miehekkäämmin; ei siksi, että häpeäisi Shuggieta, vaan siksi, ettei tätä kiusattaisi, että pikkuveli mahtuisi naapuruston ja koulun ahtaisiin poikalokeroihin.

Shuggie toivoo ja uskoo, että Agnes joskus parantuu, ja että on hänen tehtävänsä auttaa ja huolehtia. Ei ole kyse anteeksi antamisesta. Ei Shuggie ajattele, että olisi jotakin anteeksi annettavaa. Hän rakastaa äitiään koko sydämestään.

Tällaista on riippuvuus ja syjäytyminen; tällaista on rohkeus ja rakkaus. Shuggie Bain menee tunteisiin, koskettaa, riipaisee, ahdistaakin.

”Meidän äidillä oli kerran hyvä vuosi. Se oli ihanaa.”

Vuonna 1976 syntynyt Douglas Stuart syntyi ja kasvoi Glasgowssa. Vuosituhannen vaihteessa hän muutti New Yorkiin. Hän on mukana vuoden 2022 HelsinkiLit-kirjallisuustapahtumassa. Toivottavasti myös Stuartin muut teokset julkaistaan suomeksi.

Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Tuumailen kulttuurikokemuksia, eniten kirjallisuutta.

One Entry to Research

Critical assessment of Web of Science, Scopus and Google Scholar. Updated by Lars Iselid, Umeå University Library, to document a Swedish BIBSAM project.

Bibbidi Bobbidi Book

Blogi kirjoista, lukemisesta ja kulttuurista.

Luetut.net

Kirjablogi

The Bibliomagician

Comment & practical guidance from the LIS-Bibliometrics community

musings of a medical librarian

and mutterings about anything else that takes my fancy!

Kirjavinkit

Yli 9000 lukemisen arvoista kirjaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: