Avainsana-arkisto: autot

Kun pieni jää suurten jalkoihin

Sota oli jättänyt jälkensä, mutta kesäisen pyhäpäivän kuumuudessa kaikki huolet ja menetykset olivat kuin pois haihtuneet. Hän katseli noita ihmisiä, jotka olivat kyllä vieraita, mutta eivät vihamielisiä. Eivät missään tapauksessa vihollisia. Vihaa synnyttivät vain heidän johtajansa ja ne, jotka rikastuivat ja hyötyivät vihasta.”

Virolaisen Ilmar Taskan romaani Pobeda 1946 (WSOY, 2018; Pobeda 1946, 2016; suomentanut Jouko Vanhanen; 315 sivua) on synkästä aiheestaan helppolukuinen ja sujuva romaani. Samaan aikaan raskas ja herkkä teos kertoo pienestä pojasta, joka tutustuu Pobedalla ajelevaan setään sodanjälkeisessä Tallinnassa.

Nainen tiesi, ettei se loppuisi koskaan.

He tahtovat, että myisin mieheni ja jopa oman sisareni. Kenet vielä?

He ovat sulkeneet rajat ja lopettaneet sodan. Nyt on tarpeen luoda uusia vihollisia. Manipuloida, valehdella, vainota.”

Mistäpä voisi pikkupoika aavistaa, että hänet värvätään vakoilijaksi, että hän saattaa vaaraan niin takahuoneessa piileksivän isänsä, peräänantamattoman äitinsä kuin oopperalaulaja-tätinsäkin.

Poika koetti ratkaista, kuka puhui totta. Kieroiliko setä vai valehteliko täti? Kuka oli sankari ja kuka kansanvihollinen? Saattoiko toisen sankari olla toisen petturi?”

Lukiessani romaania eläydyin vahvasti päähenkilön, pojan, maailmaan — koin näkeväni aikuisten oudon maailman hänen kauttaan. Nyt jälkiajatuksissani aikuisten tekojen uhriksi joutuva poika rinnastuu pieneen Viroon, joka jää suurvaltojen valtapelien pelinappulaksi.

Osallistun tämän kirjan lukemisella ja tästä kirjoittamalla Reader, why did I marry him? -blogin Rakas Viro -haasteeseen.

rakas viro

Mainokset

Finlandia-palkinnon arvoista kieli-iloittelua ja tragikomiikkaa

Mikko Rimmisen romaanista Nenäpäivä (Teos, 2010), joka sai juuri Finlandia-palkinnon, on kirjoitettu monen monta arvostelua ja esittelyä, mutten silti malta olla jotain siitä sanomatta.

Nenäpäivä on ehdottomasti lukemisen arvoinen teos, jota lukiessani nauroin ääneen monta kertaa. Itse surkuhupaisa tarina ei naurata, vaan melkein itkettää, mutta Rimmisen huikea kerrontatyyli ja ilmaisun rikkaus suorastaan kikatuttivat. Kieli on kekseliästä ja pursuaa uusiosanoja; ehkä vähän liikaakin välillä.

Nenäpäivän päähenkilö on Irma-niminen nainen, joka on jotenkin sekaisin. Irman luonne – antelias, epäitsekäs, huolehtivainen, ystävällinen – ja lähes kaikki toiminta – arjen sujuminen, päivärytmi, siisteys – kertovat, että sekoaminen on alkanut melko hiljattain. Irman taustasta ei kuitenkaan juuri mitään kerrota, paitsi, että Helsingissä Hakaniemessä hän asuu ja keski-ikäinen hän luultavasti on. Miksi hän, ilmiselvästi, on jotenkin pudonnut, poikaansa lukuun ottamatta, kaikkien ihmissuhteiden ulkopuolelle, ja päätyy etsimään seuraa ja ystävyyttä Keravalta tekeytyen Taloustutkimuksen tietojenkerääjäksi?

Sillä niin Irma tekee: ajelee bussilla Keravalle, soittelee tuntemattomien ihmisten ovikelloja, sopertelee ovella jotakin tutkimushaastattelusta, päätyy kahvipöydän ääreen, tunkeutuu vieraiden ihmisten arkeen ja välillä juhlaankin. Haluaa ystävystyä; mielessään ystävystyykin.

Taustaa ei teoksen logiikassa tarvitse valottaa, koska Irma kertoo tarinaansa itse; tokihan hän tietää, miten on elänyt, ennen kuin päätyy toistelemaan outoja toimintamalleja, ajautuu erikoisiin tilanteisiin ihmettelemään miten tässä nyt näin kävi, joutuu yhtäaikaisesti kaipaamaan ja pelkäämään sosiaalisten tilanteiden kankeuksia. Kaaos Irman päässä ja toiminnassa lisääntyy tarinan edetessä ennen lopun suvantovaihetta.

Finlandia-valinnan tehneen Minna Joenniemen mukaan Nenäpäivän huumori haastaa perusnegatiivisuuden ja kääntää mustan valoisaksi. Se on totta. Saman tarinan voisi joku toinen kirjoittaa synkäksi ja ahdistavaksi ilman valon pilkahdusta, mutta Rimmisen kirjoittamana tunnelma on kaikesta kaaoksesta huolimatta positiivinen, ihmiseen uskova.

Vaikka ilmeisen sekaisin onkin, ei Irma ole tyhmä eikä väärässä haaveissaan ja pyrkimyksissään: ”Oltaisiin vain jotenkin yhdessä kaikki, yhdessä ja mukavia toisillemme.” Siinäpä sanaa vaikka joulun pyhiksi.