Erlendur Sveinsson on islantilaisdekkaristi Arnaldur Indriðasonin luoma poliisipäähenkilö, jonka aikaa nuorena poliisina 1970-luvun Reykjavikissa kirjailija on siirtynyt kuvamaan sen jälkeen, kun kirjoitti teokseen Menneet ja kadonneet (2012) sellaisen lopun kuin kirjoitti.
Vuoteen 1979 sijoittuvassa romaanissa Muistin piinaamat (Blue Moon, 2016; Kamp Knox, 2014; suomentanut Seija Holopainen; 295 sivua) Erlendur tutkii päällikkönsä Marion Briemin kanssa hankalaaksi osoittautuvaa tapausta. Lämpövesivoimalan lauhdelammesta — nyttemmin Sinisenä laguunina tunnettu ja suosittu kuuma lähde — löytyy miehen ruumis, joka näyttää pudonneen korkealta. Jutun jäljet johtavat Keflavikiin, Yhdysvaltojen sotilastukikohtaan, eli Islannin poliisin toimivallan ulkopuolelle siitä huolimatta, että uhri on islantilainen.
Samaan aikaan katoamisista perin kiinnostunut Erlendur tekee myös omia tutkimuksiaan vanhan katoamistapauksen parissa. Pian sodan jälkeen kadonneen Dagbjörtin kohtalo vaivaa häntä. Miten kiltti lukiolaistyttö voi tuona aikana hävitä jäljettömiin heti lähdettyään kotoa kouluun? Tämäkin tapaus sivuaa amerikkalaisten ristiriitaisia ajatuksia herättävää läsnäoloa maassa, jolla ei ole omaa armeijaa. Tytön reitti kulki ohi USA:n armeijan hylkäämän Kamp Knoxin, sodan jälkeisessä asuntopulassa köyhälistön asuinalueeksi muuttuneen parakkikylän, ja nuoriso sai kaipaamiaan äänilevyjä mustan pörssin kauppana sotilaiden kautta.
Tapauksilla on temaattinen yhteys, mutta muuten ne ovat erillisiä. Kumpikin etenee omaan tahtiinsa siten, että tuoreempi huipentuu Marion Briemin ja vanhempi Erlendurin voimin. Jännitys tiiviistyy alun verkkaisuudesta vähitellen kohti varsin tiheätunnelmaisia loppuratkaisuja. Arnaldurin dekkareissa ajankuva, arki ja miljööt eivät ole pelkkää taustaa, vaan tärkeä osa romaanien kiehtovuutta yhdessä tarkasti kuvattujen henkilöiden — sivuhenkilötkään eivät ole pelkkiä hahmotelmia — ja juonen kanssa. Tämä sarja on rikoskirjallisuuden parhaimmistoa.
Tuulevin lukublogi 