Korealainen palkkatappaja

Hänellä ei ollut mitään sääntöä, jonka mukaan naisia ja lapsia ei saisi tappaa; tilanne ei vain ollut tullut aikaisemmin vastaan. Hänellä ei ollut sääntöjä lainkaan. Se oli hänen sääntönsä.

Un-su Kimin Tappajat (Like, 2019; koreankielinen alkuteos 2010, suomennettu englanninkielisestä käännöksestä The Plotters, 2018; suomentanut Katariina Laurila; 334 sivua) on omituisella huumorilla kevennetty raakuuksia sisältävä trilleri, jonka keskiössä on vanha kirjasto. Sen hyllyväleistä johdetaan tappajaorganisaatiota, jossa juonittelijat suunnittelevat ja palkkamurhaajat murhaavat.

En tiedä, tarkoittaako alkuperäinen nimi tappajia vai juonijoita, mutta englanninkielinen tarkoittaa jälkimmäisiä.

Kirjastoa johtaa Vanha Supi*.

Vanhalle Supille tosimaailma oli fiktiota. Häntä askarruttivat vain kirjoihin liittyvät kysymykset… Miksi hän siis oli pyörittänyt salamurhaajien armeijaa viimeiset neljäkymmentä vuotta? Se ei käynyt järkeen, vaikka asiaa kuinka ajatteli. Hänen olisi pitänyt pyörittää antikvariaattia eikä murharyhmää.

Päähenkilö Reseng on kirjaston kasvatti.

Jossain siellä tyhjässä kirjastossa lymysi Resengin lapsuus, joka ei kiinnostanut ketään.

Mutta sitten Reseng antaa uhrin valita itse kuolintapansa ja joutuu itse tappolistalle.

Romaani, johon tartuin luettuani, että sen keskiössä on kirjasto, on vauhdikas ja kummallinen, muttei lainkaan niin humoristinen kuin kuvittelin, vaan pikemminkin surullinen ja syvällinen tutkielma ihmisluonnosta, yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta ja ihmiselämän arvosta.

”Aion elää rumaa, pelkurimaista, ällöttävää elämääni, juuri sellaista mistä puhuit, kunnes jonain päivänä kuolen siihen, että joku työntää veitsen vatsaani. Ei se minua haittaa. Olen elänyt kuin mato ja kuolen niin kuin mato.”

*Kuvittelin kirjan lukemisen ajan, että Supi on korealainen nimi siinä missä Reseng, mutta sitten löysin tiedon, että englanniksi hän on Old Raccoon eli Vanha Supi tai Vanha Pesukarhu. Veikkaan, että suoraan koreasta suomennettuna kirja olisi erilainen kuin nyt.

Suomentajalle tiedoksi, että tea towel on astiapyyhe (ei ”teepyyhe”).

 

 

 

 

 

 

Sininen yö

Simone Buchholzin Hampuriin sijoittuvasta Chastity Riley -rikosromaanisarjasta on suomennettu aiemmin aloitusosa Revolverisydän. Toinen suomennos Krokotiiliyö (Huippu, 2019; Blaue Nacht, 2016; suomentanut Anne Kilpi; 296 sivua) on sarjan kuudes osa, joka oli Saksassa arvostelumenestys ja palkittiin mm. Deutscher Krimipreis -palkinnolla. Helsingin kirjamessuilla kustantaja kertoi, että sarjan suomennokset jatkuvat tästä eteenpäin.

Chastity Riley on sitten viime kuuleman siirretty useammastakin syystä syrjään syyttäjän virastaan ja määrätty vastaamaan rikosten uhrien suojelusta.

Kun Hampurissa joku piestään, ammutaan tai ajetaan puolikuoliaaksi, kun joku sillalta tai ikkunasta heitetty jää täpärästi henkiin, tapaus tulee minun vastuulleni.

Sairaalaan tuodaan vakavan katuväkivallan tuntematon ja puhumaton uhri, josta Chastity ei saa irti aluksi sanaakaan. Vähitellen Chastityn rento tyyli ja peräänantamattomuus — sekä hänen tuomansa ateriat ruokajuomineen — avaavat kielenkantoja muutaman vinkin verran. Tilanne johtaa siihen, että Chas löytää itsensä selvittämästä laajaa huumesalakuljetustapausta samalla kun hänellä on mahdollisuus palauttaa maineensa ja uransa.

