Perheressukka reissussa

David Nicholls on kevyttä mutta kirpeää viihdettä kirjoittava britti, jonka teosten uusin suomennos Yhtä matkaa (Otava, 2016; Us, 2014; suomentanut Inka Parpola; 445 sivua) pureutuu puolisyvällisen humoristiseen tyyliin kariutuvan avioliiton ja oman lapsen aikuistumisen viisikymppisessä miehessä aiheuttamaan paniikkiin.

Päähenkilö on 54-vuotias biokemisti Douglas Petersen, joka ei ole koskaan rentoutunut ja pitää asiantilaa hyvänä. Sitten Connie-vaimo ilmoittaa haluavansa avioeron juuri, kun pariskunnan on määrä lähteä kiertämään Europpaa pian kotoa pois muuttavan poikansa Albien kanssa. Matka päätetään toteuttaa, mutta yhdistämisen sijaan se erottaakin perheen kolme jäsentä, joista jokainen kipuilee omalla tavallaan ja omista syistään.

Matkakertomuksen väleissä Douglas muistelee parikymmenvuotista avioliittoa, jonka onnistumismahdollisuudet vaikuttavat sitä epätodennäköisemmiltä mitä enemmän parin taustoista, luonteista ja kiinnostuksenkohteista tulee ilmi. Tarina etenee siis kahdella aikatasolla: Connien ja Douglasin nuoruudessa 60-70-lukujen taitteen Lontoossa ja perheen nykyisyydessä meidän aikamme Euroopan kultturimatkailukohteissa.

Kaikki edellä kerrottu huomioiden ei uskoisi, että kyseessä on vetävästi kirjoitettu, hauska, liikuttava, sujuvasti etenevä ja viihdyttävä yhdsitelmä matkakertomusta, parisuhderomaania ja tarinaa itsensä löytämisestä. Nicholls on taitava kirjoittaja, jolta moinen onnistuu.

Mainokset

Kaksi sokeaa matoa

Håkan Nesser on tunnettu erityisesti kahdesta omintakeisesta rikosromaanisarjastaan, Van Veeterenistä ja Gunnar Barbarottista. Carmine Streetin sokeat (Tammi, 2016; Maskarna på Carmine Street, 2009; suomentanut Aleksi Milonoff; 292 sivua) on näihin sarjoihin kuulumaton psykologisen jännityksen mestariteos.

Päähenkilö on kirjailija Erik Steinbeck. Hänen vaimonsa Winnie Mason on kuvataiteilija. He ovat juuri muuttaneet Euroopasta New Yorkiin puolitoista vuotta sen jälkeen, kun heidän nelivuotias tyttärensä Sarah on kaapattu. Erik on nähnyt kodin ikkunasta auton ja miehen, jonka kasvoja ei pysty palauttamaan mieleensä. Winnie maalaa sieppaushetkestä kuvaa, johon tivaa mieheltään kidnappaajalle kasvoja, ja väittää tietävänsä, ettei tytär ole kuollut. Muuten he eivät juuri kommunikoi.

Erik yrittää kirjoittaa läheisessä kirjastossa, jossa hän tutustuu iäkkääseen herra Edwardsiin, ex-poliisiin ja -yksityisetsivään. Hänestä on hyötyä, kun Erik huomaa vaimonsa salailevan liikkumisiaan kaupungilla, tapaamisiaan. Yhtenä päivänä puoliso on lähtenyt kotoa kertomatta minne.

Teoksen nimi viittaa kuvitteellisen runoilijan runoon, jolla on kutkuttavan salamyhkäinen merkitys Erikin ja Winnien tutustumisessa:

Kuuden jalan syvyydessä

Päivänkoitto pysäyttää kaksi sokeaa matoa

Ne kuuntelevat kummissaan ääniä yläpuolellaan

Muuttavat sitten suuntaansa ja kohtaavat toisensa sattumalta

Romaanissa on jo alussa todella tiivis tunnelma ja silti Nesser saa sen jatkuvasti vielä tiivistymään. Tämä kirjailija tietää, miten saada tarina ja henkilöt kietomaan lukija pauloihinsa, kuinka luoda sanojen avulla kiehtova ja salamyhkäinen ilmapiiri. Mikään ei ole ennalta-arvattavaa, kaavamaista tai kliseistä. Psykologista jännitystä parhaimmillaan.

Finlandia-voittaja ajatteluttaa

kansikuva

Jussi Valtonen voitti vuoden 2014 kirjallisuuden Finlandia-palkinnon lavealla romaanillaan He eivät tiedä mitä tekevät (Tammi, 2014; 559 sivua). Romaani on raskas monin tavoin: runsas, tärkeä, vakava ja yksityiskohtainen. Laaja teos on kuin monta romaania — teemoinaan ei sen enempää kuin fanatismi, medikalisaatio, oikeudenmukaisuus, tieteen vapaus, tutkimusetiikka, ydinperheen kriisi, yksilönvapaus ja yksityisyydensuoja — yhteenkiertyneinä.

Tarina alkaa Helsingissä 1990-luvulla ja loppuu Baltimoressa lähitulevaisuudessa. Keskushenkilöitä ovat neurotieteen professori Joe Chayefski ja hänen lyhytaikainen entinen vaimonsa Alina sekä heidän poikansa Samuel, jota Joe ei ole tavannut sitten varhaislapsuuden. Henkilökuvaus on kauttaaltaan taitavaa — perusteltua, taustoitettua ja päähenkilöiden osalta sisältäpäin nähtyä.

Vaikka romaani on älykäs ja kertoo tiedemaailmasta ja tutkijoista, se ei ole lainkaan vaikealukuinen, vaan mukaansatempaava sekoitus kehityskertomusta, ihmissuhderomaania ja jännitystarinaa mausteinaan kuvaukset kulttuurien tragikoomisisista yhteentörmäyksistä niin kotona kuin työpaikallakin, puolivahingossa alkaneen parisuhteen lohduttomasta puhumattomuuden kierteestä, kuilusta vanhempien ja heidän teini-ikäisten lastensa maailmojen välillä, tiedeyhteisön sisäisestä kilpailusta ja valtapelistä ja paljosta, paljosta muusta.

Elämmekö me jo tässä dystopiassa, jonka Valtonen vakuuttavasti vyöryttää esille: aivoja muokkaavat lääkeaineet, ajatuksemme ja mielitekomme tunnistavat älylaitteet, markkinoiden valta yli tieteen ja etenkin siitä julkaistavien tulosten, kyvyttömyys kuunnella ja keskustella oman totuuden toitottamisen sijaan? Alistuuko, taantuuko ihminen pörssiyhtiöiden tuotteiden — lääkkeiden, laitteiden, pelien ja mediasovellusten — halukkaaksi koekaniiniksi?

Tätä romaania voi takuuvarmasti sanoa ajatuksia herättäväksi.