Buchholzin tyyli on omintakeinen, nykydekkareille epätyypillinen. Hän ei pyri paisuttamaan tarinaa, vaan on pikemminkin niukkasanainen, jättäen paljon myös lukijan varaan. Samaan aikaan hän on myös antelias tehden tilaa monien eri henkilöiden omille äänille, myös kaukaa menneiltä vuosilta. Lisäksi kirjoittaa kauniisti:

Lähtiessäni sairaalasta päiväkin on suoriutunut. Kaupungin ylle laskeutuu syvä huokaus. Katulamput pääsevät nyt täysin oikeuksiinsa ja asfaltti rentoutuu.

Romaanin alkuperäinen nimi kuuluu Chasin miesystävän Klatschen ravintolalle, jossa syyttäjä itsekin joutuu silloin tällöin baaritiskin toiselle puolelle. Suomennosnimi taas viittaa yhteen pahimmista markkinoilla olevista huumeista:

”Useimmat kuolevat vuodessa”, Wiesczorkowski sanoo. – –
”Se on kristallin serkku helvetistä.”

Rikostarina on raskas ja pelottava. Onneksi Chastitylla on itse valittu perheensä eli pieni ystäväjoukko ja työporukka sekä tietysti kaupunkinsa Hampuri, etenkin Saint Pauli ja sen jalkapallojoukkue:

Vielä ei ole täysin pimeää, läntisessä horisontissa näkyy yhä kaistale valoa. Valonheittimet on jo laitettu päälle, myös ihmisten mielissä, sillä FC St. Pauli on pestannut kauden finaaliottelua varten uuden valmentajan.

 

 

Rebus tunkee tutkintaan

Olen lukenut kaikki suomennetut Ian Rankinin Komisario Rebus -dekkarit. John Rebus on ollut jo jonkin aikaa eläkkeellä, mutta sarja jatkuu.

Piru mieluummin (BlueMoon, 2019; Rather Be the Devil, 2016, suomentanut Ulla Ekman-Salokangas; 364 sivua) on sarjan kahdeskymmenesensimmäinen (ja kahdeskymmenes suomennettu) osa. Oli hauskaa lukea se heti pienen Edinburgh-vierailun jälkeen, vaikkei pikavisiitillä ollutkaan aikaa käydä katsomassa, millainen Rebusin kantapaikka Oxford Bar todellisuudessa on.

Tarina sinänsä ei ole hauska. Rankinin Edinburgh on edelleen keskenään — ja glasgowlaisten kanssa — kilpailevien rikollispomojen taistelutanner, eikä ihmishenki ole tietyissä piireissä kovin kallis.

Sciennes Road oli Marchmontissa, ei kovinkaan kaukana Rebusin asunnosta. Foxista oli alkanut tuntua siltä, että kaupungista oli tullut labyrintti, sen kaikki asukkaat ja alueet oli yhdistetty toisiinsa rihmoilla, joissa oli solmuja.

Tupakoinnin lopettanut(!) ja juomistakin vähentänyt Rebus kaivelee eläkepäiviensä ratoksi vanhoja tapauksia, joista Maria Turquandin hotellihuonekuolema ei jätä häntä rauhaan. Myös nykyajan rikokset kiinnostavat häntä, ilmeisen ikuisesti. Rebusin pitkä ja omituinen suhde rikollispomo Iso-Ger Caffertyyn auttaa häntä tunkemaan mukaan tutkintaan, jota rikoskomisario Siobhan Clarke ja Malcolm Fox selvittävät; Clarke Edinburghin poliisin ja Fox Gartcoshiin Glasgown liepeille sijoitetun ”skottikeskuspoliisin” palkkalistoilla.

Entinen poliisi ja nykyinen portsari löytyy kuolleena heti juteltuaan Rebusin kanssa. Rikollisten lakimies katoaa. Darryl Christie, sarjasta jo aiemmin tuttu rikollismaailman nousukas, hakataan kotiovellaan. Foxin sisko on rahapelikoukussa. Hämäräperäisten rahojen tutkiminen johtaa veroparatiiseihin. Rankin saarnaa hetken brittiläisestä rahanpesusta ja kaikki liittyy kaikkeen.

Vaikka juoni on mutkikas ja uskottavuuden rajoilla mennään, on uusin Rebus-suomennos sujuva, luotettava ja suositeltava dekkari. Pientä kustantajaa tulee kiittää pitkän sarjan tuomisesta suomenkielisten lukijoiden ulottuville.

Rankin on kirjoittanut myös kaksi erillistä Malcolm Fox -romaania, joita ei ole (vielä) suomennettu, sekä ainakin kolme romaania salanimellä Jack Harvey. Televisiostakin tuttu (sekä John Hannahin että Ken Stottin näköisenä) Rebus seikkailee myös viime vuonna ensi-iltansa saaneessa näytelmässä Rebus: Long Shadows, jonka Rankin on kirjoittanut yhdessä Rona Munron kanssa.